Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Minä olin kuin neulain päällä tämän keskustelun kestäessä kallis aika kului. Minä rauhoituin kuitenkin, kun Dagobert astui ikkunan luo katselemaan ohitse kulkevia vaunuja! Herra Claudius laski rahansa jälleen laatikkoon ja antoi minulle omani takaisin. "Minun on sääli, että minun täytyy peräyttää sanani," lausui hän minulle.
Mutta vielä enemmän ilahduttaisi minua, jos te olisitte minut täysin ymmärtäneet. Sitä en tiedä, vastasi joku miettivästi. Mutta joka tapauksessa minä uskon sinuun ja sinun Jumalaasi. Etkö mieluimmin omaasi? Hän on omani, koska kerran olen Hänet täysin omistanut. Oli turha selittää hänelle, että oli tosin hyvä uskoa Jumalaan, mutta vielä paljon parempi ymmärtää ihmisiä ja koettaa suvaita heitä.
Hän veti Esterin puoleensa ja kuiskasi: "Voisitko luottaa minuun, Ester?" "Voisin", vastasi Ester voimakkaalla äänenpainolla. Bengt puristi hänen kättään ja istui hetken vaiti ja tuijotti eteensä. "Ja etkö käsitä, Bengt, että kun kerran minä voin luottaa sinuun, täytyy Jumalan, jonka rakkaudesta omani on vain pisarainen, kyetä siihen paljoa suuremmassa määrässä?" jatkoi Ester.
Mitä hän ei ole, voi hänestä tulla, ja nyt se on päätetty minun ja Elsan välillä, että hänestä tulee omani. Minä arvelen, että Ison-Svenin poika on tarpeeksi rikas, että hänen isänsä antaa hänen ottaa vaimokseen, kenenkä hän tahtoo. Ja jos niin vaaditaan, voi isä kyllä antaa miniälleen kasvatuksen, että hän sopii pojallensa. Ei löydy monta isää, jonka rikkaudellaan sopisi tehdä se.
BASSIANUS. Ja sulle sun: en sano enempää, Ja vähempää en toivo; hyvästi! SATURNINUS. Jos laki Roomass' on ja mulla valta, Niin sinä, petturi, ja puolueesi Kadutte vielä tätä ryöstöä. BASSIANUS. Se ryöstöäkö, omani jos otan, Oman kihlattuni, oman vaimoni? Mut Rooman laki tässä päättäköön; Sill'aikaa pidän mikä mulle kuuluu.
Ja vaikka ma laps olen syksyn vaan ja istuja pitkän illan, sain soittaa ma kielillä kukkivan maan ja hieprukan hivuksilla. Niin mustat, niin mustat ne olivat; ja suurina surut ne tulivat, mut kaikuos riemu nyt kantelen vielä kertasi viimeisen! Oi, kantelo pitkien kaihojen, sinä aarteeni omani, ainoo! Me kaksi, me kuulumme yhtehen, jos kuin mua kohtalot vainoo.
»Vaikken minä tuntisikaan heitä kumpaakaan, enkä tietäisi, ketä he ovatkaan ... kunhan näen heidän käsi kädessä kadulla kävelevän, nojaavan toisiinsa, istuvan teatterissa vierekkäin ... minä vihaan häntä, tuota miestä, niinkuin olisi hän ryöstänyt minulta morsiameni, viekoitellut minulta minun omani.
Vaikka hänen valhepukunsa tuli pikemmin ilmi, kuin olin odottanut omani onnistumisesta".
"Jopas viimeinkin sieltä tulit!" huudahti hän, jonkun ajan kaivettuaan. "Ja nyt sinä ainakin olet omani," lisäsi hän samassa, vedettyään ison puukotelon kaivoksestaan. "Rahaa! Tuhansia, tuhansia!" jatkoi hän; "mutta mitenkäs jaksan tämän täältä kantaa pois?"
Niin minullakin on omani. Vai niin, se pieni tikari! Minäpä muistan vielä sinun nimesi ... sinä olet Albert. Ja sinä Julia. Kuulehan, etkö tule tänne sisään? Mitä minä siellä tekisin?
Päivän Sana
Muut Etsivät