Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Nymark tarjosi hänelle käsivartensa ja niin tulivat he nytkin istumaan rinnan pöydässä, joka sattumus antoi Nymark'ille tilaisuutta pitkin aikaa osoittamaan Almalle huomaavaista kohteliaisuutta, samalla kun hän likempää sai katsella hänen hiviönsä puhdasta mehevyyttä sekä muotojen pehmeyttä ja pyöreyttä.
»Viekoittelen rouvaasi mukaan huvimatkalle.» »Höyrylaivalla Imatralle?» »Sinä siis jo tiedät?» Nymark katsoi Almaan. »Ei Alma ole mitään puhunut. Kuulin vaan, että semmoinen oli tekeillä.» »Sinne tulee iloinen seura. Ja sotaväen musiikki otetaan matkaan. Rouva Karell palaisi varmaan hyvin virkistyneenä.» »Mitä sanot, Alma?» »Niin ... ehkä tosiaan ... Helminkin tähden... Mutta se riippuu sinusta.»
»Sitten he aina välillä kuiskuttelevat toisilleen.» »Laittelevat juttuja, tietysti. Juuri noiden tuommoisten tapa.» Nymark nauroi ivallisesti; mutta hetken päästä hän jätti Alman toisten seuraan ja läksi herrojen puolelle, sillä hän aavisti jo pahaa. Outoja naamaria kokoontui Alman ympärille.
Kesähattu häntä kaunisti, sen hän tiesi, asettaessaan sitä peilin edessä päähänsä. Hän otti käsityölaukkunsa ja meni hyräellen alas. »Tuollapa hän tulee», sanoi John. »Kuka herroista minua kaipasi?» kysyi Alma. »Allekirjoittanut, teidän nöyrin palvelijanne», sanoi maisteri Nymark. »Siinä teitte sangen kohteliaasti.»
»Taivas varjelkoon», hymyili Karell. »Annan sinulle täyden vallan.» »Kuuletteko, rouva Karell?» »Kyllä.» Alma kumartui talrikkinsa ylitse. Eihän John siitä välitä, ajatteli hän. Tuskin hän olisi millänsäkään, jos vaikka rakastuisin johonkuhun toiseen. Nymark ihaili hänen hieneitä niskahiuksiaan, jotka kähertyivät alas valkoiselle hiviölle. »Mitä luulette, rouva Karell? Onnistunkohan minä?»
»Rauhoitu nyt, ole reipas!» Hän hiveli hiljaa hänen olkapäätään. »Luota minuun, eläkä kadehdi luonnon riemuhetkeä.» Alma vastasi valittavalla huokauksella. »Mikä lapsi sinä olet. Tosiaankin! Ketä sinä pelkäät, sano? Metsä kyllä vaikenee, tähdet ovat kaukana ja kuu, ei nekään mitään kerro.» Nymark tahtoi auttaa häntä, mutta Alma kätki molemmat kätensä muhviin.
»Minäpä tuhatta vertaa mieluummin jään kotiin nyt.» Ja Alma kertoi, kuinka hänellä oli ollut kauheasti ikävä ja kuinka hän oli aikonut lähteä juoruamaan piioista, päästäkseen tuosta kuolettavasta tyhjyydestä. He nauroivat sille molemmat sydämen pohjasta saliin astuessaan. »Eikö totta», sanoi Nymark, »koko maailmassa ei ole mikään niin tukehduttavaa kuin ikävyys.
»Joko sitten lähdemme?» kysyi Lagander. »Ei, juomme kahvia ensin.» Hän meni sitä toimittamaan. Nymark otti käteensä Ibsenin Rosmersholmin, joka sattui olemaan pöydällä. »Mitä arvelet tästä?» kysyi hän Karellilta. »Ihmeellinen kirja. Taiteen, tieteen ja uskonnon sopusointuinen yhdistys.» »Vahinko vaan, ettei sitä juuri kukaan ymmärrä», hymyili Nymark.
»Sopii koettaa.» »Te hymyilette. Se antaa toivoa. Ooh, te ette henno meitä vastustella.» »Mutta mitä varten, minä vieläkin kysyn? Eihän minusta kumminkaan ole kenellekään iloa.» »Jättäkää se asia muiden päätettäväksi», sanoi Lagander. He nousivat pöydästä. Nymark ja Alma menivät ulos verannalle.
Alma istui kivelle; Nymark heittäytyi kuivalle kanervikolle hänen jalkainsa juureen, niin likelle, että nojasi osaksi hänen helmoilleen, jotka hän sillä tavoin veti syrjään jalkojen päältä. Alma ei uskaltanut liikahtaa eikä ääntää, mutta hänen povensa nousi ja laski, päätä huumasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät