United States or Mayotte ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nymark ei häntä ylenkatsoisi eikä tuomitsisi, vaan osoittaisi hänelle ystävyyttä ja myötätuntoisuutta. Hänen tähtensä oli hän saanut tätä kärsiä ja senvuoksi hän auttaisi häntä, tukeisi eikä hylkäisi, vaikka hylkäisivät kaikki muut. Kun Nymark tuli, meni Alma kädet suorana häntä vastaan ja puhkesi uuteen itkuun. »Mikä teidän on? Rouva Karell, mitä on tapahtunut?
Nymark jäi puhuttelemaan emäntää, joka askaroitsi takan luona. Lasten kanssa leikkiessään sattui Alma kuulemaan, kuinka emäntä muut puheet keskeyttäen sanoi Nymarkille: »Mutta onpa sillä maisterilla kaunis rouva. Hyvä ihme tokkii. Jo me täällä sanoimme, ettei varmaan koko kaupungissa ole toista niin ihanaa.» »Ei hän ole minun rouvani», vastasi Nymark matalalla äänellä.
Mukavaan, puolilepäävään asemaan hän kuitenkin jäi, heitettyään vielä pikaisen silmäyksen peiliin. »Te olette sairas?» kysyi Nymark tervehtien häntä kädestä. »Ainoastaan väsynyt», hymyili Alma ja osoitti tuolia. Nymark vetäisi sen lähemmäksi. »Kenties tahtoisitte levätä?» »Teidän seuranne virkistää, luulen, enemmän.» »Sitten istun luonanne hyvällä omallatunnolla.»
Nymark otti terävän puukkonsa ja leikkasi hänelle ohkaisia sirpaleita sekä leipää että lihaa. Suolakalaksi heillä oli suurta lahnaa ja se niin suolaista että kirveli suussa. He nauroivat sille molemmat, söivät ja puhaltelivat. Kahvin juotua he menivät tupaan. Siellä oli koko parvi pieniä lapsia, joiden kanssa Alma heti meni tekemään tuttavuutta.
Hän läksi pois ja Alma jäi rauhoittuneena vuoteelleen. Vielä ei John tiennyt mitään. Kahden viikon päästä hän lähtisi valtiopäiville, sillä välin ehkä Nymark unohtaisi, ja kaikki jäisi ijäksi salaan.
Hän otti jäähyväiset ja Alma seurasi häntä etehiseen lukkiakseen ovea. »Kaikki kävi hyvin», sanoi Nymark puoliääneen. »John ei ollenkaan estellyt.» »Ei, ajatelkaa. Ja minä kun luulin hänen jyrkästi kieltävän.» »Muistatteko, kello seitsemän?» Nymark otti häntä kädestä vielä kerran. »Muistan, muistan!» John kirjoitteli, kun Alma palasi ja istui samalle paikalle pöydän päähän.
Vähän aikaa he molemmat äänettöminä jatkoivat työtään. Mutta sitten laski John kynänsä pois, nojasi päätänsä käteen ja katseli vakavasti Almaan. »Puhuiko Nymark sinulle tästä jo aamupäivällä?» hän kysyi. »Puhui», vastasi Alma, hiukan epävarmasti. »Ja sinä tiesit hänen tulevan uudelleen, saadakseen minua suostumaan tuumaan?»
»Sen verran teissä naisissa on luonteen lujuutta. Entä kun nyt harjoittelisit, muruseni, siihen. Mitä ? Tämä minusta olisi juuri oivallinen tilaisuus.» Alma seisoi yhä selin ja hypisteli kasveja. Ei vastannut mitään. John katsoi erästä kirjaa pöydällä. »Nymark on käynyt täällä?» »Pistäytyi äsken pikipäin.» John nousi ja hyräili jotain laulua.
»En», hymyili Alma. »Jos minusta riippuisi, tahtoisin miehenkin vapautta rajoittaa.» »Mitä siihen sanot, John?» tiedusteli Nymark. »En mitään», vastasi John hymyillen ja puhalteli tyyneesti savua suustaan. »Oikein totta», jatkoi Alma. »Kesänajat täällä maalla ovat niin erittäin hauskoja juuri sentähden, että John aina on kotosalla.
Alma hieman punastui. Miehensä kuullen hän ei millään ehdolla olisi tahtonut sitä keskustelua uudistaa. Nymark sen huomasi ja tuli hänelle avuksi. »Niin, siitä tietysti, ettei rouva Karell tahdo ottaa osaa seuraelämään kotinsa ulkopuolella.» Heidän silmänsä kohtasivat taaskin toisiaan, ja katseet vahvistivat pienen salaisen liiton.