Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Nyt vasta oikein tunnen, miten rakkaat ne ovat minulle. Katsokaas, Alli, vaikka hänet otettiin minulta pois, niin on hän kuitenkin minun omani, ja minä olen hänen vielä haudan toisellakin puolella. Nämä sormukset todistavat, että me lupasimme ja vannoimme sen Herramme edessä; sentähden se liitto pysyy ijankaikkisesti.» »Niin, niin, kyllä se niin on.»
Woi kuinka mielissään hän taas on, kun minä pääsen tämän leipä=konttini kanssa kotia. Kun minä jaksaisin häntä niin kauan elättää, että hän kykenisi työtä tekemään, kyllä hän sitte toimeen tulisi; hän on työteliäs ihminen", puhkesi mummo puhumaan. "Missä te Sannanne kanssa asutte?" "Mies=wainaani ennätti ennen kuolemaansa laittaa pienen mökin, joka on siitä pitäin ollut omani.
"Miksi pitävät ihmiset itsemurhaa syntinä?" ajatteli hän. "Kaikki, mikä muista on niin suuriarvoista: rikkaus, kauneus, ylhäinen asema, kaikki tuo on omani, mutta sen heitän vapaaehtoisesti pois mennäkseni köyhän äitini luo, saadakseni hieman rakkautta, jota vailla en voi elää. Miksi olisi se synti?
"En minä vaadi, että ihmiset ovat virheettömiä, siinä erehdyit, äiti", sanoi hän viimein. "Mutta, näetkö, minä vaadin, että rakastettuni sielu sointuu samoin kuin omani, että pohjasävel olentomme sisimmässä on sama; pinnalla voi olla epäsointua, mutta se kyllä häviää, kunhan pohjasävel ei sorahda.
Hän ei tiennyt, että kirkkoherra aivan hyvin tunsi hänen sydämensä tilan, että kirkkoherra oli aikeissa saattaa hänet sinne, mihin hänen sydämensä halusi. «Minä tarvitsen herätystä, minä näännyn omani sydämeni rauhattomuuteen«, puhui Johannes eräänä päivänä ja sulki Ciceronsa. «Minun pitää päästä kouluun, Turkuun, yliopistoon, minun pitää saada nähdä ihmisiä «. Onneton nuorukainen!
Kuulkaahan...» Vimpari lähti istumaan likemmäksi Viion leskeä. »Tehän olette humalassa, Vimpari!» sanoi Liisa äkäisesti. »No, no Liisa! Ei vihaa, ei eripuraisuutta, se on turhuus ja hengen vaiva... Kuulkaa, lapset... Kenenkä piltti tuo on?» viittasi Vimpari Elsan poikaa, joka käsillään huitoi kätkyessään. »Omani on!» sanoi Liisa.
Viikon viivyin Wiipurissa, Kauan suolakaupungissa; Kun tulin omille maille, Jo oli vietynä omani, Naituna parahat piiat, Valittuna valkeimmat, Kirkkahimmat kihlattuna, Soreimmat suorittuna, Minulle herjat heitettynä, Aivan kehnot annettuna, Kierosilmät kenkättynä, Vihaisimmat viskattuna.
Hän asetti hattunsa pianon kannelle ja etsi taskustaan nenäliinaa. Onko sinulla nenäliinaa, äiti? En voi käsittää, mihin omani on joutunut. Ah! se jäi varmaan palttoon taskuun. Hän lähestyi ovea. Ei, odotappa!
"Waan minulla on wielä oma lakkini, ja senkin tunnusmerkit saattawat olla kirjoissa." "Ja sade jo on liottanut läpi minun lakkini, niskani jo on wallan märkänä." "Minä lahjoitan omani sinulle", wastasi Simpsa, otti Olgan lakin ja painoi oman talonpoikaislakkinsa Olgan päähän. "Minua he eiwät kuitenkaan woi wangita", sopotti Olga. "Ja wiimeksi, isäni tuntisi minun kohta äänestä.
Hän ei kääntänyt päätään, vaan katsoi yhä peiliin ja näkyi ponnistelevan saadakseen sanat suustaan. Mitä? änkytti hän viimein. Te-kin siis näet-te sen? Mitäkö näkisin? kysyin kohta. Nuot kasvot! huusi hän kauhistuksella. Nuot kasvot jotka eivät ole omani ja jotka minä aina näen omien kasvojeni asemesta aina! Tästä selityksestä minä kävin sanattomaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät