Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Nyt, armas, oiva Oprini, Sä palvelia parhain, Jo päättyi palveluksesi Ja nousus aamuin varhain: Oot viimeisellä vuotehella, Ja silmälläsi rauvenneella Sen katsot Herran puolehen, Ku lausunut on nöyrillen: »Ketk' ovat tääll' alentuneet, Teen tuolla ylimmiksi, Esimmiks joutuu viimeiset, Esimmät viimeisiksi; Sä hyvä huoneenhallitsia, Sä uskollinen palvelia, Käy saamaan palkka palvelun, Käy sisään Herras riemuhun».
Kynttilöitä ja lamppuja sytytettiin kaikkialla, kahvipannu höyrysi ruokasalin pöydällä, ja kaikki kiiruhtivat saamaan kupillisen kahvia, ennenkuin kirkkoon lähdettiin. Oiva ja Rusko, Polle ja Pekka seisoivat jo valjastettuina; koko talon väki sai tänään ajaa kirkolle, ja niin sitte lähdettiin ulos talvi-aamun hämärään.
Tusse hyppäsi iloissaan, ja herra Kontio seisoi verannalla heiluttaen lakkiaan. Ptro, ptro, Rusko ja Oiva, seisokaa nyt! Hyvää päivää, Miina ja Mari noh Tusse lomppi, poikaseni, hyvää päivää, hyvää päivää! Etehisen ovi lensi auki, ja siellä jo Freedrik samalla oli äitiä syleilemässä. Tervetuloa, rakkaat, rakkaat lapseni! tervehti äiti.
Armanani tahdon heittää Unelmihin autuuden. Siivillänsä sua peittää Enkel viattomuuden. Nukkuos vaan kultani! Vaiti, vaiti, lauluni. Kotimaassa. Kotimaass' on oiva olla, Armas aikaella, Kenpä merten tuolla puolla Tahtois elostella? Kotimaass' on immet sorjat, Kainot lempiväiset. Miesten kädet työhön norjat, Kasvot vereväiset.
HERTTUA. No, huuda sitten, riko säätty tapa, Mut tyhjin toimin palata et saa. VIOLA. Jos pääsen puheilleen, niin mitä sanon? HERTTUA. Ah! Kerro hälle rakkauteni kiihko, Kiitellen hellyyttäni, hänet hurmaa; Sa tuskieni tulkiks olet oiva; Hän mieluummin sun nuoruuttasi kuulee Kuin vakavamman muotoist' airutta. VIOLA. En tuota usko.
Sen jälkeen hän voimisteli punnuksilla. Ja sitten hän huusi Muttiselle seinän läpi: »Joko sinä olet mylleröinyt, Aapelus? Minä olen. Kuulepas, Aapelus, sinun täytyy ruveta mylleröimään, muuten et sinä saa pois iskiastasi. Joka aamu, vähän aikaa, mutta rajusti. Mutta nyt minä menen uimaan.» Oiva Tommola ryntää alas ullakolta niin, että luukut ja ovet paukkuvat.
Ei hän tullut turmiollen, Ylpeys ylös vetännä, Pannut tuntoa pahaksi, Konstikkaaksi koulunkäynti, Ei hän kilju kiivahasti, Tule tuhmillen torassa, Vaan on aina valmis ollut, Huonoista pitännä huolta, Täällä kylmissä kylissä, Salonmaissa saastaisissa. Ollut oiva lääkärinä, Parannellut muita paljon.
»Ihmeellistä tuollainen reippaus, sankaruus», sanoo Oiva Tommolan kihlattu. »Sellaiset miehet ovat kuin Runebergin kansaa. Täytyy ottaa häneltä kukkia muistoksi.» Nainen katkaisee verenpisaran sen ristin edestä, jonka valkeassa laudassa on kirjoitus: Väinö Bongman. Tommola taputtaa häntä isällisesti ja suojelevasti hartioihin.
Yks vain on määränä: taivaltaa kuin miesi kunnian, hyvän, oikean puolesta uskaltaa vaik' selkäsaunahan. Siis terve, veljeni Don Quixote, nyt käsi kätehen. Hei riemukulkuhun, tappiot ja voitot jakaen. Minä kynälläin! Sinä miekallas! Hepo allamme molempain: Sinä lasketat Rocinantellas, minä runoratsullain. Bakkus, istu pöytähämme, viivy hetki vierellämme. Oishan meillä kutsumus ottaa oiva heilaus.
"Minä olen niin iloinen, kun saan olla täällä". "Sepä on oiva toveri!" arveli Mr. Wickfield.
Päivän Sana
Muut Etsivät