United States or Saint Kitts and Nevis ? Vote for the TOP Country of the Week !
MIKKO. Jo nyt lasket lipettiä. PIRKKO. Pidä sinä suusi kiinni! Mitä sinä aina sotket toisen puhetta. MIKKO. No, no! jatka, jatka. Nuppineulan olisi kuullut lattiaan kilahtavan. Tuntui niin somalta, minun oikein sydämeni pamppaili, kun pappi luki, että: »nuorimies, talollinen Johannes Kivimaa ja talontytär, siveä, nuori neiti» siveä nuori neiti, se joltakin kuuluu, se. MIKKO. Kukas nyt keskeytti.
RIIKKA. Milloinkas Mikko on palannut kotipuoleen? Kun minä en ole kuullut siitä mitään. MIKKO. Nythän minä juuri tulen. Pistäännyin sivukulkiessani tervehtimään entistä isäntäväkeäni. KORTESUO. Siinä teit oikein. Terve, terve! Käy tänne istumaan, eukko tarjoo meille kahvia. Siitä on pitkä aika, kun sinua on nähty näillä tienoilla, MIKKO. Neljä vuotta. Päivää, Pirkko! Kylläpä sinä olet kasvanut.
PIRKKO. Kyllä. MIKKO. Ja me otamme hänet juhlallisesti vastaan, eikö niin? Asetumme molemmin puolin tupaa, naiset tuolle puolen, miehet tälle. Näinikään. Sitten kun hän astuu sisään, niin huudamme »eläköön» yhteen ääneen. KORTESUO. Mikko, mitä sinä taaskin vehkeilet siellä? Anna olla RIIKKA. Elä, herran tähden, semmoisia asettele. Hän säikähtää, ties kuinka pahasti. KAUPPIAS. Eikös mitä!
Pirkon oli lupa sanoa paljon, sillä hän oli jo vanha siinä talossa, hän oli hoitanut Eliseä lapsena ja rakkaudesta häneen seurannut häntä hänen jättäessään isän kodin, ja sitä paitsi hän oli lapsille verraton hoitaja; mutta kun noita valituksia alituisesti uudistui, niin Elise viimein sanoi hänelle vakavasti: «Pirkko hyvä, anna hänen syödä ja juoda mielensä mukaan, moittimatta sitä.
Usein, kun on Hurtta poissa, kaksin istuvat he illoin muinaisissa muisteloissa; Pirkko paljon haastaa silloin ajoist' entisistä, jolloin toisin täällä juhlittihin, toisin talonpoika-kolloin maat ja mannut tuhlittihin. Katsoo häntä Irja.
Ja kuule tuo minulle heti sana, jos näet, että hän puhelee Johanneksen kanssa. PIRKKO. Kyllä! ANNA LIISA. Noo ? PIRKKO. Metsäpolkua tuo mennä touhutti omalle mökilleen. ANNA LIISA. Eikä puhutellut Johannesta? PIRKKO. Ei puhutellut. Johannes oli järkiään toisella puolen pihaa. ANNA LIISA. Jumalan kiitos! PIRKKO. Olisiko se sitten ollut niin vaarallista? Mitä? ANNA LIISA. Elä kysele kaikkia.
Pöh! tuhkaisi vouti hänen jälkeensä. Sitten meni hän pöydän päähän, tarttui oluthaarikkaansa, tyhjensi sen yhdellä siemauksella ja paiskasi pöytään niin, että siitä vanteet valahtivat. Vai tämä uusikas rupee täällä pöyhisteleimään ja komentamaan! Minä sille näytän! Panu! huusi hän ovesta porstuaan. Käy tänne, mies! Pirkko hoi! Olutta Panulle! Lempo sinua, mihin välikäteen minut saatoit.
Seuraavana iltana uusi onnettomuuden sanoma. Vihaisen näköisenä, silmät säkenöiden Pirkko valitti: «Hän ei ole yksistään kahvinsärpijä, vaan myöskin vasikka ja korpunpureksija. Mitäpä sanotte, armollinen rouva? Eilen täytin vehnäskorin ja tänään se on melkein tyhjä; ainoastaan kolme korppua ja muutamia muruja jälellä! Ja entä kerma-astia niin, se on jok'ikisenä aamuna tyhjä?»
Tuosta kerro ei nää kasvonrypyt. Muistan vain: ma tahdoin juosta kylän kaikki tanssit, hypyt. Toisin touko kasvoi silloin, kun ma kasvoin, heljä heinä, toisin keikkui kenkä illoin, ilo säihkyi säveleinä, heilui paksu palmikkoni, notkui varsi nuori, norja; kaunihiks mua kehui moni enin Simon taatto sorja.» Nyökkää päätään Pirkko.
PIRKKO. Siitä tiedän, kun sinä et tahdo pieniä lapsia nähdäkään. Et mennyt katsomaan Ristolan Elsaakaan, vaikka emäntä niin monasti pyysi. Ja kerran kun emäntä väkisen pani hänet syliisi, niin sinä ihan pelkäsit ja olit vähällä pudottaa lapsen lattiaan, mutta emäntä arvon ehti siepata hänet kiinni.