Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Sillä tavoin hän kiihoittaa miestä ja pitää hänen rakkauttaan eleillä.» »Herra varjele, semmoista oppia. Kuulee, ettei maisteri Nymark ole avioliitossa.» »Josta Jumalalle kiitos!» »Kuinka niin?» »Minä varmaan pian kyllästyisin rouvaani. Olletikin, jos hän olisi tuota uskollista, nöyrää ja alttiiksi antavaa sorttia, jommoisia ne tavallisesti ovat.» »Te olette hirveän kevytmielinen.»
Nymark loi häneen niin lämpimän katseen, että Alman nousivat veret poskille. »Hyvästi sitten!» sanoi hän ja vetäisi äkkiä kätensä pois. Nymarkin lähdettyä hän oikaisi itsensä taas sohvalle, painoi kasvonsa tyynyyn ja ummisti silmänsä. Ei häntä väsyttänyt eikä nukuttanut, ei hän ajatellut mitään, eikä välittänyt mistään. Mutta sydän löi, poskia kuumotti ja suloinen tunne täytti poven.
Ei hievahtanut eikä päätään kääntänyt, jos lapset kamarissaan melusivat taikka kyökissä joku astia lyötiin rikki suurella kolinalla. Mutta kerran kuului ääniä salista, jotka saivat hänet säpsähtämään ja syöksemään ylös. Kun John tuli sisään, seisoi hän molemmin käsin nojaantuneena pöytään ja tuijotti hätääntyneenä oveen. »Etkö tule sisään? Nymark on siellä, hän kysyy sinua.» »Minua? Mitä varten?»
Jos suvaitsette, ilmestyn luoksenne, luistimet mukanani, yhdentoista jälkeen.» Alma kirjoitti yhden ainoan sanan vastaukseksi: »Tulkaa!» Kiireesti hän nousi ylös, puki päälleen ja hautoi kasvojaan kylmällä vedellä. Hänellä oli toivoa taaskin. Nymark lohduttaisi ja turvaisi häntä kaikkia pahoja ihmisiä vastaan.
Nymarkin katse kirkastui, kun hän astui saliin ja molempain herrain olennossa ilmestyi kohta tuo äänetön ihaileminen, joka aina tekee naiseen vaikutuksen. Alma asettui sohvaan, John istui siinä lähellä nojatuolilla ja Nymark kiikkutuolissa vastapäätä. John oli vakava ja harvapuheinen, mutta siitä huolimatta Alma elpyi vilkkaasen keskusteluun vieraiden kanssa. »Hauskaa, että tulitte», hän sanoi.
»Mokoma Nymark; hänestä ei ole muuta kuin vastusta.» John katseli alas kadulle. Ihmisiä siellä liikkui, mutta ei hän niitä nähnyt, vaikka silmillään heitä seurasi. Pari koulupoikaa kulki ohitse; he nostivat lakkiaan; tervehdys jäi vastaamatta. Hetken päästä hän ikäänkuin kiskaisi itsensä jostain erilleen. Nosti päänsä pystyyn ja suoristi, hartioitaan.
Ja miksei hän menisi, nuori kun vielä oli ja elämän haluinen. Auttoiko hänen surra sitä, ettei avioliitto vastannut hänen toiveitaan, että John oli käynyt kylmäksi ja välinpitämättömäksi? Ehkäpä juuri senvuoksi, että hän näin koko sielullaan oli antaantunut hänelle. Yksinomaan hänelle... Nymark oli ehkä oikeassa, ainakin osaksi...
»Aika koketti, tuo pikkuinen neiti», kuiskasi Nymark hiljaa Almalle. »Mikä hänen nimensä on?» »Wahlberg, luulemma. Kaikkien lyseolaisten yhteinen lemmikki.» »Kaikkien yhteinen?» »Sillä ijällä enimmiten rakastutaan yhteen ja samaan. Myöhemmällä vasta valitsee kukin omansa. »Onko tuo paroni joku lyseolainen?» »Luultavasti.» »Mutta ei neiti Wahlberg minusta niinkään hullusti näyttele.»
Mielihyvällä hän sen ohessa muisteli Nymarkin hienoja kasvonpiirteitä, hänen sorjaa vartaloaan ja hänen hehkuvia silmäyksiään, silmäyksiä, jommoisia ei John hänelle enää pitkään aikaan... Omatunto hiukan soimasi, että hän niitä muisteli ilman vierovaa tai moittivaa tunnetta. Mutta sen äänen hän pian tukahdutti. Oliko hänen syynsä, jos Nymark häneen rakastuisi? Ja mitä pahaa siinä oikeastaan oli?
Hän melkein nautti olemisestaan siinä maatessaan, niin heikko kuin olikin. Vastapäätä sohvaa oli suuri peili, jossa hän saattoi nähdä kuvansa. Sitä katsellessaan hän tuli vakuutetuksi, ettei mikään vaatteus sopinut hänelle niin hyvin kuin tuo punaruutuinen aamupuku, varsinkin näin, kun helmat vapaasti pääsivät valumaan alas lattialle. Nymark oli kerskaillut hyvästä kauneuden-aististaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät