Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. marraskuuta 2025
Se oli sukkeluus; sillä matami Torvestad asui pihanpuolella Worsen talossa. Mutta tori-sillalla odotti kippari Worsea katkera sanoma: Randulf oli Itämerellä sillilastilla. "Saara! sinun on mentävä rukoushetkeen iltapäivällä", sanoi matami Torvestad vanhimmalle tyttärelleen. "Menen, äiti." "Kippari Worse on tullut kotia; minä tahdon mennä häntä tervehtimään."
Henrietten kuolema oli syvästi häntä liikuttanut ja jokainen sanansa värähteli liikutuksesta ja säälistä ja vaikutti jokaiseen tuskastuneesen sydämeen. Kaikki huusivat, muutamat itkivät hiljaa; ainoastaan Saara istui puoleksi pois kääntyneenä, kasvot muuttumattomina. Välistä kääntyi hän Fennefos'in puoleen; ja Fennefos katseli häntä aivan niinkuin muitakin suorilla kirkastuneilla silmillään.
He olivat taas puhuneet seurakunnan suurista vammoista ja kuinka tarpeellista oli että joku ryhtyi toden teolla niiden parantamiseen. Mutta nyt keskustelu lakkasi; he seisahtuivat ja katselivat ulos vuonolle päin, jossa ilotulia sytytettiin, veneitä soudettiin, josta soitantoa ja laulua kuului; Saara huokasi syvään ja kääntyi palatakseen kaupunkiin.
SAARA. Hyvä että tulit. Tuossa nyt näet. NIILO. Mitä, mitä ? SAARA. Ajattelehan, minä tulen kotiin ja tapaan nämä kaksi nuoleksimassa toisiaan Selman ja tuon NIILO. Selma, onko se totta? SAARA. Josko se on totta. Luuletko minun valehtelevan. NIILO. Selma tyttäreni, puhu.
Hyi sitä! se oli aivan oikein hänelle; jospa vaan olisi taittanut molemmat käsivartensa tuo rakkari!" Saara oli aivan hämillään; vaan samassapa äiti liikahti, juuri kuin noustaksensa, ja sisaret työskentelivät hetkisen ahkeraan ja hiljaa. Saara istui ajattelemassa että oli aivan hullu tuo Henrietten laita, ja eiköhän hänen olisi velvollisuus puhua siitä äidille.
Se pahoittaa minua, mutta parasta on että menen. He eivät rakasta minua täällä, he eivät voi sitä tehdä. He eivät tarvitse minua, enkä minäkään enää heitä. Parasta on että eroamme. Niin Saara.
Jos heillä olisi venheet heidän luonteensa mukaan, niin olisi niissä väärät emäpuut, kierot kokat, kiero peräsin ja vino masto sekä purje niskassa! vinosoutuiset ja hidaskulkuiset... Hiessä on vanhaa maakrapua, joka tahtoo kulkea niin ja näin, ja odottaa, kunnes kaikki tulee suoraan heidän pivoonsa, sen sijaan että itse kävisivät suoraan asiaan!... Mutta tiedätkös, mitä minä nyt tuumin, Saara?
Oi sallikaa minun tunnustaa että se Saara, jota muinoin sanoitte tyttäreksenne ja siskoksenne ei kuitenkaan ole tykkänään kelvoton. Syvälle hän kyllä on vaipunut, mutta hän on koettanut nousta alennuksestansa ja teidän kuvanne ovat hyvien enkelien tavoin ympäröineet häntä parannuksen tiellä.
"Tuo nuori mies ei arvattavasti ole saanut parempaa opetusta äidiltänsä eikä sinulta. Mitä kylvätte, sen saatte niittää. Tahdotko että minä kirjoitan hänelle?" "Oikeinpa kiittäisin sinua, Saara, jos tahtoisit sen tehdä", vastasi Jaakko Worse iloisesti; se olisi suuri helpoitus hänelle itsellensä.
Kaukana eräässä Tanskanmaan pienimpiä kaupunkeja palveli halvassa porvarintalossa köyhä juutalaistyttö. Se oli Saara. Hänen tukkansa oli niin musta kuin musta-puu, ja hänen mustissa silmissänsä oli semmoinen loisto ja valo kuin Itämaan tyttärillä on.
Päivän Sana
Muut Etsivät