Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Mutta minä en kirjoita enää suomeksi mitään. Minä kirjoitan suoraan englanniksi. Muttila katsoi häneen perin vakavalla ja rehellisellä kunnioituksella. Anteeksi, hän sanoi miltei nöyrästi. Minä en ole tiennytkään. Eihän sitä tule kaikkea seuratuksi. Eipä tietenkään. Kullakin on omansa. Taitaa olla paljon siellä kotona, jota minäkään en ole tullut niin tarkkaan seuranneeksi. He vaikenivat jälleen.
Kuka ei nykymaailman aikaan tee taidetta ja tee hyvää taidetta? Kaikki! Mutta kuka osaa edustaa taidettaan ja pitää esillä itseään? Ani harvat. Ja sinäkö osaat? kysyi Johannes. Luulen osaavani, arveli Muttila hymyillen leveästi. Ja se tekee minut riippumattomaksi arvostelijoista. Kerropas, kuinka tuo tapahtuu! Perin yksinkertaisesti, nauroi Muttila.
Mitä jos nuo kaksi olivatkin luodut toisilleen? Mitä jos koko tämä kolmivuotinen rakkauselämä olikin ollut Liisalle vain suurta erehdystä ja itsepetosta? Mitä jos hän vasta nyt olisikin tuossa tavannut oman oikean vastineensa? Näkihän Johannes aivan selvästi, että rakentui ensi silmänräpäyksessä luonnollinen silta noiden kahden välille. Myöskin Muttila hymyili.
Se oli hänen pääasiallinen intohimonsa. Hänkin oli nyt naimisissa. Johannes ei ollut kuitenkaan vielä nähnyt hänen vaimoaan, mutta tiesi, että se oli erään tunnetun säätyläisperheen tytär Helsingistä. Minulla on, virkahti Muttila, suu täynnä vasikankotlettia. Ja semmoiset miehet olisivat ensimmäiseen lyhtypatsaasen hirtettävät. Kuinko kuka? kysyi Jyrkkä ällistyneenä.
Heidän kauttaan tuli hotelli tunnetuksi. Ja heidän kauttaan se sai eräänlaisen vakavaraisen, yleismaailmallisen leiman, jonka avulla voi jo hintojakin hiukan kohottaa. Johannes luki tuon kaiken isännän kohteliaasta, käsiä-hykertelevästä olennosta. Muttila nähtävästi oli ollut vieras hotellin mielen mukaan. Mikähän pomo siitä on mahtanut paisuakaan! ajatteli hän.
Silloin hän selitti ikäänkuin anteeksi pyytäen, että Johannes oli saanut jotakin hyvin tärkeää toimittamista kaupungilla. Ensi kerralla oli Muttila sitä hiukan hämmästellyt. Sitten hän ei pitänyt sitä minään, vaan katsoi asiaan kuuluvaksi, että Liisa, yksin tai Johanneksen kanssa, ilmestyi joka ilta hänen atelieriinsa. Kerran viipyi Liisa sangen myöhään siellä.
Aamiaispaikassa odotti pieni yllätys häntä. Hän tapasi maamiehiä. Muttila se oli, kuvanveistäjä, jonka hän oli viisi vuotta sitten tavannut Berlinissä ja jo täälläkin Parisissa kerran kaksi. Hänellä näkyi olevan pari muuta mukanaan. Mies ja nainen, jotka istuivat selin oveen. Johannes ei tuntenut heitä, mutta arvasi heidän vartaloinsa viivoista, että he mahtoivat olla suomalaisia.
Ja tunsivat kumpikin syvästi, että kokonaiset maailmat olivat heidän välillään. Sinusta olen kuitenkin silloin tällöin lukenut sanomalehtien palstoilta, jatkoi Johannes, kun ei Muttila edelliseen sanonut mitään. Ja useimmin hyvää.
Siksi täytyi ansaita rahaa, paljon rahaa. Siksi täytyi hankkia hyviä tilauksia ja tehdä niin monta ylhäistä tuttavuutta kuin mahdollista. Noin olisi varmaankin Muttila tuuminut tässä tapauksessa. Mutta joku ääni Johanneksen sydämestä sanoi, että Muttila erehtyi sittenkin ja että hän oli tomppeli, joka ei koskaan ollut rakkauden olemusta käsittänyt.
Jaakko ja Muttila viipyivät kauan. Auralla ja Johanneksella oli kyllin aikaa keskustella. Onko teillä lasta? kysyi Johannes. Ei, vastasi Aura. En minä tahdo. Hänen kanssaan? ajatteli Johannes. Mutta hän oli kyllin hienotunteinen jättääkseen sen sanomatta. Kuitenkin oli kuin olisi Aura arvannut, mitä hän mietti tällä hetkellä. Sinä et pidä hänestä? hän kysyi. Kenestä? Muttilasta?
Päivän Sana
Muut Etsivät