United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Piatta meni mökilleen, mutta pian hän palasi sieltä, tuoden rahan takaisin. Eikö sille kelvannut? kysyi Laara kummastellen. Niin sanoi, ettei hän ole tullut tänne rahan puutteessa. Ja näkyi sillä olevan, kun kukkaronsa avasi. Puheelle sanoi pitävän päästä, vaikka mikä olkoon. Mutta siitä ei tule mitään, tenäsi Laara.
Laaran sanoissa ilmeni selvää Tuomaan halveksimista, jota ei Piatta ymmärtänyt, kun oli jo aikoja heidänkin mökilleen tullut tiedoksi, mitä kupakkaa nämä ovat alkaneet pitää, ja olisi nyt mielellään puhunut tämän asian puolesta, jospa siitä olisi ollut saalispuolelle hyötyä.
Kahdesta talosta, yhtenä iltana, ajettiin nuori väki pois. Nyt eivät he enää ajatelleetkaan mihinkään kokoontumista, vaan päättivät mennä itse kukin mökilleen. Erotessaan Matti päivitteli sitä, kun Eerikka jätti hänet yksin menemään.
Omituisesti kuumensivat rahat Piatan kouraa, kun hän käveli tuota tuttua polkua mökilleen. »Tuolle ruojalle ne täytyy antaa ... jos vielä juopi nämäkin ... mistä se tietää, minkä verran niitä pitäisi olla...» Hän puristi kumminkin lujasti perille asti, vaikka ne niin hyvälle kutisivat kämmeneen. Elias katosi niiltä kuuluviin.
Kaupungin tullissa hän tapaa omituisen 'hevosen', joka kulkee kahdella jalalla, vuoroin puhuu ja vuoroin hirnuu ja tarjoutuu kiidättämään hänet mökilleen, Ylikylään. Isä ei tunne poikaansa, joka oli ollut vielä sylissä kannettava kun hän läksi kotoa pois. 'Iikka kuopi ja hirnui niin luonnollisesti, että miestä nauratti, vaikka tuntuikin surulliselta. Hän istuu kuitenkin kelkkaan, ja ajo alkaa.
Hän otti Esteriä kädestä, talutti häntä kuin lasta, ja saatettuaan tielle, käski hänen mennä taloon, muuttaa vaatteet ja lähteä heti vieraisiin. »Mutta elä tanssi», varoitti hän ja kääntyi takaisin polkua mökilleen päin. Hän kuitenkin kiersi metsää talon läheisyyteen katsomaan syrjästä, kunnes näki Esterin nousevan Antin kärryihin ja lähtevän pitoihin.
Hän on hyvällä tuulella, myhäilee ja naurahtelee itsekseen tätä joukkoaan ja tuumailee kotikorpea lähestyessään onnellisessa mielessään: »Eihän tässä ole hätää mitään, hevonen ja lehmä ja oma mökki, ei toki ole hätää mitään ... ei hätää mitään.» Kun hän saapuu mökilleen, on se melkein kokonaan nietoksien sisään hautautunut.
Ja kuule tuo minulle heti sana, jos näet, että hän puhelee Johanneksen kanssa. PIRKKO. Kyllä! ANNA LIISA. Noo ? PIRKKO. Metsäpolkua tuo mennä touhutti omalle mökilleen. ANNA LIISA. Eikä puhutellut Johannesta? PIRKKO. Ei puhutellut. Johannes oli järkiään toisella puolen pihaa. ANNA LIISA. Jumalan kiitos! PIRKKO. Olisiko se sitten ollut niin vaarallista? Mitä? ANNA LIISA. Elä kysele kaikkia.
Hän katsovi mökkiin päin ja katso, hän aavehet voittaa näin, saa rauhan ja uskoo ja riemuitsee ja hän saapuvi mökilleen. Taas muuttavi laulu se muotoaan. Oli valhetta ikkunan valo. Oli härmää ne honkien hopeat vaan ja synkkänä huojuvi salo.
Ilmoitettuaan iloisen asiansa, josta kukaan syrjäinen ei vielä tiennyt, oli Juholla paljon kyseltävää Esteriltä: Miten hän Katrin vanhempia, jotka olivat köyhiä, saisi autetuksi niin ettei heidän tarvitsisi kiitellä, sitä parempi etteivät tietäisikään häneltä avun tulleen? Hän tuumi ostaa heille hevosen ja lehmän ja toimittaa ne heidän mökilleen joskus, kun koko väki on poissa.