Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. toukokuuta 2025
Kohta ne on jo rannassa! käypi yhä isonevana huutona kautta koko kaupungin, ja ihmisiä pursuaa kuin muurahaisia pihoista ja porteista kaduille ja kaduilta kuohuvana koskena alas rantaan ja laivasiltaa kohti. Elä jätä, elä jätä! Odota! Voi, kun jättää!... Ja katkerata itkua, joka lapsen juostessa kurkussa pulpattaa, kun ei vanhempi sisar odota.
Ylemmät asuinkerrat ulottuivat alempia etemmäksi, niin että kadun kummallakin puolella seisovat kartanot näyttivät pyrkivän kaatumaan vastakkain ja asujamet voivat kapeilta kaduilta nähdä ainoastaan kaitaisen viirun taivaasta ja saada hiukan hämärää valoa.
Mutta kun kansa ei enää kuulekaan hänen huutavan, alkaa se itse huutaa. Torilta ja kaduilta ja katoilta ja ikkunoista kuuluu yksi ainoa iso huuto yli koko kaupungin:
Kuljin kaupungilla maa vapisi, talot järkkyivät perustuksillaan elävät olivat kaduilta kaikonneet, mutta kuolleet eivät.
Hän etsii häntä kaikkialta: noilta vanhoilta tutuilta kaduilta, yhteisten ystävien luota, joissa he ennen tapasivat toisensa, mutta hän ei löydä häntä mistään. Lopulta hän näkee hänet ulkona eräänä päivänä, eikä mikään voi enää estää häntä puhuttelemasta häntä ja ilmaisemasta hänelle, mitä hän tuntee.
Eikä hän ajatellut murheen päiviä koskaan tulevan, ei muistanut liioin lukuun ottaa niitä vastuksia ja haittoja, joilla ihmisellinen puuttuvaisuus jokaisen elämää rasittaa, kunnes viimein kuolema kaikesta lopun tekee... Hän nojasi päätään koivun valkoiseen runkoon. Ympärillä oli hiljaista, väki oli hälventynyt kaduilta ja torin käytäviltä. Hämärä oli muuttunut melkein pimeäksi.
Mutta sillä välin oli ovi auennut; työmiehet, jotka olivat kokoontuneet ulkopuolelle, olivat saaneet vihiä, että Knut oli puolustanut heitä, ja äkkiä tuli kaduilta ja käytäviltä niin jymisevä hurraahuuto, että se tukahutti kaikki muut äänet.
Vinitius puolestaan oli koko eilisen päivän, puettuna orjan pukuun, etsinyt Lygiaa kaikilta kaupungin kaduilta, mutta löytämättä pienintäkään jälkeä. Tosin hän oli nähnyt Auluksen orjia liikkeellä, mutta hekin olivat näyttäneet etsivän jotakin, ja se oli ainoastaan ollut omiaan vahvistamaan hänessä vakaumusta, ettei Aulus ollut ryöstänyt Lygiaa ja ettei hän edes tietänyt, mihin hän oli joutunut.
Ja hän kärsi, kunnes kuoli kiduttajainsa käsiin. Mutta silloin jyrähti torilta, kaduilta, katoilta ja ikkunoista uusi huuto, riemuhuuto: Ei luopunut! Ei tunnustanut! Ei alistunut! Suur'inkvisiittori raivosi ja tukkaansa repi. Mutta narri nauroi partaansa. Sillä se oli hänen neuvonsa, joka oli saanut koko kansan huutamaan silloin, kun yksi pakotettiin vaikenemaan.
Epäoleellisia olivat tällä hetkellä hänelle kaikki erityiset ihmiset, epäoleellista vasta hiljennyt myrsky ja kaduilta uudestaan kuuluvat liikenteen äänet, epäoleellista koko tämä tyhmä nykyisyys. Oleellista oli ainoastaan tuo äkkiä auennut, tulevaisuudesta loistava, häikäisevä kirkkaus. »Elämän tehtävä! Minulla on elämän tehtävä!»
Päivän Sana
Muut Etsivät