Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025


Mutta etkö usko, että parhain suositukseni kenties olisi oma ajallinen ulkohahmoni, jos hänellä olisi tilaisuutta siihen tutustua? Muttila näytti niin hullukurisen vakavalta ja huolestuneelta kaikessa rehevässä itseluottamuksessaan, että Johanneksen täytyi väkisinkin hymyillä. Me voimme miettiä tilaisuutta, hän sanoi. Ja me keksimme varmasti sen! päätti Muttila.

Eihän sitä voinut kestää kauan, ei tästälähtien hetkeäkään, kunhan he vain pääsisivät kahdenkesken ja saisivat selittäytyä. He seisoivat kaikki kolme hetkisen noloina siinä. Sitten rupesivat Johannes ja Muttila vaihtelemaan merkityksettömiä sanoja ympärillä olevista taideteoksista ja niiden mestareista.

Siten hän helpoimmin suoriutuisi Muttilasta. Entä jos pitäisinkin! hän virkahti. Mutta se on väärin, väitti Muttila. Se on vasten välipuhetta. Mitä välipuhetta? Etkö muista? Minun piti muovailla sinulle rakastajattaresi kuva ja sinun hankkia minulle tilaus rouva Rabbingilta. Ah, se on totta! myönsi Johannes. Sen olin minä kokonaan unohtanut. Muista nyt ensi kerralla, sanoi Muttila.

Sinä et ole käynytkään minua hakemassa. Liisa nauroi helakasti. Luuletko, että valehtelen ehkä? hän kysyi, nipistäen samalla leikillisesti kädestä Muttilaa. Luulen, vastasi Johannes vakavasti. Luulen, että valehtelet aina, tieten taikka tietämättäsi. Kuten naiset ylimalkaan, huomautti Muttila huolimattomasti. Liisa nauroi äskeistä makeammin.

Miksi ei se kävisi päinsä? Eikä Johannes itsekään ymmärtänyt, mitä hän aikoi Liisalta vaatia ja mikä raffineerattu julmuus oikeastaan sisältyi hänen tässä silmänräpäyksessä syntyneesen suunnitelmaansa. Täällä on tuttavia! hän sanoi keveästi. Suomalaisia! Niitä asuu tässäkin hotellissa. Tuttavia? toisti Liisa säikähtyneenä. Niin, jatkoi Johannes varsin luonnollisesti. Kuvanveistäjä Muttila!

Siellä hän erään salin perältä ovea kohti kääntyessään näki äkkiä Liisan ja Muttilan tulevan vastaansa rinnakkain. Johannes tunsi sydämensä seisahtuvan. Mutta hän pysyi samalla aivan tyynenä, aivan täsmällisenä, jokainen hermo vireessä, jokainen vastaan-ottamisen, tarkkaamisen ja toteamisen vaisto äärimmilleen jännitettynä. Muttila näytti hiukan hätkähtävän.

Johannes Tamminen! hitto soi! Heh, sinäkö se olet? En ollut tunteakaan. Vähän turpunut sitten viime näkemän? hymyili Muttila tyytyväisenä. Niinpä niinkin! Ja sinä se vain laihdut vuodesta vuoteen? Mitä lie tullut tehdyksi! Onpa siitä aikoja, kun me kaksi olemme toisiamme tavanneet. Muttila oli myös noussut käytävään polttelemaan.

Eikö totta, hän voi ärsyttää ihmisen kuoliaaksi? Tuo tyttö voi ärsyttää sinut kuoliaaksi, virkahti Muttila. Sillä hän on todellakin kovin kaunis. Kuin luotu kuvanveistäjän malliksi? naljaili Liisa. Ei, mennään pois! Johannes katsoo jo synkkämielisesti sinuunkin. Mennään mieluummin mustasukkaisuutta näyttämöltä katsomaan!

Minä toivon niin, hymyili Johannes. Mehän emme juuri tapaa ketään. Mehän olemme koko ajan ulkomailla asuneet. Ja sinä? Ei pienintä harha-askelta? Ei, vastasi Johannes vakavasti. Teen ennemmin suuren, jos sellainen mieleeni juolahtaisi. Muttila laski kätensä tuttavallisesti hänen olalleen ja johdatti hänet pöydän luo. Minä en voi olla uskollinen, sanoi hän.

Pidätkö itseäsi siis niin kokonaan syrjästä-katsojana? Pidän, vastasi Johannes tyynesti. Minä olen syrjästä-katsoja. Sillä minä olen maailmankansalainen. Ja Englannin alammainen! hymähti Muttila hiukan pilkallisesti. Juuri niin, vahvisti Johannes. Civis Romanus sum. Kaikkien pienten kansojen tulisi seurata minun esimerkkiäni. Syntyi jälleen lyhyt vaitiolo.

Päivän Sana

koiraksilta

Muut Etsivät