Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Eikö se ollut rouva Rabbing? Siinä se oli! Mikään ei välttynyt Muttilan kotkansilmältä. Eikä Johanneksella ollut muuta edessä kuin tunnustaa. Ahaa, rouva Rabbingia sinä tarkoitat! hän virkahti jokaista ääntä venyttäen saadakseen edes hiukan aikaa, kuinka sanansa sovittaisi. Olet oikeassa, kävelin todellakin tuokion hänen kanssaan. Muttila katsoi harmittavan kiinteästi häneen.
Menkää te vain! huusi Muttila heille ohimennen kiukustuneena, kohdistaen pääasiallisen raivonsa ylitarjoilijaan, joka kohteliaana ja hymyilevänä samalla saapui hänelle asiaa selvittämään. Hän vakuutti kyllä yksinkin suoriutuvansa asiasta.
Harmaa, yksitoikkoinen ikävyys, joka tappaa kaiken yritteliäisyyden ja elämän-ilon. Siihenkin on Venäjä syypää. Te olette nyt kerta kaikkiaan tottuneet Venäjää kaikesta syyttämään. Mutta onhan se syypää, virkahti Muttila vakaumuksella. Olisihan meillä toisin asiat, jos me olisimme itsenäinen ja vapaa valtakunta. He olivat kumpikin alkaneet kiihtyä jo jonkun verran.
Muttila ei kiireessä muistanut mainita edes heidän nimiään. Eikä Johanneskaan kysynyt niitä. Hän oli säilyttänyt vanhan vastenmielisyytensä maamiehiään kohtaan, milloin ne ulkomailla äkkiarvaamatta hänen eteensä syöksähtivät. Hän valmistautui sentähden mitä välinpitämättömimmällä hahmolla heitä tervehtimään. Mutta samalla muisti hän, mitä Signe eilen oli sanonut Boulognen tiellä.
Sattui, että myöskin Muttila oli samaksi illaksi jonkinlaiset pidot atelierissaan valmistanut. Hän väitti saaneensa nimittäin Liisan kuvan valmiiksi ja tahtoi nyt pyytää heidät molemmat juomaan hiukan viiniä ja syömään hedelmiä. Johanneksen täytyi luonnollisesti kieltäytyä jälkimmäisestä kutsusta. Mutta hän koetti kaikin mokomin saada Liisaa menemään sinne. Liisa vastusteli.
Johannes oli huomaamattaan tarttunut häntä takinhihaan ja tuijotti häneen nyt niin oudolla ja mielipuolisella katseella, että Muttila kävi oikein levottomaksi hänen puolestaan. Istuhan toki! hän sanoi tyynesti ja laski alas erään käytävän-ikkunan edessä olevan sarananiekan tuolin. Istu! Pysythän tuskin pystyssä enää. Johannes istui koneellisesti. Hänestä tuntui heti helpommalta.
Milloin minä olen sieluani myönyt? kysyi hän kulmakarvojansa kohottaen. Kah, joka päivä, nauroi Jyrkkä. Teet taidetta, myöt sieluasi. Mynttäät rahaksi itsesi ja ihanteesi. Se on helvetin vale, sanoi Muttila, keksimättä kiireessä muutakaan parempaa puolustusta. Johannes huomasi hänen pulansa ja tuli apuun omalla tavallaan.
Seurasi lyhyt vaitiolo. Tuntuu vähän ylpistyneen, ajatteli Muttila. Mutta onhan sillä syytäkin siihen. Riippumaton mies ja osaa nauttia elämästä. Ehkä tuolta voisi saada jonkun tilauksen? Hänen huulillaan pyöri jo pieni ehdotus, mutta hän päätti sen kuitenkin lykätä varovaisesti vielä hiukan tuonnemmaksi. Viisas mies, älykäs mies, ajatteli hän vielä. Perin hijottu mies!
Johannes tarttui siihen ja puristi kovasti sitä. Sitten täytyi Aurankin peittää silmänsä kädellään. Seurasi pitkä vaitiolo. Sen katkaisivat vasta Jaakko Jyrkkä ja Muttila, jotka vihdoinkin olivat päässeet kadun yli pujottautumaan ja istuivat nyt heidän pöytäänsä remuisasti. Minä olin oikeassa, selitti Muttila voitonriemussaan. Sanoinhan minä! Se peruna-annos kuului sittenkin kotlettiin!
Elää rikkaana Pietarissa, kehasi Jyrkkä. Ja myö maatiloja ryssille Karjalan kannakselta. Auran ja Johanneksen silmät yhtyivät. Ja jälleen painoi Aura katseensa alas. Hiukan epä-isänmaallista työtä tuo, huomautti Johannes. Myödä omaa syntymämaataan! Epä-isänmaallista! hymähti Jyrkkä. Niinkuin eivät muut sitä tekisi! Eikähän oikealla sosialistilla saa olla mitään isänmaata. Muttila söi.
Päivän Sana
Muut Etsivät