Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Näki kellertävän kutripään, siniset, sulavat silmät ja nuorekkaat kasvot tuo mahtoi olla se, jota erityisesti oli huomioon otettu. Saara kääntyi, tarkastaakseen häntä lähemmin. Ja toden totta hän ei ollut hullumpi. Siinä saattoi sittenkin kasvaa hänelle vaarallinen kilpailija, hänellä kun oli, mitä Saara ei enää milloinkaan maailmassa takaisin saanut: ensimmäisen nuoruuden hempeyttä.
Hänellä oli soittotunti; eräs etevä, nuori taiteilija nimeltä Schwartz näet opetti häntä soittamaan harppua ja Saara viipyi koko aamupäivän soittimensa luona, jota hän intohimoisesti rakasti. Petrea oli sillä aikaa luvannut toimittaa hänen kamarineitsyensä virkaa ja asettaa hänen tavaransa ja vaatteensa paikoilleen.
«Oletko sitten itse niin onnellinen, äitini?» keskeytti hänet Saara ivallisesti hymyillen ja läpitunkevasti katsellen äitiä, «tässä piirissä ja kotielämässä, jota niin ylistät, toistaen mitä jo on sanottu maailman alusta asti?
Sehän on palanen seepiavärimaalausta; .... käsi, joka ripottelee ruusuja .... haudalle, luulemma. Enkö ole nähnyt tuota ennen jossakin, mutta eheänä?» «Olette kyllä! Kyllä! Se on nainen ruusupensaan luona, jonka lapsena lahjoitin Saaralle. Saara elää! Katsokaa! Tähän hän itse on kirjoittanut.»
"Ah!" huokasi hän katkerasti "perältä onkin yhdentekevä, mikä tällaisesta tulee kuin minä ... joka kuljen yksinäni maailmassa ... niinkuin yksinäinen silli, joka on eksynyt mereen!... Up and dovn! ... eli pohjaan! eihän ole niin paljon väliä merellä!" ... hän painoi nyrkkejään ohimoihinsa... Saara Rördam'ille oli hän kylliksi kerskunut ... ja nyt oli hän siinä!... Ja kenen oli syy?
Mutta uni muuttui yhä vilkkaammaksi, yhä selvemmäksi. Elämä, tuo vilkas, hellä, lämmin elämä taisteli kuolon kanssa ja voitti sen. «Saara! Saara!» huudahti ääni täynnä rakkautta ja pelkoa, ja Saara avasi silmänsä ja sanoi: «Oi Petrea! Sinäkö se olet?» Niin, Petrea se oli, jonka surua ja tuskaa kun hän näki Saaran kurjan tilan, ja iloa kun hän sai hänet jälleen virkoamaan, me emme voi kuvailla.
Saara ja Fennefos jäivät istumaan kahden kesken, ja hetken äänettömyys syntyi. "Eikö miehesi ole terve?" "Ei, hän on sairas; minä luulen että hänellä on sisällinen tauti." "Sinä tarkoitat ruumista; minä ajattelin sielua. Onko hän vielä synneissään?" "Pahoin sitä pelkään, Hans Nilsen. Sana ei pääse häneen vaikuttamaan." "Oletko koettanut auttaa häntä, Saara?"
Mutta Selmaahan sinä vaan ajattelet. Eihän Kalle sinua liikuta laisinkaan... NIILO. Mutta Saara! Eihän toki kadulla rähmästävä poikanaskali niin hyvää tarvitsekaan, kunhan vaan vaatteet ovat päällä; mutta Selma SAARA. Niin, niin! Minun asianihan Kallesta on huolta pitää. Päivät pitäin juoksen ja puuhaan, teidän kaikkien tähden.
Nyt ei hänellä olisi mitään iloa enää tässä maailmassa ja tuskinpa tulevassakaan. Saaran tuli häntä sääli sydämessään. Mutta äiti astui huoneesen ja sanoi: "sinä näit Laurits'in? Saara!" "Näin, äiti". "Puhuttelitko häntä?" "En sanoin häntä vaan tervetulleeksi". "Luuletko että hän on herännyt?" Saara ei tietänyt mitä vastata; mutta äiti jatkoi ankarasti: "sano sinä vaan 'en' lapseni!
SAARA. Nyt pöllähti päähäni hyvä tuuma. NIILO. No. SAARA. Pitäähän Wigren tuollaista hm laitosta. SAARA. Jos saamme Selman sinne menemään, pyyhkii hän edeltäkäsin velan pois tahi odottaa ainakin NIILO. Mutta Saara! SAARA. Sinä olet sellainen akka! Mihin muuhun hänestä kumminkaan enää on? Pitäähän hänen kuitenkin NIILO. Hyvä Jumala. Minun tyttäreni! SAARA. Mitä siinä höpiset.
Päivän Sana
Muut Etsivät