United States or Moldova ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän ei kysellyt, mikä kirja se on, nousi istualtaan ja pöydän luokse tullessaan sanoi: »Minä en osaa kirjoittaa, minä pidän kynän nenästä.» Pyökäinen otti nyt pitkävartisen kynänsä, osoitti sen sille asianomaiselle paikalle ja kun Honkaniemen isäntä tarttui kynän varren nenään, alkoi hiljalleen ja paksusti vedellä Hemminki Honkaniemen nimeä.
Vaikka hänen kasvonsa olivat käännetyt minua kohden, luulin minä hetken aikaa, ettei hän voinut nähdä minua, koska kirjoitus oli meidän välissämme; mutta tarkemmin katsellessani tuntui minusta tuskalliselta, kun huomasin, että hänen unettomat silmänsä tuon tuostakin pilkistivät kirjoituksen alta, niinkuin kaksi punaista aurinkoa, ja varkain tuijottelivat minuun, sitä rohkenen väittää, kokonaisen minutin kertaansa, jonka ajan kuluessa hänen kynänsä liikkui taikka oli liikkuvinansa yhtä taitavasti, kuin ennen.
Sitten Maija aukasi pullonsa, pisti sinne kynänsä, alkoi sivellä isännän selässä mustanpuhuvina möllöttäviä pitkähaavaisia sarvien sijoja ja rukoilevalla tavalla harvasteeseen luki: Neitsyt Maaria emonen, Rakas äiti armollinen, Käy kipeät voitamahan, Vaivat vaikahuttamahan, Tuo'os tuolta voitehia, Päältä taivosen yheksän.
Hän otti neljä seteliä kirjoituspöydällä olevasta lippaasta ja antoi ne minulle. Sitten kirjoitti hän nopeasti muutamia sanoja paperille. "Olkaa hyvä ja pistäkää nimenne tämän kuitin alle", lausui hän antaen minulle kynänsä. "Se täytyy Ilsen tehdä minä kirjoitan liian huonosti", vastasin minä rohkeasti. Salainen hymy näkyi Claudiuksen huulissa. "Se ei olisi säännöllisesti tehty.
Minun ei tarvitse tehdä sinulle tiliä aikomuksistani. Ja entäpä jos heitä syyttäisinkin? Mitä sitten? Ei mitään, minä vain kysyn. Rovasti rupesi sanelemaan jotain kirjoitettavaa. Kaarina purskahti itkuun, jätti kynänsä pöydälle ja riensi ulos. Ruustinna nyyhkytti tuolilla oven suussa. Lauri poistui kanslian oven kautta ulos.
Omaa filosofiiaansa, omia mietteitään ei hän kaunokirjallisissa teoksissaan sentään ole koskaan esittänyt, ei ainakaan millään suoranaisella tavalla. Aina on hän kylmä, objektiivinen kertoja, joka lahjomattoman kynänsä täydellä terävyydellä tosiasiat esittää jättäen kaikki johtopäätökset kunkin yksityisen vedettäväksi. Tämän esitystapansa on hän parhaiten juuri Colombassaan toteuttanut.
Hänen kynänsä hiljainen rapiseminen ikäänkuin tuuditti Eliseä uneen; kellon lyödessä kaksi hän heräsi ja silloin hänen miehensä vielä kirjoitti. Harvat soivat itselleen niin vähän lepoa kuin Ernst Frank. Kandidaatti. Oli hämärä.
Sehän oli ollutta ja mennyttä aikoja sitten. Silloin oli toisin, toisin nyt. Voi hyvä Jumala! Jos olisikin sellaisena pysynyt. Mutta kenen syy? Hän nousi ja meni ja istahti kirjoituspöytänsä ääreen. Vaan ennen kuin kastoi kynänsä, viskasi hän sen menemään, että se pöydältä kirposi lattialle. Lauri on Pariisissa. Siellä on kesä ja ruusut kukkivat.
Ja tässä elämässä konsuli Garman uiskenteli vakavasti ja mukavasti kuin kiiltävä kala. Istuessaan suurina seura-päivinä aamupuolella konttorissaan, lenteli hänen kynänsä paperia myöten, ja silloin hän kirjoitti parhaat kirjeensä.
Ottaessaan esille totisen asian sujuttaa hän sanojaan niin, että niistä lopussa syntyy leikkipuhe. Kirjoituksen alla on kuuluisa nimi, se on tunnettu, taitava kirjailija, useinkin joku kaikkein etevimmistä. Hänen kynänsä on kuin kadulla ajavan ajurin sujuva ruoska. Se napajaa kuin meren ruoko, väräjää hänen ajatuksiensa pienimmänkin määräyksen mukaan.