Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Puheen loputtua rupesi talonwäki niukalle illallisellensa ja minulle oli kamariin laitettu illallinen erilleen, waikka olin aiwan wennon wieras; niin wieraanwaraisia he köyhyydessäänkin oliwat! Waikka käwi säälikseni, en kuitenkaan hennonut kieltää heidän hywää tahtoaan, waan menin illalliselle.
Saatuansa jonkunlaisen tiedon kohtalostani ja elämäni turvattomuudesta, ehdottivat he, kahvia juodessa, että jäisin kotia talven ajaksi jo ennenkuin itse ehdin siitä mitään mainita. Heidän varallisuutensa edellisiin vaiheisiin katsoen oli kyllä parantunut, vaan säälikseni tuli kumminkin antautua heidän rasitukseksensa.
Hän näytti ikäänkuin hämmentyneeltä, loi silmänsä lattiaan ja naputteli sormillaan hiljalleen penkinlaitaan. Minun alkoi käydä säälikseni miehen alakuloisuus ja häpeäkseni kylmä vastaukseni, koska tunsin hänen sentakia tulleen alakuloiseksi. "Olisiko siinä Kallessa sitten jotakin vaariinotettavaa?" kysyin ikäänkuin lievennellen tylyyttäni ja saadakseni hänet elpymään entisiin oloihinsa.
Oikein selkäsuonia karsi ilosta, kun he tästä puhuivat ja sitä ajattelivat. Naimakansa ajoi matkaansa, ja eivätpä hekään olleet suruissaan. Kyllä jäi Hemmo nolona katsomaan, sanoi Matti. Niin, minun oikein kävi säälikseni, kun niin paljon narrattiin, surkutteli Hintti. Kävi minunkin vähäisen, vaan toisekseen, mitä hän vanha mies rupeaa kouhastelemaan, sanoi Matti.
Sen verran on Martin opin-halusta ollut minullekin hyötyä, että voin nyt tämän kirjeen lukea, sillä vasten tahtoanikin olen oppinut kehnosti kirjoitusta lukemaan; onpa se nyt tässä tarpeesen", arveli Kirri ja alkoi lukea Ainan kirjettä: "Kallis Marttini! "Voi kun käyt säälikseni, kun saat kipua kärsiä haavasi tähden ja ihmisien ilkeyden vuoksi.
"Te olette kyllä pahasti eläneet tämän ja monen muun asian kanssa ja tuolla elämällänne olette rikkoneet taivasta ja maata vastaan. Mutta vielä teilläkin on armon ovi avoinna", sanoi pastori. "Minun on aina käynyt niin kovan säälikseni Martti ja Aina", sanoi Lillu liverrellen. "Tietysti molemmat"; sanoi Kolkki ja pyrskähti nauramaan.
"Käypi ihan säälikseni ukko parka, kun sinne asti piti lähteä", sanoi Tapani. "Eikö olisi muut voineet sitä tehdä?" "Ei usko ukko muita sille asialle. Vaan iltahan se on kuitenkin käsissä ennenkun ukko on sieltä takaisin." "Kunhan ei ihan uupuisi ja jäisi sille retkelle, rupeanpa sitä pelkäämään." "Ei se sentään aniksi uuvu", sanoi muori.
