Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Mutta eipä hänen tarvinnutkaan; Arvi ei hakkaillut kertaakaan eikä pysähtynyt, ennenkuin oli lopussa. Alma kiitteli häntä, antoi hänelle makeisia ja laski hänet luotaan. Eräänä päivänä huomasi John Alman pöydällä Strindbergin »Giftas». »Onko Nymark käynyt täällä?» hän kysyi. »Kävi edeltäpuolen, kun sinä olit lyseolla», vastasi Alma.
»Eikö teistä ole iloa kenellekään?» kysyi Nymark hiljaa, kumartuen sivulle Almaan päin, joka nojautui hänen käsivarteensa. »Sanokaa ennemmin, ettei teillä ole iloa kenestäkään. Te kun ette kenestäkään välitä.» Alma naurahti ja otti käsityönsä. He jäivät kahden verannalle, sillä John ja Lagander menivät alas lehtimajaan.
Hän sanoi itselleen, ettei se ollut mahdollista; Nymark ei sitä tekisi, ei ainakaan tahallaan. Hullua oli semmoista pelätä. Mutta yhtä kaikki hän pelkäsi. Jos ikuinen kadotus olisi äkkiä avannut hänen eteensä mustan nielunsa, ei hänen sielunsa olisi niin kauhistunut kuin nyt. Vielä pyrki hämärä ajatus ottamaan sijaa hänen mielessään.
Ihmiskunta on senjälkeen astunut koko vuosisadan askeleen eteenpäin ja viisastunut.» Lagander ja Nymark eivät mitään puhuneet, mutta Alma huomasi, kuinka John ehdottomasti vei heitä mukanaan. Ja hänen povensa kohoili ilosta, ylpeydestä ja rakkaudesta.
»Vieläkö luistelemme eteenpäin, vai käännymmekö jo takaisin?» kysyi Nymark. »Ei takaisin, eteenpäin vaan, pois kaupungista, niin kauvas kuin mahdollista.» »Mutta te väsytte.» »En vähääkään. Kun vaan pääsisimme niin etäälle, ettei kaupunkia näkyisi.» »Käännymme tuon niemen toiselle puolen, Vihtakantaan päin, silloin emme siitä enää tiedä mitään.
Päivän Sana
Muut Etsivät