United States or Republic of the Congo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Peggotty pudisti sääliväisesti päätänsä. "Minä aion koettaa", sanoi Martha, "jos tahdotte auttaa minua pois täältä. Pahemmin kuin täällä en voi koskaan menetellä, mutta kenties paremmin. Voi!" lisäsi hän, ja häntä värisytti kauheasti, "toimittakaat minut pois näiltä kaduilta, jossa keko kaupunki tuntee minut siitä saakka, kuin olin lapsi!"
Ja minä tahdon heitä heidän maassansa istuttaa; niin ettei heitä enään temmata pois maastansa, jonka minä heille antanut olen, sanoo Herra sinun Jumalas". Melkein samaan aikaan kuin Amos ja Martha viettivät häitään, tuli Dillenburg'ista tieto kenraali Ramsay'n kuolemasta ja huhu lisäsi siihen: ylpeä kaunis skottilainen oli harmista kuollut nälkään.
Minä tiedän enkä voi koskaan unhottaa, että hänen hurjassa käytöksessään oli jotakin, joka melkein vakuutti minua siitä, että hän uppoisi silmieni edessä, jollen sieppaisi kiinni hänen käsivarteensa. Samalla silmänräpäyksellä sanoin minä: "Martha!" Säikähtyneenä huudahti hän ja ponnisti minua vastaan semmoisella voimalla, että epäilen, olisinko yksinäni jaksanut pidättää häntä.
Kiiruhdin vuoteelle, jossa hän lepäsi ja nyyhkytin nyt hänen rinnoillaan. Oi, Fredrik, olenko saanut sinut vihdoinkin takaisin? Ja sinä tahdoit etsiä ja hoitaa minua! Niin urhokasta ja niin ajattelematonta, Martha! Niin, käsitän, että se oli ajattelematonta, mutta urhokasta? Ei! Jos tietäisit, miten raukkamainen olin nähdessäni tuota kauheata kurjuutta.
Miksi et sanonut minulle tätä ennen? kysyi Holm viimein matalalla, soinnuttomalla äänellä. Enhän sitä itsekään tiennyt, en tahtonut uskoa ennenkuin nyt vasta muutamia viikkoja sitten. Sen jälkeen en ole saanut sinua tavata. Martha katsoi häneen rukoilevasti, aivan kuin olisi elämä ja kuolema riippunut siitä päätöksestä, minkä Holm nyt teki. Muutama silmänräpäys kului.
Koska Martha seisoi väristen ja ääneti, kääri Mr. Peggotty huolellisesti shaalin hänen ympärillensä, tätä varten otettuaan sen ylös maasta. "Jonka vuoksi", lausui hän, "minä tiedän, että hän seuraisi minua mailman viimeisiin ääriin, jos hän voisi kerran nähdä minut jälleen, sekä että hän pakenisi mailman viimeisiin ääriin, minua karttaaksensa.
Se avattiin kohta, ja vanhanpuoleinen nainen pisti ulos päänsä. "Herra Jumala, sinäkö se olet, Helena", huudahti nainen, "onko lapsesi kuollut?" "Ei, Jumalan kiitos, Martha", vastasi Helena, "niin pahasti ei vielä ole. Mutta pane vaatteet päällesi ja tule minun luokseni ... minulla on jotain mielessä, jossa sinun pitää auttaman minua".
Olen seitsemäntoista vuotias ja täkäläisen tyttökoulun läpikäynyt. Pyydän suosiollista vastausta mitä pikimmin. Kunnioituksella: Maiju Valtari.» Hyvä on. MARTHA. Lindqvistinkö laatikkoon? MAIJU. Niin, sinne, sinne! ja sukkelasti nyt. MARTHA. Ei tuossa niin kiire liene, ettei mennä kerkiä. MAIJU. Huomenna se on perillä ja ylihuomenna ehkä saan jo vastauksen.
Tämä muodostaa uuden jakson niin kutsutussa maailmanhistoriassa. Ja voithan ajatella, miten suuressa arvossa sotaa tullaan pitämään valtakunnassa, joka saa kiittää sotaa synnystänsä. Kätke rauhan-pöytäkirjasi, Martha, me tulemme nyt pitkän aikaa eteenpäin olemaan Marssin verisen, raudankovan merkin alaiset. Olen melkein iloissani tästä, Fredrik, sanoin minä.
MARTHA. Onpa teillä pappanne ja mammanne. MAIJU. Pappa ei välitä lapsistaan mitään. Hänelle on yks' sama, jos meitä on tai ei. MARTHA. Eikö välitä? Herranen aika, kaikkia teidän päähänne pistääkin. Vai ei välitä! MAIJU. Jospa minä kertoisin teille yhden asian, Martha. Mutta lupaatteko olla vaiti? MARTHA. Lupaan, tietysti. MAIJU. Kunniasanalla! MARTHA. No niin, kunniasanalla!