Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Sinä olet tyytyväinen nykyiseen elämääsi ja kuitenkaan en minä voi olla toivomatta, että sinä jalon, valistuneen miehen vaimona saisit nauttia maallisen onnen korkeinta täydellisyyttä olla rakastettu! Minä olen täysin tyytyväinen kohtalooni, sanoi Liisa iloisesti.
Suloista on huomata olevansa rakastettu. Jokaisella likemmällä yhteydellä, jokaisella uudella lähemmällä tuttavuudella on vaaransa ja kiusauksensa; suloisin ja jaloinkin suhde voi kallistua vaarallisille puolille. Oi, kuinka se on autettava? Kuinka voi vapauttaa hajoittamatta?
Niinkuin edelläolevista muistosanoista selviää, pidettiin Juteinia hänen kuollessaan aito »isänmaan uroona»; hän oli »ikimuistettava ja rakastettu kirjaniekka»; hän oli »vanhus, koko Suomen kansalle tuttu nimeltänsä»; hän oli »kunnioitettu ja ylistetty mies ja runoilia»; hän »oli eläissänsä epäilemättä ensimäisiä miehiä niistä, jotka ovat uutterat ja rehelliset virassansa ja kantavat sitte kunnialla harmaat hapsensa.» Hän »on Suomen muistet tavia miehiä», sillä »kaikki suomalaiset sen nyt tietänevät muistuttamattakin, että hän oli aikoinaan armaan äitimme kielen kohotuksessa kanssa yhtenä nurkkakivenä».
Isällisellä rakkaudella syleili hän tätä suloista olentoa ja esitteli häntä juhlallisesti seuralle, sanoen: "tässä on minun neljäs rakastettu tyttäreni!" Eihän kukaan pahastune sitä, ett'ei kornetti oitis hypännyt sohvasta ja langennut polvillensa rakastettunsa eteen. Sitä ei hän nyt todellakaan saattanut tehdä.
Hänestä tuntui, kuin olisi viimeinkin hänen unelmainsa Bengt, hänen nuoruutensa rakastettu, kokonaan vironnut eloon ja kuin olisivat he nyt kärsimysten syvyydessä jälleen löytäneet toinen toisensa, kuin olisivat kaikki ylpeyden ja itsekkäisyyden, arkuuden ja väärinymmärrysten raja-aidat ainaiseksi sortuneet ja heidän sielunsa yhtyneet erottamattomaan syleilyyn.
Raukeina riippuivat lehdet puissa, raukealta näytti heinäkin maassa. Hän vaipui unelmiin, vaikka valvoi... Rakastaa ja olla rakastettu! Suurempaa onnea ei koko avarassa maailmassa voinut olla. Luottaa, kunnioittaa, ihailla, rakastaa, antaa kaikki sielunsa parhaimmat tunteet, enemmän se oli kuin onnea, se oli autuutta! Jumalaa tuli hänen tästä kaikesta kiittää.
"Rakastettu Gabrielleni", kuiskasi hän levollisesti, vastakohtana Gabriellen kiihkeään esiintymiseen, "luulen, tiedän Jumalan vihdoin johtavan kaikki hyvään päätökseen.
«Ja sinua, ylevä Marthany, tulee minun kaikista kiittää. Minä tunsin sen vuoden kuluessa, jonka elin Lontoossa hänen huoneessansa, päivä päivältä yhä paremmin, mitä hyvää hän minussa vaikutti. Hänkin oli nähtävästi kiintynyt minuun, jos minäkin häneen. Minä sain sittemmin tietää, että yksin minun tähteni hän lähti pitkälle retkelle, jolla hän näytti minulle Euroopan kummimmat ja ihanimmat paikat; minä tiedän, että ainoastaan minun tähteni hän pitkät ajat viipyi niissä kaupungeissa, joissa oli kuuluisia oppineita. Mutta Marthany oli itse oppinut, ja hänen ystävälliset neuvonsa ja opetuksensa kylvettiin hyvään maahan minun sydämeeni. Ainoa asia oli, jossa emme sopineet. Marthany oli katoolilainen, oli nuorena käynyt jesuiittain kouluissa, ja näitten opetukset elivät nuoruuden jäntevyydellä hänessä vielä vanhoilla päivillänsäkin. Mutta toiselta kannalta katsoen oli hän mies, joka ei väkisin omaa uskontoansa tahtonut muihin tunkea, ja vaikka meillä näin oli eri uskontomme, oli