Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Viikot vieri, leipä loppui tauti yltyi uudelleen; Houreihinsa torpan väki taasen vaipui vuoteelleen. Ken nyt virvoitusta tuopi? Orpo valvontaan, Nälkähän on nääntyneenä eikä jaksakaan. Tuoni tuopi rauhoitusta vanhemmat ja lapset vei. Taudin tuskaa, vaikerrusta äsken kuului nytpä ei. Orvon kyynel loistaa vainen, kuuluu huokaus: Onni loppui häitä: olla muiden lohdutus.
Te olette saattanut veljeni tyttären pulaan kunniallisen, siveän tytön orvon, vaan ei suojelijaa vailla. Minä sanon toistamiseen, te olette riistänyt hänet minun käsistäni, ja päälle päätteeksi väkisin ja rynnäköllä; te olette karannut hänen kanssansa, ja mitäpä maailma sanoisi, jos se tietäisi tämän?
Vähitellen aukeni pikkuinen käsi ja laski irti leningin, itkettyneet silmät sulkeutuivat ja levon rauha levitti vaippansa orvon yli. Elise nousi hiljaa ja meni toisten lasten vuoteitten luokse.
Ja muutamien päivien perästä pikku Eva tuli; vaikka, paha kyllä, ilman mitään perhe-juveleja. Mutta pyhimykset varjelkoot, että minä joutuisin ahneeksi taikka saidaksi ja kadehtisin orvon leipää! Ja kuka olisi hennonut olla pikku Evaa tervetulleeksi toivottamatta?
PATRIARKKA. Mi tuomio siis onkaan juutalaiselle, ken riistää kasteensa liitost' orvon kristilapsen! Sill' eikö ole kaikki riistoa, mi lapselt' otetaan? se mikäli ei kirkon hyväks tule. RISTIRITARI. Vaan josp' oisi se lapsi kuollut kurjuuteen, jos sitä ei juutalainen armahtanut ois? PATRIARKKA. Ei auta! Juutalainen poltetaan.
Viiltää veno kesken luonnon karun; vana kertoo orvon onnentarun, joka tuskin päästen päivänkukkaan kuihtui kylmyyteen ja joutui hukkaan, vaan ei sentään elämästä laannut, vaikk' on vuosia jo maassa maannut, kulkee kummitellen ihmismaita, muistaa aikojansa autuaita, joskus laikahtavi laulamaan kylmin rinnoin kevätriemujaan.
Eipä tässä tämmöisessä talossa ole lujapäisellä miehellä hätää muonamiehenäkään. »Samapa tuo... Eletään ennallaan», arveli hän, sytytti piippunsa ja istahti rauhallisesti kissan viereen, kuin sen kohtalotoveriksi. Sama kolea orvon osa tuo oikeastaan oli, näet, heidän molempien osaksi langennut tässä inhimillisen viisauden suuressa näytelmässä.
Kun minä kerran olin tällaisella tervehtimässä käynnillä isäni luona minä kävin jo silloin kahdettakymmentä minä ensimäisen kerran näin talossamme laihtuneen, mustasilmäisen, noin kymmenvuotisen tyttösen Asjan. Isäni sanoi hänen olevan orvon, jonka hän oli ottanut elätettäväksensä niin hänen sanansa kuuluivat.
Herra Kartmann pani sääliväisenä kätensä pojan pään päälle ja sanoi: "Se on oikein tehty, Fredrik; minä koroitan palkkasi". Mutta eipä tuon orvon uutteruus pysähtynyt tehtaan työhön yksistänsä. Herra Kartmann ilmoitti perustaneensa iltakoulun niitä hänen tehtaassansa työskenteleviä poikia varten, joilla ei ollut tilaisuutta käydä kaupungin yleisissä kouluissa.
Vaiko itket siksi, että laulut huomannet orvon kyyneliksi? Taikka ei sun uni lie? Nuku kaikitenkin! Muuten mun jo paha vie, tuossa rouva onkin! Kun myrsky mylvii ja laine laulaa ja vasten louhia loiskuaa, kun honka huojuu ja näre notkuu ja vahto pärskyen roiskuaa. Mä silloin nautin ja riemurinnoin mä halki ilmojen kiitelen ja laulan luontoa, maailmoita ja elontaistoa ihmisten.
Päivän Sana
Muut Etsivät