United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sen perästä ratsasti armeijan ylipäällikkö Suuriruhtinas Nikolai Nikolajevits joukkojensa eteen näkyvälle paikalle kohottaen lakkinsa ilmaan ja lausuen: "Saan ilokseni ilmoittaa teille että me nyt Jumalan avulla olemme saaneet rauhan aikaan". Samassa seurasi myrskyn tapainen hurraahuuto kymmentuhansista kurkuista, joka kasvoi ja paisui korkeimmilleen ja jälleen hälveni ja samoin monet uudistetut kerrat.
Kun Antti näki nämä edessään ja katseli näitä, tuntui hänen sydämessään iloinen hypähdys. Syytä tietämättä oli hän niin onnellinen, että kihosi vettä silmään, samalla kuin olisi tehnyt mieli seisoalleen kimmahtaa, kätensä ojentaa ja kirkaista kimakka hurraahuuto. Oli tämä elämä kuitenkin toista kuin koulussa ennen!
EEVA heidän äänensä kuultuaan tyrmistyy, mutta heti tointuu ja pukee ylleen Varjakan sadetakin, vetäen sen päähineen päänsä yli ja istuutuu sohvalle heittäytyen maata pöytää vasten. JUNKKA. Kyllä me tulemme, kun joudumme. Meillä on vähän asioita. Mene sinä vain edeltäpäin. Kuuluu kova hurraahuuto. ONNEN HERRA. Mitä ne hurrasivat? Mennäänpä kuuntelemaan. JUNKKA. Meripojat hurraavat aina.
Mutta sillä välin oli ovi auennut; työmiehet, jotka olivat kokoontuneet ulkopuolelle, olivat saaneet vihiä, että Knut oli puolustanut heitä, ja äkkiä tuli kaduilta ja käytäviltä niin jymisevä hurraahuuto, että se tukahutti kaikki muut äänet.
Uusi hurraahuuto nousi, pikarit täytettiin jälleen aivan reunojaan myöten, ja sitten huudettiin »eläköön!» jalolle lordi Crawford'ille, kansalaistensa oikeuksien ja etuuksien uljaalle suojelijalle.
Jos tuo puhuja ei ole pappi ja hänen puheensa saarna, niin hän varmaankin on joku kotiin palannut soturi, joka kertoo heille... Eläköön Kaarle-kuningas! Kaarle-kuningas!... Rajaton hurraahuuto kaikui väkijoukosta, alkaen etumaisista riveistä ja leviten viimeisiin asti, täydentäen kreivi Hornin keskeytyneen lauseen.
Laiturin takaa Onnen miesten laulu: Meripoiat me paatistamme hurraamme Noille maalle jääville, kyynelsilmä neidoille, Meripoiat me paatistamme hurraamme Suomen neidon kunniaks'! Laiturin takana jonkun matkan päässä nousevat airot kauniisti ja säännöllisesti pystyyn ja kuuluu kolminkertainen hurraahuuto. Airot alas.
Onneen tulee joku muu kapteeniksi. EEVA. Niin tosiaan, onhan niitä muitakin. KARIHAARA. Joudamme siis täältä pois. EEVA. En minä lähde maantietä. KARIHAARA. Hilma Pollarilla on hevonen komesrootin huvimajalla, saamme ajaa kääseillä. Mutta siellä minut istutettaisiin vaunuihin. Minä menen oikotietä. Salista, jossa vähän aikaa sitten on lakannut soitto kuin kesken, kuuluu hurraahuuto. Kuulkaa!
Päät paljastuivat ja taampana alkoi kuulua kova hurraahuuto, jota kesti koko sen ajan kuin soittoakin. Hymni vaihtui »Maamme»-lauluksi, ja kun torvet vaikenivat, peittyivät päätkin. Kuuluttaja teki lyhyen kumarruksen kansalle ja katosi sitä punaista kieltä myöten siihen mustaan kitaan. Taaskin seisoivat vahtimestarit ja heidän naisensa käytävän kahden puolen.
Heti kun se oli loppuun luettu, kajahti hurraahuuto, ilmoittaen, että kokoontuneet päälliköt mielellään myöntyivät kuninkaansa tahtoon. Montrose, joka ei katsonut yleisesti lausuttua kiitostansa tästä suosiollisesta vastaanotosta vielä riittäväksi, rupesi nyt kohta puhuttelemaan erityisiä päälliköitä.