United States or Venezuela ? Vote for the TOP Country of the Week !
Martha, joka oli opissa muoti-kauppiattaren luona, jutteli nyt heille, mimmoista työtä hänellä oli, kuinka monta tuntia hän ompeli yhtä mittaa ja kuinka hän aikoi huomis-aamuna vetää oikein pitkää, levollista unta; huomispäivän, joka oli pyhä, hän vietti kotona.
En tiedä ketään, joka tekee niin hyvää työtä kuin Martha, sen vuoksi päätinkin heti kääntyä teihin. Marthan kasvot hiukan vilkastuivat, ei hän kumminkaan mitään virkkanut, loi vaan kysyvän silmäyksen Ailiin, joka vastasi siihen onnellisella hymyllä.
Niin, eivätköhän ne siellä liene. Martha katseli kahvia juodessaan koko ajan lehtimajaan päin. Ei sieltä näkynyt eikä kuulunut mitään; mutta he olivat siellä, puiden takana, hän oli varma siitä. Hiljaa, kuulumattomin askelin hän pujotteli sivukäytäviä alas ja tuli niin äkkiä lehtimajan sivulle, ettei sisällä olijat mitään huomanneet, ennenkuin hän seisoi heidän edessään.
Nyt olivat siis statistit tulleet kaikki sisään, ja yleisön odotus oli hyvin kiihkeä. Katseeni irtausivat sentään alituisesti tästä näytelmästä hiipiäksensä Tillingin luo. Nyt oli hänkin huomannut minut ja tervehti. Rosa pani jälleen kätensä käsivarrelleni. Martha, voitko pahoin, koska olet niin kalpea? Katsos nyt, katsos. Ja todellakin.
ELISABETH. Laskekaa tuonne pöydälle, Martha ja menkää sitten käskemään Maijuakin tänne juomaan. MARTHA. Eihän se ole Maiju neiti kotonakaan. PASTORI. Niin ei hän ole nyt kotona. Mutta tulee luultavasti pian. ELISABETH. Missä hän sitten on? PASTORI. No se on pieni salaisuus meidän kesken, Maijun ja minun. ELISABETH. Jotako minä en saa tietää? PASTORI. Tietysti et.
Hänen käyntinsä oli varmaa ja notkeata, ryhti osoitti rohkeutta, pään pystyinen asento lujuutta. Hän oli tullut selville asioistaan ja tehnyt päätöksen, jossa ei aikonut horjua. Martha istui kaiken päivää ompeluksiensa ääressä lähellä verannanpuoleista ikkunaa.
Hämmästyneellä katsannolla toisti Martha entistä viittaustaan ja vei minut hiljaa portaita ylös ja sitten vähäisen perä-oven kautta, jossa ei näyttänyt olevan mitään lukkoa, vaan jonka hän lykkäsi auki kädellänsä, vähäiseen tyhjään vinttikamariin, jossa oli matala, kaltava katto ja joka ei ollut suurempi, kuin kaappi.
Viimein hän poikkesi ikävälle, kolkolle kadulle, jossa hälinä ja ihmishyörinä loppui; ja minä sanoin: "puhutellaan häntä nyt"; ja, jouduttaen askeliamme, seurasimme häntä. Martha. Me olimme nyt Westminster'issä. Me olimme kääntäneet, häntä seurataksemme, koska olimme kohdanneet hänet meitä vastaan tulemasta; ja Westminster Abbey oli se paikka, jossa hän jätti pääkatujen valon ja melskeen.
Silloin tulivat he paaluituksen luo, jossa laskuportti julistuksineen oli. Sotamiehet pysähtyivät, katselivat hymyillen kirjoitusta, ja yksi huusi: "Ompa koulumestarin Marthalla kuitenkin ollut rohkeutta naulata ylös kreivin julistus!" Tämä huuto avasi vangin kielen. "Koulumestarin Martha siis elää vielä?" kysyi hän vavisten. "Tietysti! ja on sen lisäksi oikein pirumainen tyttö!"
"Mikähän teidän kalliin isänne lienee?" lausui Mrs. Cratchit. "Ja veljenne, Pikku Tim'in! Ja Marthakin tuli viime joulupäivänä puolta tuntia varemmin!" "Tässä Martha on, äiti!" sanoi yksi tyttö, tullen esiin tätä lausuessaan. "Tässä Martha on, äiti!" huusivat molemmat nuoret Cratchit'it. "Hurraa! Meillä on semmoinen hanhi, Martha!" "No, terve tultua, tyttöseni!