United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ensimäisinä kolmena neljänä wuorokautena eli kunnes werisekaisia juoksuja wielä kestää, tulee waimon maata lakanain wälissä, mutta ei erittäin lämpimässä. Senjälkeen, jos mitään erinomaista ei wäliin tulisi, maatkoon puettuna, waan älköön nousko wuoteelta ennenkun 8 tahi 9 wuorokaudella.
"Jumala warjelkoon!" sanoi huolestunut ja waiwoiltansa wäsynyt isä, astui pienokaisen kätkyen luo, kopotti sen silmiwaatetta, kyyristyi kätkyen yli ja kylmillä kohmettuneilla huulillansa suuteli lapsensa kuolonkalpeilta kaswoilta pois ne hikipisarat, jotka taudin rautainen ja säälimätön käsi oli niihin nostanut. Silloin en ollut kyllin woimakas estämään karkaamasta silmistäni parwea kirkkaita kyyneleitä. Mies nousi siitä ylös, ja waimo sanoi hänelle luultawasti siten ilmoittaaksensa että täällä on wieras "Miksi sinä olit näin pahalla ilmalla niin kauan? Wieraskin alkoi peljätä sinun näin kauan poissa oloasi." Isäntä näytti säpsähtäwän wiimeistä osaa waimonsa lauseesta, ja sanoi: "kuka wieras täällä sitten on ollut?" Waimo wiittasi minua kohden ja sanoi: "tuossahan wieras on wielä nytkin." Nyt wasta isäntä hawaitsi minun ja aikoi kysellä: mistä olen, mihinkä menen ja miten olen tämän kautta joutunut kulkemaan. Kysymyksiinsä wälttäwät tiedot saatuansa, näytti hän olewan tyytywäinen tilaansa, ja sanoi: "kyllähän tuolla ulkona on oikein paha ilma, waan kuitenkin täyden kuun aika, että pyrylläkin näkee semmoista työtä tehdä kuin terwaksien särkeminen on; ei jouda joutilaita käsiä pitämään, jos mieli on joukon elää tämän kowan ajan yli." Sen tehtyä rupesi mies wasta lämmittelemään kohmettuneita käsiään takka=walkealla, jolla ajalla waimo laittoi hänelle illallista. Hän otti uunin suusta toisella kupilla peitetyn kupin, jonka hän toi pöydälle, ja wielä lisäksi tuli karhea seka=leipä, toisen kupin pohjassa pisare maitosintua ja suola=ruuhi; näin oli illallinen walmis. Minä rupesin syömään ewästäni ja isäntä illallistansa. Muu wäki oli tietysti syöneet illallisensa ennen minun tuloani. Silmäilin silloin mitä kupissa oli, jonka waimo uuninsuusta toi pöydälle: se oli pettu=puuroa, höystettyä wähillä suuruksilla. Mies, syömään ruwetessaan, otti lakin pois päästään, pani kätensä ristiin ja siunasi; sitten hän mursi karhean leipänsä, kasti sitä suolaan, söi sitä alle ja puuroa päälle. Nyt rupesi owen pielessä makaawa poika näyttämään elonmerkkiä, sillä hän paitasillaan hypätä kapsahutti wuoteelta lattialle, juosta kapitti isänsä luo ja hoki: "isä, isä!" Mies otti pojan syliinsä, nouti wuoteesta waate=riepuja, kääri ne pojan ympärille ja niin he meniwät yksistä neuwoin jatkamaan illallista. Minun käwi poika=raiska kowin säälikseni: otin siis ewäästäni puolen leipää, johon panin woita päälle ja palasen lihaa, ja wein ne hänelle, mutta eipä poika tahtonut ottaa niitä mitenkään wastaan, waikka kuinka olisin häntä siihen kehoittanut. Hän näkyi pitäwän sitä saalistansa niinkuin yrttiä, eikä raskinut siitä syödä muuten kuin näpistelemällä. Sitten kuulin hänen sanowan äidillensä hiljaisesti: "Heikillekin". "Ei Heikki=raukka saata nyt syödä mitään, se on kowin sairas: syö nyt waan itse!" sanoi äitinsä. "Hywä Jumala minkälainen rakkaus tuollakin raukalla on pieneen weljeensä, waikka ei suinkaan oma nälkänsäkään liene kaukana!" ajattelin sen huomattuani.