United States or Argentina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Riennon on juhla joutununna, Riennon on aurinko ylennyt, Riennon on aika auvennunna, Riennon on ikä alettu. Riennon on ikä ikuinen, Riennon on päivä päättymätön. Siis Suomi suloin iloitse, Sekä riemuin riemuele, Terve tiemme, terve työmme, Terve vyömme ja väkemme! Se oli runoa. Ja proosassa oli silloin tällöin monen palstan pituisia polemiikkeja ruotsinmielisiä vastaan.
ken on tuo Enkeli, mi riemuin moisin kasvoihin katsoo Kuningattaremme niin rakkahasti kuin hän oisi tulta?» Näin taas ma luotin hänen viisauteensa, min kauneus oli Neitseheltä, niinkuin on Auringolta aamutähtösien. Hän mulle: »Sielun valppaus ja sulo, mikäli voi sit' enkelillä olla hänellä on, ja iloitsemme siitä,
Aina muistan riemuin vielä Isän armaan mökkiä, Viisi meit' ol' lasta siellä, Vanhin niistä olin mä. Muistan, kuinka kotikaski Tähkäpäin jo kellerti; Noro hallan irti laski, Julma viljan runteli. Talvi tuli, loppui leipä, Petäjäistä syötihin
Riemuin tanssittiin Hei, hei! Jalkaa poljettiin. Hei, hei! Nyt vuorella rauhassa katsella voi Kun koittavi päivän koi. Oletko unhottanut, mitä sinulle vasta sanoin? Sinulla näyttää olevan hyvin huono muisti.
Eihän kuolokaan Hirmuvallassaan Ijät' olla voi. Kerran aukeaa Hauta, laukeaa Kahle henkien. Silloin keväimen Ijankaikkisen Olet kukkanen. Jouluna. Riemu tyyni, lauha Maata varjoaa; Ihmisille rauha, Onni tarjoaa Lahjojansa. Riemuin lapsen rinta, Sydän sykähtää: Lasta korkehinta Riemun päivä tää Muistuttavi. Riemun tunne jalo Poven täyttelee Vanhan: jouluvalo Häntä näyttelee Valon maahan.
Vait meni pöydän luo, ja jo riemuin ylpeäpäälle maljan höyryävän hän laitteli. Vaan ovipieleen, lähtien luo sotavanhuksen, tytär ääneti hiipi. Lapsekkaana ja vienona hän, kuustoistias impi, ripsiss' silmien veet, suloposkillaan puna kaino, hienoisiin kätösiinsä jo kouran karkean otti vanhuksen sekä lempein suin noin nuhteli häntä: »Voi, hyvä Pistoli, hyi, tylyn ylpeä, ettekö suostu?
Ma innoin seurasin, ma riemuin kuulin puhetta selvää miehen kokeneen; mut sikäli kuin kuuntelin ma, ah, omissa silmissäni alenin; kuin kaiku, vuoriin raukeava, kohta jo tyhjiin katoovani pelkäsin. PRINSESSA. Ja selvään äsken näytit tuntevasi, kuin toisillensa elää sankari ja runoilija, toistaan etsien ja ilman kademieltä.
Noin hän kiihtäen huusi, ja kaikki he kuulivat riemuin; ryntäsi muuria päin rivit taajat, kohti sen harjaa kilvan kiipesivät, käsiss' iskevät, kärkevät keihäät.
Sinne vaan Apua käy hakemaan Hältä, joka kuolons kautta Synneistäs sun puhtaaks auttaa. Hänen nimeens ainen Armoa, sä saatkin sen Siunaus taikka kirous. Kylissä kallis vilja loistaa. Ah, nähdä on se ihanaa! Se riiheen riemuin viedään noista. Tuon lahjan Luojaltaan saa maa. Ei kärsi Suomi nälän hätää, Eik' ole syytä voivoittaa, Kun vain on taivaan lahjaa tätä, Mi leivän-aineen lahjoittaa.
Talohon kohta päästään, siellä kystä minullekin kyllin on. Hongat, kuuset, vaiheitani tahdotteko tietää te? Kuulkaa, tässä kulkeissani, nyt mä teille kerron ne! Aina muistan riemuin vielä isän armaan mökkiä, viisi meit' ol' lasta siellä, vanhin niistä olin mä. Muistan kuinka kotikaski tähkäpäin jo kellerti; noro hallan irti laski, julma viljan runteli.