"Jumala warjelkoon!" sanoi huolestunut ja waiwoiltansa wäsynyt isä, astui pienokaisen kätkyen luo, kopotti sen silmiwaatetta, kyyristyi kätkyen yli ja kylmillä kohmettuneilla huulillansa suuteli lapsensa kuolonkalpeilta kaswoilta pois ne hikipisarat, jotka taudin rautainen ja säälimätön käsi oli niihin nostanut. Silloin en ollut kyllin woimakas estämään karkaamasta silmistäni parwea kirkkaita kyyneleitä. Mies nousi siitä ylös, ja waimo sanoi hänelle luultawasti siten ilmoittaaksensa että täällä on wieras "Miksi sinä olit näin pahalla ilmalla niin kauan? Wieraskin alkoi peljätä sinun näin kauan poissa oloasi." Isäntä näytti säpsähtäwän wiimeistä osaa waimonsa lauseesta, ja sanoi: "kuka wieras täällä sitten on ollut?" Waimo wiittasi minua kohden ja sanoi: "tuossahan wieras on wielä nytkin." Nyt wasta isäntä hawaitsi minun ja aikoi kysellä: mistä olen, mihinkä menen ja miten olen tämän kautta joutunut kulkemaan. Kysymyksiinsä wälttäwät tiedot saatuansa, näytti hän olewan tyytywäinen tilaansa, ja sanoi: "kyllähän tuolla ulkona on oikein paha ilma, waan kuitenkin täyden kuun aika, että pyrylläkin näkee semmoista työtä tehdä kuin terwaksien särkeminen on; ei jouda joutilaita käsiä pitämään, jos mieli on joukon elää tämän kowan ajan yli." Sen tehtyä rupesi mies wasta lämmittelemään kohmettuneita käsiään takka=walkealla, jolla ajalla waimo laittoi hänelle illallista. Hän otti uunin suusta toisella kupilla peitetyn kupin, jonka hän toi pöydälle, ja wielä lisäksi tuli karhea seka=leipä, toisen kupin pohjassa pisare maitosintua ja suola=ruuhi; näin oli illallinen walmis. Minä rupesin syömään ewästäni ja isäntä illallistansa. Muu wäki oli tietysti syöneet illallisensa ennen minun tuloani. Silmäilin silloin mitä kupissa oli, jonka waimo uuninsuusta toi pöydälle: se oli pettu=puuroa, höystettyä wähillä suuruksilla. Mies, syömään ruwetessaan, otti lakin pois päästään, pani kätensä ristiin ja siunasi; sitten hän mursi karhean leipänsä, kasti sitä suolaan, söi sitä alle ja puuroa päälle. Nyt rupesi owen pielessä makaawa poika näyttämään elonmerkkiä, sillä hän paitasillaan hypätä kapsahutti wuoteelta lattialle, juosta kapitti isänsä luo ja hoki: "isä, isä!" Mies otti pojan syliinsä, nouti wuoteesta waate=riepuja, kääri ne pojan ympärille ja niin he meniwät yksistä neuwoin jatkamaan illallista. Minun käwi poika=raiska kowin säälikseni: otin siis ewäästäni puolen leipää, johon panin woita päälle ja palasen lihaa, ja wein ne hänelle, mutta eipä poika tahtonut ottaa niitä mitenkään wastaan, waikka kuinka olisin häntä siihen kehoittanut. Hän näkyi pitäwän sitä saalistansa niinkuin yrttiä, eikä raskinut siitä syödä muuten kuin näpistelemällä. Sitten kuulin hänen sanowan äidillensä hiljaisesti: "Heikillekin". "Ei Heikki=raukka saata nyt syödä mitään, se on kowin sairas: syö nyt waan itse!" sanoi äitinsä. "Hywä Jumala minkälainen rakkaus tuollakin raukalla on pieneen weljeensä, waikka ei suinkaan oma nälkänsäkään liene kaukana!" ajattelin sen huomattuani.
Käy heitä säälikseni köyhiä sukulaisia, joille ei saa edes hautapatsaita pystytetyksi, saati sitten muistokuvaa seinälleen ripustettavaksi. Mitä murteita ja kieliä ne mahtavat olla? kysyi Robert arasti.
Vaikka sinä oletkin sellainen raukka, käyt sentään säälikseni! Ranskalaiset kyllä hakkaavat pään sinulta poikki!" Bartek tunsi että hänen vaimonsa puhui järkevästi. Hän pelkäsi ranskalaisia kuin ruttoa, ja sitä paitsi sai hän paljon uutta ajateltavaa. Mitä olivat ranskalaiset hänelle tehneet?
Päivän Sana
Muut Etsivät