Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Kahden veljen viha sillon vielä äänetönnä idäntyis, ja koska ulospuhjeta se tahtoisi, niin Väinön kannel, niin matkaan saattaisin, sen kohta tukeuttaisi, rauhan tekisi ainiaksi ja kättä puristaisit Kalervo ja Unto ikisovinnoksi. Silloin vuoden kierrellessä vuoden perään miehistyä kelpais isän ortten alla ja Metsolan linnoissa piehtaroita, kirkas keihäs kädessä.
Pihlajaisilla virvoillaan ohjaavat Metsolan paimenet karjaansa, ja mikä ei viittauksista välitä, sille ilmaa soittavat, ja mikä ei siitä säikähdä, sitä selkään sipaisevat.
Joko sammui syvien silmien palo, joko hälveni ijäksi taivaalta valo, joka syksyisten mertenkin aallokossa oli sielunsa vilkkuva majakka, jossa levon löytävän sentään hän luuli, kun kulkua auttaisi myötäinen tuuli ja aalloista nousisi tuttava talo? Vait! Kuuluu ääniä? mistä ne käy? Ei missään Metsolan impiä näy, ei kuulu kansoa Tapion mikä kumma se kuiske on?
Vaan se, joka Orioniin rakastui, oli tuo aamuruskon ruusuinen jumalatar Eos. Raittiissa ilmassa, aamukoitteen kainossa valossa kun Orioni, nuija vyötäisillä ja joutsi kädessä, ajoi metsolan vilkkaita villiköitä, tapasi häntä punaposki jumalatar ja ihasteli hänen ripsasta kulkuansa.
Paimenet ukkoa katsomaan käyvät Pilliä soitellen, Käy hänen luoksensa ampuja metsäst Torvea soitellen, Ja sillonpa piippunsa pilveilee, Niin ukon kuin ampujan uljaan. Sillonpa hymyten kertoilee ukko Ihmei ja tarinoi Metsolan tummista, kaikuvist linnoist, Luolista Vuorelan; Sä kuultelet kanervavuoteella, Ja hongiston kantele kaikuu.
Kons' saapuu armas autuahinna vaipuu Helmaani aaltoavaan? Hän tästä kulkee, josko hän mieli metsän Poluilla hienoa jalkaa hietaan hiertää, Tai josko mieli aaltoa läikkyväistä Reimana viiltämähän. Paadelta niemen, suojana käyrä mänty, Tähystän, silmäni luoden vuorotellen Ma tielle ynnä salmea tyyntä pitkin, Peilinä kiiltelevää. Täss' kuuntelen ma. Vaiti te laululinnut Oksilla metsolan!
Pahoilla mielin hän jo päätti metsästä kääntyä kotiin, kun matkan päässä, tuuhean puun alla, näki pitkä-vartisen ruohikon hiljaa heiluvan, josta päätti, että joku metsolan nopsajalka siinä nautiskeli puun viileätä varjoa. Silmänräpäystäkään epäilemättä hän joustansa jännitti, toisessa tuokiossa nuoli ilmassa suhisi, kolmannessa se oli hengen-haavan tehnyt.
Hän saapuvi, hämärän impeni mun, luo sen, joka vaipui varhain, hän tarttuvi kätehen tarmottoman, hänet ohjaten ohitse harhain. Hän hymyilee ja hän lymyilee ja hän kuusikon lehviltä kuiskailee: »Mitä mietit sa poikanen poloinen, kun korpehen yöpyä aiot? Ei vastahan Pohjolan pakkasta teho laulajan tieot, ei taiot. Mut tulkosi näin minun jäljissäin, niin menemme Metsolan linnoja päin.
Päivän Sana
Muut Etsivät