Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Nymark sitoi rannalla luistimet hänen jalkaansa ja tarjosi hänelle kätensä niinkuin ennen. Outo ei mitään tavatonta olisi huomannut ja kuitenkin oli jokainen liike, pieninkin kosketus täynnä maneetillista voimaa. Almaa hirvitti, peloitti ja hurmasi samalla. Kuu paistoi kirkkaasti, ja taivaan kumu yleni tavallista korkeammalle.
Hän ei keksinyt enää mitään sanottavaa lapsille, vaan silitteli toisella kädellään erään valkotukkaisen päätä, toiseen hän nojasi ohaustaan. Nymark istui penkille ja alkoi kysellä lasten nimiä. Mutta silloin siirtyi Alma syrjään ja kääntyi erääsen vanhaan ukkoon, joka pöydän päässä kutoi verkkoa.
»Tyhmänäpä sinä minua pidätkin, kun sitä epäilet.» »Hurja!» »Hän on liian kaunis ja liian hyvä kuihtumaan pois avioelämän yksitoikkoisuudessa.» »Herra Nymark, ottakaa vastaan», huusi Alma, haettuaan tällä välin renkaan, joka oli lentänyt etäälle hänen ylitsensä. Nymark kohotti keppiään. John istui kaiken aikaa verannalla, poltteli papyrossia ja luki sanomalehtiä.
John ja Leistén jatkoivat lehtimajassa alkanutta keskusteluaan, mutta Nymark ja Alma istuivat pöydän päässä ja puhelivat muita asioita. »Te naiset ette ole lainkaan poliitillisia», sanoi Nymark. »Pitäisikö meidän sitten olla?» kysyi Alma. »Kyllä varmaan. Oman itsenne tähden, näettekö. Joka ei osaa etujaan valvoa, hän ehdottomasti jää tappiolle.» »Missä me mielestänne niin tappiolle joudumme?»
John oli niin miehekäs ja voimallinen, ei tosin niin hieno eikä vilkas kuin Nymark, eikä hänen kanssaan voinut niin vapaasti leikkiä laskea, mutta voiton hän otti yhtäkaikki. Maijaliisa ilmestyi nyt hiestyneenä ja hehkuvan punaisena käytävälle. Hän antoi salaisen merkin Almalle, joka kohta nousi ja vaati herroja tulemaan ylös illalliselle. Pöytä oli katettu verannalle.
Hän oli juuri vastakohta Johnin vakavuudelle ja tyyneydelle. Sydämessään arveli Alma, että vaikka John kyllä oli hänelle rakas, oli Nymark sentään melkein mieluisempi. Omaatuntoaan hän rauhoitti sillä, ettei Johnkaan niin yksinomaan hänelle antaantunut.
Alma oli punastunut hiusrajaa myöten ja kumartunut alas sanomaan jotain likimmäiselle lapselle. Mutta tarkasti hän nyt seurasi jatkoa. »Eikö ole? Morsian sitten. Niin, olisi tuo pitänyt arvatakin.» »Mistä?» kysäsi Nymark naurahtaen. »Onhan niitä merkkiä.» »Kas vaan. Saanko kysyä, minkälaisia merkkiä?» »Oikeinko se pitää sanoa?» »Tietysti.» »Silmänluonnistanne tuon jo näkee.
Hän istui samalle kohdalle, jossa päivälläkin oli istunut, silloin kun Nymark hänen vyyhteään piteli. Selkälautaa vasten hän nojautui, pani kädet ristiin helmoille ja suoristi jalkansa. Niin hän oli vaipunut unelmiin, ettei huomannut, kun tuli Johnin ikkunasta katosi, eikä kuullut mitään, ennenkuin hän seisoi rinnalla ja puhutteli häntä. »Täälläkö sinä vielä istut?»
Ja sitten vielä juohtui muistoon, mitä Nymark oli puhunut rakkauden luonteesta miehissä... »Rakkaudessa on nainen orja, mies herra, vaikka pitäisi olla juuri päin vastoin ... Sallia muidenkin miesten ihailla itseään... Kiihoittaa hänen rakkauttaan...» Hän päätti mennä sisään. Pani sievimmän puvun päälleen ja suimi hiukset alemmaksi otsalle, sillä hän tiesi sen kaunistavan.
Seisoi juuri etehisessä ja solmieli hattunsa nauhoja kiinni, kun ovi aukeni ja Nymark astui sisään. »Taaskin minä tulen pahaan aikaan. Mikä kova onni minua vainonnee?» sanoi Nymark, nähdessään Alman aikeita. »Ei ollenkaan pahaan aikaan. Päinvastoin! Tervetullut.» Alma tarjosi hänelle iloisesti kättään. »Mutta olettehan juuri lähtemäisillänne ulos.»
Päivän Sana
Muut Etsivät