Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Ja päivällinen syötiin keveän, hilpeän mielialan vallitessa, joka Liisan ja Muttilan puolelta näytti olevan luonnollista ja teeskentelemätöntä, mutta Johanneksen puolelta tuiki vaikeasti esille puserrettua. Noita yhdessä-oloja muodostui sitten useampiakin. Muttila vuokrasi itselleen atelierin erään puutarhurin-lesken luona, jonka pojista joku oli ollut taiteilija.
Tietysti hän suostuu, jos sinä tahdot kerran, heitti Muttila huolimattomasti. Onhan hänellä hyvät muodot? Johannekseen vaikutti kysymys vastenmielisesti. Muttila tuntui puhuvan Liisasta kuin jostakin aivan tavallisesta naikkosesta, jonka tahtoa ei ollut tarvis sen enempi tiedustaa. Eihän hänen ole pakko ruveta alastomaksi malliksi, lohdutti Muttila. Eikä suurikaan yleisö enää oikein välitä niistä.
He ovat ensi kertaa Parisissa. Niinkuin minäkin muuten, hymyili Johannes. No, sinä! nauroi Muttila leveästi. Vanha maailmankiertäjä! Nämä taas ovat, luvalla sanoen, aivan nurkantakaisia. Viimeiset sanat hän virkkoi kuiskaten ja sivumennen, ett'eivät asianomaiset itse kuulisi sitä. Nähtävästi hän tunsi seuransa suhteen ääretöntä ylemmyyttä.
Ylpistynyt, ylpistynyt on herja, päätteli Muttila mielessään. Mutta pannaanpa poika tiukalle! Kysytäänpä häneltä, kuinka hän mahtaa tulla toimeen Englannissa. Ellei hän vaimonsa varoihin muka koske nimittäin. Eiköhän sittenkin mahda juosta tarpeellinen kultasuoni kotimaasta?
Ja teillä oli kaikki syy mieluimmin nähdä kuin tulla nähdyksi sillä kertaa? ilvehti Muttila. Voi olla, myönsi Liisa, heittäen pitkän, hyväilevän silmäyksen Johannekseen. Tunnusta pois! virkahti Muttila leikillisesti myöskin Johanneksen puoleen kääntyneenä. Meitä taisi olla siellä useampiakin morsiuspareja yht'aikaa. Parisin muistot tarjosivat heille sopivan puheenaineen.
Ilmestyi hiukan ujona ja epävarmana ruokasalin ovelle. Johannes kiirehti häntä vastaan ja esitteli hänet Muttilalle. Hänet teen minä sinulle ilmaiseksi, kuiskasi Muttila Johannekselle heidän ruokapöytään istuessaan. Hänhän on kaunotar, todellinen kaunotar! Ei aivan klassillinen tosin, mutta sitä pikantimpi.
Ja ennen kuin Johannes ehti estämään häntä, oli Muttila pyörähtänyt pois jostakin viereisen vaununosaston ovesta. Hänen vaimollaan! Hän ei ollut siis yksin, hänellä oli vaimo mukanaan. Se ei voinut olla kukaan muu kuin Liisa. Liisa hänen vaimonsa! Liisa tuossa seinän takana! Liisa kenties juuri astumaisillaan esille ja tulemaisillaan häntä tervehtimään, kädessä konjakkilasi!
Kenties tässä aivan lähellä, jonkun askeleen päässä, ohuen lasioven takana? Mitä hänestä oli mahtanut tulla? Kuinka he kaksi katsoisivat silmiin toisiaan? Kuinka puristaisivat toisiaan kädestä ja tekisivät tavallisia, jokapäiväisiä kysymyksiä? Hänen sydämensä oli oudosti sylkähtänyt, kun hän kuuli, että Muttila oli asunut samaan aikaan kuin hekin Münchenissä. Kenties oli Liisakin asunut siellä?
Minä näin, että olit kovin kiusaantunut. En sinuun, vakuutti Johannes. Sinä et ole minua vielä kiusannut milloinkaan. Kiitos siitä sanastasi. Kadun toisella puolen oli kahvila, jossa tarjoiltiin pienten pöytien ääressä, osaksi katukäytävällä. Kun Jaakko ja Muttila näyttivät viipyvän, ehdotti Johannes, että he odottaisivat siellä. Se oli Aurankin mielestä mukavampaa.
Kiitos luvasta, hymyili Johannes edelleen. Mutta etköhän ilmaisisi jo minulle tuota taka-ajatustasi! Muttila kohotti lasinsa ja katsoi merkitsevästi häneen. Minä näin sinut tänä aamuna kävelemässä kadulla erään naisen kanssa, hän sanoi. Johannes joutui hiukan hämilleen. Joko tuo lempo oli ehtinyt senkin nuuskia? Kaikkeen se kerkesikin, vaikka oli vasta samana aamuna tullut kaupunkiin!
Päivän Sana
Muut Etsivät