Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Se on totta, sanoi hän. Sinähän olet eronnut. Mutta sinulla on kuitenkin joku nainen? On, virkahti Johannes, enempiin selittelyihin antautumatta. Minä olen kuullut, sanoi Muttila silmäänsä vilkuttaen. Joku suomalainenko? Sinä elät hänen kanssaan? Tunnenko minä hänet? Tuskin, vastasi Johannes hiukan vastenmielisesti. Mutta sallinet kuitenkin, että tutustun häneen? Luonnollisesti.
Ja Oikarinen selitti seuralle, että tämä tohtorihan hänellä oli ollut kuskipoikanaan Egyptin-matkallaan. Nyt hänellä oli tämä Muttila, joka oli viime talvena muovaillut hänestä rintakuvan ja saanut valtionpalkinnon sillä. Herrat kai olivat kuulleet siitä? Muttila nousi juhlallisesti tervehtimään. Me tullaan Italiasta, sanoi hän. On pysähdytty tähän Berliniin. Tärkeiden asioiden vuoksi.
Hän oli professori? Ei vielä. Mutta epäilemättä hän on pian tuleva siksi. Muttila oli kaikesta päättäen imponeerannut hotellin väkeen. Johannes huomasi omankin arvonsa heidän silmissään äkkiä kohonneen. Mies, jolla oli niin hienoja tuttavuuksia, ei tietysti itsekään voinut olla tavallinen mies! Tohtoriksi hän tosin oli, kuten oikein olikin, itsensä hotellin päiväkirjaan kirjoittanut.
Hyvä toki, ettei minun tarvitse sitä varten hakea erivapautusta sukupuolestani, hän sanoi. Mutta tosi on, että valehtelin. Miksi? Siksi, että tahdoin nähdä, kuinka se vaikuttaisi sinuun, nauroi Liisa. Ja minuun, lisäsi Muttila happamesti. Ei, sinusta minä en ollut ollenkaan huvitettu, pisti Liisa. Vain Johanneksesta! Tiedäthän, että olemme vannoneet ikuista rakkautta toisillemme.
Hänenkin vaunu-osastonsa oli näiden arvaamattomien olosuhteiden pakosta ihmisiä täyteen tuppautunut. Niin, emme sitten kuin Köpenhaminassa, virkahti Muttila, heittäen vieläkin tarkastelevan ja hyväksyvän katseen häneen. Katso, mitä katsot! ajatteli Johannes. Et minussa vikaa löydä. Hän tiesi, että Muttila pani paljon arvoa ihmisen ulkoasuun.
Liisa ja Muttila asuivat jossakin Piazza Cairolin puolella. Hyvä on, lausui Liisa päättävästi. Sitten minä ehdin, vaikka vähän myöhästynkin. Hän nousi kiireesti ja rupesi pukeutumaan. Johannes ei vielä ollut ottanut hänen sanojaan oikein todeksi, vaan koettanut jatkaa heidän eilistä, keveää puhetapaansa. Se ei tuntunut kuitenkaan nyt käyvän ollenkaan.
Mutta nyt minua jo todellakin vähän janottaa. Emmeköhän me odotellessamme joisi vähän viiniä? He joivat viiniä. Ja Muttila uskoi samalla Johannekselle, ettei hänen ehdotuksensa niinkään epä-itsekäs ollut. Minunkin täytyy elää, hän sanoi. Luonnollisesti ei minun oikeastaan kannata tehdä mitään polkuhinnasta, saati sitten ilmaiseksi. Arvattavasti ei, myönsi Johannes.
Liisa oli nyt vuoroin Muttilan, vuoroin Johanneksen oma. Muttila näytti tyytyvän tähänkin, sillä hänellä ei ollut omaa tahtoa ollenkaan. Kaikki, mitä Liisa teki, oli hänen mielestään hyvin, vaikka hän ei ehkä olisikaan voinut sitä sillä hetkellä tyydyttävästi selittää.
Mutta milloin sinä aiot esitellä minut rouva Rabbingille? Hän oli jo usein ennenkin tehnyt tuon kysymyksen. Johannes oli aina vastannut välttelevästi siihen. Milloin hyvänsä, hän sanoi. Heti kun sattuu tilaisuus. Sitä vaan ei tunnu sattuvan, pisti Muttila piloillaan. Taidat aikoa pitää saaliisi yksinäsi. Leikki taisi olla paras keino tässä, tuumi Johannes.
Ilma oli hirveä, kuten oli ollut jo yhtämittaa viikon pari. Satoi lumiräntää, ja vaikka heillä oli hevonen, tuntui sentään kolkolta astua nuo pari askelta kadulta teatterin valaistuun, ihmisiä tungeskelevaan eteiseen. Siinä seisovatkin samalla Liisa ja Muttila heidän edessään!
Päivän Sana
Muut Etsivät