Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Hän tuskin uskalsi ajatellakaan, mitä kaikkea Nymark oli hänelle kuiskaellut; ajatteli kuitenkin ja tukehdutti soimaavan äänen povessaan sillä, että tämä oli paljasta leikkiä. Eikä tarvinnut Nymarkin tietää, että hän oli kuullut mitään, vaikka tosin sanaakaan ei ollut häneltä hukkaan mennyt.
»Alvan niin.» »Rouva Karell», alkoi Nymark, »koska tässä puhuttiin kirjallisuudesta, tahtoisin vielä tietää, mitä te pidätte Zolasta?» »En mitään, sillä minä en tunne häntä.» »Kuinka? Ettekö tunne? Onko se käsitettävä niin, ett'ette tahdo häntä tuntea?» »Siihen vastaan vasta sitten, kun näen, minkälainen hän on.» »Sallitteko minun tuoda teille muutamia hänen teoksistaan?» »Mielelläni.
»Kuinka hyvänsä,» puhui hän yksikseen, »mutta ei pääse Nymark syyttämään minua luulevaisuudesta. Sillä se olisi häpeäksi sekä Almalle että minulle.» Muutamia päiviä oli Alma nyreällä mielellä. Hän ei puhunut mitään eikä vetänyt huuliaan pienimpäänkään hymyyn, kun John koetti laskea leikkiä.
Sattuisi juuri pahaan aikaan.» Alma meni avaamaan ja palasi hetken päästä takaisin Nymarkin seurassa. John rypisti hiukkasen otsaansa. »Sinulla taitaa olla kiirettä, John», sanoi Nymark. »Onpa vähäisen, jos totta puhun. Mutta istuhan yhtäkaikki.» »Enhän minä kauvan viivytäkään. Tulin vaan pientä asiaa.» Alma pisteli uutterasti neulaansa, eikä katsonut vilahdukseltakaan ylös. »Mitä se oli?»
Mutta Almalle tuli toinen tuska. Hän pelkäsi että Nymark sen ilmoittaisi Johnille, kertoisi kaikki... Hän koetti kuunnella heidän puhettaan, vaan ei saanut mitään selvää, sillä hän värisi niin kovin, ajatukset hämmentyivät ja silmät mustenivat. Hän odotti joka hetki, että John uudelleen ilmestyisi ovelle, ankarasti vaatien häntä tilin tekoon.
En malta vielä lopettaa.» Hän oli jo lattialla uudelleen menemässä viimeisiä sanoja lausuessaan. Pariin kertaan he olivat kiertäneet salin, kun Alma raskaasti painui kavalierinsa käsivarrelle. »Minä pyörryn», kuului hänen huuliltaan. Nymark tarttui häneen kiinni ja vei häntä puoleksi kantaen sivuhuoneesen sohvalle. Tainnuksissaankin Alma tiesi ken se oli, joka häntä hoiti.
Nymark sytytti loitompana papyrossia, ja laskeutui sitten kivelle korjaamaan luistinta jalkaansa. Siitä oli remmi katkennut. Kun hän oli saanut sen laitetuksi, kääntyi hän Almaan, joka yhä istui samassa asennossa. »Joko lähdemme?» Hänen äänensä oli levollinen ja tyyni; Alma kuitenkin pöyristyi kokoon sitä kuullessaan, oihkaili, heittäytyi suulleen maahan ja repi kanervikkoa molemmin käsin.
Varvut leikkasivat hänen sormiaan, mutta sitä hän ei tuntenut. »Alma, elä ole lapselinen.» Nymark seisoi hänen vieressään ja koetti nostaa häntä ylös. »Kuule minua, tuo on turhaa. Ei yksikään silmä ole meitä nähnyt, ei kukaan tiedä, minä vannon ettei se kuolemahetkelläkään tule huuliltani. Alma, armas, tottele minua.» Hän sai hänet vihdoin ylös ja pudisteli sammalia hänen nutustaan.
Ei nainut mies milloinkaan noin lempeästi rouvaansa katso.» »Entä kun erehdytte kumminkin. Hän ei ole edes morsiamenikaan.» »Eiköö?» Emäntä katseli epäillen ensin Almaa, sitten Nymarkia. »Hm», myhähti hän, »ellei vielä ole, niin siksi pian tulee. Sanokaa minua valehtelijaksi.» Nymark nauroi ja meni Alman luokse, joka yhä puheli lasten kanssa.
»Tules katsomaan, Maijaliisa», sanoi Miina, joka oli vetäissyt ikkunaverhon syrjään. »Rekiretket!» He lukivat kolmattakymmentä hevosta ja ehättivät ottamaan selkoa siitä, kenen kanssa itsekukin ajoi. »Ja näepäs, tuossahan on maisteri Nymark. Kuka istui hänen rinnallaan?» »En tuntenut, mutta kaunis se vaan oli.» »Tiesitkös, että hän eilen olisi pyytänyt meidän rouvaa.» »Niin kerroit.
Päivän Sana
Muut Etsivät