Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Se kirje, jonka olen kopioinnut, oli kirjoitettu Huhtikuun 28 päivänä hänen ystävillensä, jotka usein kokoontuvat hänen pöytänsä ympärillä. "Armoa ja rauhaa Kristuksessa, rakkaat herrat ja ystävät! Minä olen saanut kaikki teidän kirjeenne ja ymmärrän, kuinka asiat käyvät teillä.
Mutta hänen sydämelliset, lämpöiset, rakkaat sanansa olivat kuin lankeava kaste ja hiljaa elpyivät eloon kalvenneet lehdet. Ne ovat terveet nyt. Jospa kuumat päivät vain pysyisivät loitolla ja kastetta lankeaisi runsain mitoin, silloin olisin onnellinen, niin onnellinen!» »Mutta minkätähden hän haluaa lukea kaikki minun ajatukseni, minun muistelmani, jotka minä tahdoin kätkeä itselleni?
Minä olen saanut luvan ottaa sen luostarin kirjastosta ja kääntää sitä hänelle. Kertomukset ovat niin lyhyet ja yksinkertaiset, että hän voi ymmärtää niitä, eikä hän koskaan väsy niitä kuuntelemasta. Juuri sen takia, että ne ovat niin tuttavantapaiset, ovat ne rakkaat hänelle, ja minulle ne ovat aina uudet.
Ja silloin tunsin kuin ois hellä käsi mun sydäntäni hivellyt ja silloin ma tunsin, tunsin: kunne elämäsi se teillä maailman on käyvä milloin, niin tääll' on olentosi juuret syvät vain täällä kertoo taru ihmeitänsä, vain täällä sydäntäsi lähestyvät sun muistos rakkaat kaikki kätköistänsä.
Surman sarkaa vakoillessa hän vast' oli varsa raisu; painanut ei pelko mieltä, aina 'Hei! vaan ja 'Pois tieltä! rummun jälkeen vaikka mihin, kun vaan eespäin käskettihin. Tok' ei ystävää niin varmaa, lujaa, vakaat', uskollista. Niinkuin lapsi, vaikka harmaa, vihas tuskin vihollista. Kourin Munter Ryssiänsä, niinkuin hampain mällejänsä, survoi, vatkas kaikin hetkin, rakkaat toki kumpasetkin.
Hän oli melkein unhottanut murheensa ja köyhyytensä, ja tutkiskeli huolellisesti kasvia. Viimein tahtoi hän taittaa kukan sitä säilyttääkseen muistona onnellisemmista päivistä nyt kun hänen täytyi jättää Upsala ja rakkaat lukunsa. Juuri kun hän ojensi kätensä kukkaa taittaakseen pidätti häntä tuikka ääni. Hän käänsihe katsomaan ja näki edessään vanhan Olof Celsiuksen.
Ukkojen näin mietiskellessä tämän elämän toilauksia kiiruhtivat Kalle ja Frits nopein askelin kylään. Kello saattoi olla viiden vaiheilla. Frits astui niin nopeasti, että Kalle tuskin saattoi häntä seurata. Eikä viipynyt kauaa ennenkuin he olivat mäellä, johon näkyi koko kylä. He näkivät edessään rakkaat kotinsa.
Surullisin sydämin ja tyrskien jättelimme hywästi rakkaat wanhempamme, muun kotiwäen ja kylän poikaset, jotka oliwat tulleet katsomaan meidän lähtöämme. Wanhempamme kokiwat liewentää meidän suruamme minkä woiwat, antaen samalla meille lempeitä ja waroittawia neuwoja.
Tuo kaunist' on, lie tottakin; Mut vainaan tunsin minäkin Ja tiedän: onnellisna Hän eläessään päällä maan, Ei elänyt, mut nukkui vaan. Hajamielisyyttä. Raskas ilma kammion; Rinta ahdistuupi. Luonnon sulo mielessäin Eloon havahtuupi. Päivän paiste hempeä, Nurmet kukkivaiset! Rakkaat laululintuset, Kilvan laulavaiset! Tuuli vieno, lämpöinen Metsän tuoksut kantaa.
Nämä tiet ovat mulle rakkaat, nämä tuvat harmajat ja valkeat ikkunalaudat ja pihalla pihlajat. Mut oudot on kylällä katseet ja äänet outoja on. Olen alati vierahissa ja iäti koditon. Kylän koira sen tuntee kyllä, ei mulle se leppyä voi. Ruispellon takaa yössä sen haukunta jo soi. Minun tieni kylähän kulkee ja suojahan rauhaisaan ja iloon, ikävähän, mut ei kotihin konsanaan. Kotiseutu
Päivän Sana
Muut Etsivät