meidän välimme muuttumatta niinkuin isän ja pojan. Hän, Mariani, hän oli se, joka viritti minun sammuvaiset toiveeni. Hän puhui sinusta hellästi, ja kun minä ajatuksiini vaipuneena alakuloisena istuin, tuli hän ja, lyöden minua ystävällisesti olalle, sanoi hän: «Nyt muistaa Maria sinua! «. Sanalla sanoen: Marthany oli kaikinpuolin minun hyväntekiäni. Hän vaikutti kummallisesti minun koko olentooni. Usein kysyin itseltäni syytä tuohon, vaan nyt vasta ymmärrän, että syy oli hänessä, hänen ylevyydessään, niissä avuissa, joilla avun tiellä kulkeva aina vaikuttaa jokaiseen, joka hänen kanssansa yhteen tulee. Vertauksilla koetti Marthany opettaa minua tuntemaan omaa itseäni, ja kuta enemmän minä tätä opin, sitä syvemmät olivat hänen vertauksensa. Ja kun hän näki, että minä ymmärsin mitä luonteeni vikaa hän tarkoitti, nauroi hän ystävällisesti, eikä hän sen enempää siitä asiasta puhunut. Oi, Mariani! Olisit kuullut hänen sanojansa, kun me Italiassa korkean vuoren kukkulalla seisoimme. Allamme lepäsi tuo ihana ikuinen maa, jonka tuhannet suuret runosankarit ovat lauluillaan ijankaiken kuuluisaksi tehneet; meidän ylitsemme nousi alkava päivä sanomattoman kauniina, kirkastaen aamuvalollaan kukkulat ympärillämme. Silloin, silloin lienee vanhus tuntenut suuruutensa enemmän kuin muulloin; sillä hänen silmänsä olivat kirkkaat kuin aamun koite, ja se kyynele, joka auringon hohteessa välkkyi hänen silmäripsissään, oli mielestäni kauniimpi kuin kalliin helmi. Minä katselin kummastellen häntä. Hän ei nyt ollut sama kuin ennen; hän muisti nyt, hänkin, ja hänen kyyneleensä oli tälle muistolle pyhitetty. Kauan istui hän tuossa ääneti. Vihdoin rupesi hän puhumaan. «Minä muistan maan«, sanoi hän. «Galisia on maan nimi. Siellä eli nuorukainen vanhan setänsä tykönä. Tällä sedällä oli kasvattityttö, kauniimpi kuin ihminen saisi olla. Hänen silmänsä! Katsele, Johannes, tuonne, missä aurinko nousee, semmoiset olivat hänen silmänsä. Hänen kasvonsa! Luo silmäsi alaspäin; kaunis, ihana kuin tämä maa olivat hänen kasvonsa. Ja hänen sydämensä! Se oli puhdas kuin tämä ilma, jota täällä hengität. Nuorukainen rakasti tätä tyttöä, eikä tyttökään nuorukaiselle kylmä ollut. Nuorukaisen vanha setä, ukko, joka paljon maailmassa oli kokenut, yhdisti nämät rakastavaiset. Kysy, Johannes, elivätkö he onnellisina! Vaan Puolan maa oli nuorukaisen kotomaa, ja sinne vie hän rakastettu puolisonsa. Silloin syntyi Puolassa tuo sota, jonka uhrina nuorukainen maastansa muukalaisena kulkee. Sinne jäi hänen puolisonsa, sinne jäi kaikki, mitä hän elämässä rakasti. Särjetyin sydämin on tämä nuorukainen kulkenut ympäri maailmaa. Hän ei voi unhottaa, vaan hän on nyt oppinut luottamaan Jumalaan. Sitä hän ei ennen osannut. Se oli hänen voittonsa Johannes, sinä tiedät, että tämä nuorukainen olen minä.
Sinä hetkenä oli hänen onnensa mitta kukkuroillaan ja hän toivoi taas, että olisi »saanut kuolla, ollessaan niin rakastettu». Autuaallisuudessaan he unohtivat kaiken, maan ja taivaan ja ihmiset ja heidän pahat silmänsä. Ja sekunnit vierivät pois Mutta ihmiset eivät olleet unohtaneet heitä, eivätkä pahat silmät laiminlyöneet tilaisuutta vaaniakseen heidän onneaan.
Pieni hupakko ja kuitenkin isoäiti nousi vuoteessaan ja painoi kauniin pään rintaansa vasten ah, lapseni, lapsikultani, onnellisinta maailmassa on rakastaa ja olla rakastettu eikä mikään unelma ole kauniimpi kuin tämä todellisuus.
Päivän Sana
Muut Etsivät