Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. marraskuuta 2025
Ilmesty Ilmatar! ILMATAR. Myrsky on vienyt kotkansiivin sankarin Pohjan vuorille pois. Muut' en tiedä. Tutki tulta. Nyt ma päivähän jälleen käyn. TIERA. Sun loihdin punainen lieska, taivu minun tahdostani, Panu, antaja elämän, lämmön luoja, turman tuoja. Muutu muotoon! Tuhka tummu! Lienny liekki! Savu häviä! PANU. Päivä kärvensi hapset hältä, noidan nuolta on nähnyt hän. Muut' en tiedä.
Soi, salama, yön pilvi iske tulta, lyö maahan valta, määriinsä mi turtuu, helmassa tulevan on kirkkain kulta, mi hetken hehkuu, jälleen mustuu, murtuu, leimahda lieska vihan, kaikki hautaa, mi synnyttää ei uutta enää voi, ken kypsä on, hän vuottaa tuonen rautaa ja elojuhlaa suurta karkeloi.
Klaus näkee tuon; hän ymmärtää, että elleivät Maria ja Anna nyt ole kaupungista poissa, ovat he jo kuoleman tulessa kärsineet. Väsyneenä vaipuu hän maahan majurin viereen. Turku palaa. Suomen emäkaupunki muuttuu raunioiksi, tuhaksi. Lieska leimuaa pilviin saakka; mustan syys-yön se valollaan valaisee. Auran vanhoista akatemian saleista muuttavat viisauden haltiat pois.
Hän saapuu, Döbeln, kutsun saatuaan hän rientomarssiss' ehti ennen aikaa. Soi sävel tuttu, vastaan riemuin hurrataan; hän näkyy Adlercreutz vie hänen rinnallaan päin joukot, täynnä innon jumal-taikaa. Viel' liekkii taiston lieska tuokion, jo toisella on sammunut sen palo; taas Siikajoen tanner meidän on, on maine verell' urhoin pesty, tahraton, on ensi voitto saatu, suuri, jalo.
Hän oli hullaantunut veren ja ruudin hajusta, koston hekkuma oli hänet haltioittanut, hän hyppeli, hän tanssi höyryävien ruumiiden kesken ja potki niitä kasvoihin, rintaan, kaikkialle, huutaen, huitoen, leimuten kuin lieska punaisessa puvussaan.
Taikka tuprutti sitä savua hänen oman sydämensä lieska. Ainoastaan nuori ylioppilas jäi noista kotimurheista osattomaksi. Näinä aikoina kuljeksi hän viikon varret pitejällä tutkiellen paikkakunnan tapoja ja kielimurretta. Sen ohessa hän kylvi kansaan niinä aikoina ilmestyneitä pikku-kirjasia ja piti pyhäiltoina kyläkunnissa luentoja.
Vaikka siis esim. tähden tuike ei tee silmääni suurempaa vaikutusta kuin jonkun pienoisen tulisoihdun lieska, niin ei minussa ruumiillis-sielullisena yhdysolentona kuitenkaan ole mitään todellista eli positiivista vetämystä, joka saattaisi minua uskomaan ettei tähden valo itse teossa sentään ole suurempi, vaan olen ainoastaan lapsuudessani, järkeä käyttämättä, muodostanut itselleni sellaisen luulon.
Ei kummaa, että Turku itkee; ei kummaa se, sillä tämä valo, joka vie taivaalle kiitokset vuosisatojen siunatuista, vaikka vaivaloisista pyrinnöistä, merkitsee enemmän kuin lyhyt ihmisjärki voi käsittää. Katso! Itää kohden kääntyy kirkas lieska, itäänpäin tupruaa savu.
Nuorukainen suoristausi ja silmästä tuikahti kipenöivä lieska. »Jätä sanomatta!» huusi isä. »Se on parasta!» Sitte hän nousi ylös, seisoi silmänräpäyksen tuumien ja astui avoimesta kamarin ovesta sisään. Avasi kaapin ja otti sieltä jotakin. »Ei Koskelan poikaa kerjuulle ajeta!» sanoi hän ylpeästi, ojentaen ottamansa poikaa kohti.
Silmän lieska oli kadonnut, se tuli näytti vain yhdessä hetkessä leimahtaneen, samassa iäksi taas sammuneen. Mistä oli kotoisin tuo tuli, missä oli sen ahjo? Oliko se siinä tuokiossa jo iäksi sammunut? Ei. Se kyti yhä, eikä se ainoastaan kytenyt, se palaa roimusi täytenä liekkinä kylmän ja rauhallisen kuoren alla.
Päivän Sana
Muut Etsivät