Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Sä ehtootaivoa ihailet, Sen ruskoa, kultaisuutta, Ja kylläykään sinä tuohon et, On aina se sulle uutta. Ja lempi-aikasi sun on syys, Min vuoksi, en sitä tiedä. Ja hauskin, väität, on menneisyys, Et nykyisyyttä sä siedä. Tuon muinaisaikasi ehtoisan Kuvituksesi voimalla kultaat Ja aatteet tään nykymaailman Vain hautahan kylmään multaat.
Ei, vaan Jaakosta. Minä ymmärrän kyllä, että sinä et pidä hänestä. Kuinka niin? kysyi Johannes saadakseen hetkeksi ajattelu-aikaa. Eihän hän ole mikään ihannemies, virkahti Aura. Mutta kuitenkin mies, ajatteli Johannes kyynillisesti. Kuitenkin joku, joka housuja kantaa. Ja sehän riittää naiselle nykymaailman aikaan. Mutta ääneen hän sanoi: Mikään ihannemies en taida olla minäkään.
Voimme sellaisiin menettää isien ansaitsemat varat. Niin, onhan hyvä niinkuin on. Reuhtokoot ja väsyttäkööt toiset köyhemmät itsensä tämän nykymaailman hyörivässä kilpailussa, me emme viitsi. Eivät viitsineet, rikkautta oli, mitä varten turhaan riehua ja reistailla?
Tänne kukkulalle kuului sieltä alhaalta vain ainainen, epäselvä kohina kuin etäisen kosken pauhu, näkyi vain kattojen huikaiseva päivänpaiste ja aamun kirkas, kostea auer niiden yllä. Mutta eipä aikaakaan, niin alkoi tuosta autereesta kohota kuvia ja kangastuksia, erottua ääniä, jotka eivät olleet enää nykymaailman asukasten. Tuskin ne olivat ihmis-ääniä ollenkaan.
Hoi voi! huoahti Bazin, kyllä tiedän, herrani; kaikki on nykymaailman aikaan mullin mallin. Sillä aikaa molemmat nuoret miehet ja lakeija-parka olivat laskeutuneet portaita alas pihalle. Pidäppäs jalustinta, Bazin, sanoi Aramis.
Sillä pian olisivat kasvavat puut tuhaksi haihtuneet. Mutta nyt sitä on vielä eikä ole pelkoa, että ainakaan meidän lastemme ja lapsiemme lasten eläessä lakkaisi tämä musta voimakas veri vuotamasta nykymaailman suonissa. Se tuntuu parhaiten tuosta veturista, joka korskuu junamme edessä ja kirkuen, karjuen kuin hurja orhi mennä karmaisee päämaaliaan, tätä maailmankaupunkia Pariisia kohti.
Kuka ei nykymaailman aikaan tee taidetta ja tee hyvää taidetta? Kaikki! Mutta kuka osaa edustaa taidettaan ja pitää esillä itseään? Ani harvat. Ja sinäkö osaat? kysyi Johannes. Luulen osaavani, arveli Muttila hymyillen leveästi. Ja se tekee minut riippumattomaksi arvostelijoista. Kerropas, kuinka tuo tapahtuu! Perin yksinkertaisesti, nauroi Muttila.
Sä ehtootaivoa ihailet, sen ruskoa, kultaisuutta, ja kylläykään sinä tuohon et, on aina se sulle uutta. Ja lempi-aikasi sun on syys, min vuoksi, en sitä tiedä. Ja hauskin, väität, on menneisyys, et nykyisyyttä sä siedä. Tuon muinaisaikasi ehtoisan kuvituksesi voimalla kultaat ja aatteet tään nykymaailman vain hautahan kylmään multaat.
Päivän Sana
Muut Etsivät