Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Kohta yksi koiransilmä Sanoopi väen seassa: "Jopahan kotoa kyllä Joulun eellä souetahan; Olis mielessä minulla Lähtö poijes Pohjan maalle; Lähtisin minäkin muuten Köpäisehen kaupungissa, Vaan onpi vähän vikoa, Joka on kotona kauvan Mulla muistissa pysynyt, Poveani pureskellut: Vietihin minulta viimein Väkisin vasikan paisti.
Ja tällä yöllä ei tuuli käy, ei metsä humise, eikä kehräile siikko sammaleisella kalliolla; sen tyyneys on ikuinen, ja pimeys tyyneyttä syleilee. Oi aamuton yö! Untolan palo leimuu! Pois paita rautainen, sinä poveani ahdistat! KIMMO. Ken häiritsee uneni? KULLERVO. Kimmon ääni! Mitä tahdot, mies?
Vimman tielle olen käynyt, polkeissani sydämmiä jalkojeni alla, mutta enhän taida enään kääntyä takasin, ellen tee itseäni narriksi; en taida enkä tahdo. Tehty on tehty. Kas: uneksuen lepää hän ystävänsä helmassa, ja uneksuen ystävän käsi leikitsee hänen vienon päänsä ympärillä. Tämä kenties ravistelis poveani tuikeasti, ellei olisi nyt sisustani terästetty. Canzio!
Isäni huoneessa vieraana seison ja maailman petollisuus poveani haavoittaa ja niinkuin luulen haavoittaa sitä lemmenkin nuoli. Oi kaaos ihmeellinen! Huomaa kuinka hän hymyilee, kuinka katse liekehtii, koska haastelee hän sulhasensa kanssa. Häntä ällös vaan pettäkö kuin ensimmäisen ystäväs.
Ei jumalasi toisin tehdä voi: Hän kansain isä on, kuin kerrotaan, Siis sinut soihduksemme lähettää, Kuin Israelille Siinain enkelin, Pelastaa Moabin ja Midianin Vihollistemme sorrost', ahdingosta, Jos maine sinust' ei lie valhetta. BILEAM. Se valhetta on minut jättäkää! Itsekseen. Täm' onko kansan raskas syntikuorma, Jok' ahdistaa ja painaa poveani?
Päätetään vain siinäkin tapauksessa lähteä, niin pian kuin punikit ovat jättäneet Taulaniemen... Jurma... Yli-Jurma... Oi, kuinka lämmittää poveani se nimi, vaikka mustina, alastomina patsaina seisovat siellä liedet. Jurmako se on sinun kotisi nimi? Yli-Jurma on meidän ja Ala-Jurma on Teppovainajan koti. Tepon vanhemmat jäivät eloon. Riiheen nekin asettuivat asumaan.
Kohta yksi koiransilmä Sanoopi väen seassa: »Jopahan kotoa kyllä Joulun eellä jouetahan, Olis mielessä minulla Lähtö poijes Pohjan maalle: Lähtisin minäkin muuten Käpäisehen kaupungissa, Vaan onpi vähän vikoa, Joka on kotona kauvan Mulla muistissa pysynyt, Poveani pureskellut: Vietihin minulta viimein Väkisin vasikan paisti.
LIINA. Sinun helmas syvyyteen. LEO. Ah! syleilenkö morsiamenani komeata Liinaa? Onko tämä hänen ihana päänsä, joka autuaasti painaa mun poveani? Elämämme on Elysium! Oi Liina! LEO. Tahdot! Mitä tahdon enään, koska taivastani syleilen? LIINA. Tässähän levätkäämme, armahin Leoni, heittäen kaualliset, salatut tuskamme pois! Ooh! LEO. Tässä levätkäämme kuusiston tummassa yössä.
Mutta kun sinä painat pääsi vasten poveani, silloin aukeevat kaikki vanhat haavat siellä, silloin astuvat ajat armaat esille muistostani ja minä värisen nautinnosta ja kärsimyksestä kiireestä kantapäähän. Kärsimyksestä? Miksi? Siksi että minä elän! Siksi että minä tunnen itseni jälleen ihmiseksi, ymmärrätkö?
Oi hyvästi kaunis eloni maa, oi hyvästi kalleimpani, mitä rikoin, ne anteeksi antakaa, ne polttavat poveani. «Polttaa!» toisti Henrik tuskallisesti. «On kamalata!
Päivän Sana
Muut Etsivät