Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Voi katumusta synkeää, Voi sielun sala-vaivaa! Se voimat murtaa, painuu pää, Kuin kukka kuihtuu elo tää, Kun tuskan tuli kaivaa. Vaan tyhjyydessä sanallaan, Luo Herra: Usva haihtuu, Niin uutta voimaa sielu saa, Ja katuvalle uusi maa Vihertää; tuska vaihtuu Lepohon mielen, tyveneen Myös rauhaan, missä usko Saa kestävyyteen hiljaseen, Ja toivo viittaa autuuteen, Kuin kirkas aamurusko. Pajassa.
Hiljaa, hiljaa! Ilta on. Taivas tummeneepi. Luonto tyyntyy lepohon, maa jo himmeneepi. Haukottava hämäryys pirtin pienen täyttää. Pärekin jo pihdissään pienemmästi näyttää. Tuutusessa tummemmin keinuu leino lapsi alkaa armas äitikin tulla tummemmaksi. Sitte saapuu unonen, päreen sammuttaapi, pitkin pirtin penkkejä hiljaa hamuaapi Yö jo on ja hämynen pirtti unelmoipi.
Mut sukkula kiirein lentää Ja neitonen myhäjää, Ja kutrien kultalaineet Ne harteilla läikkyää. »Jo herkeä lapsi parka! Mi kankaalla kiire on? Jo toisehen kuuloitettiin Sun kultasi uskoton.» Vaan sanoja näitä äidin Ei kuulevan neito näy, Sen sormissa vinhemmästi Vaan sukkula suihkain käy. Niin kutovat viikon, kaksi Ja kolmekin kohta on. »Jo herkeä tyttö raukka, Käy lapseni lepohon!
Mut sinne ei kenkään ehdi, Se riento vain turhaa on; Puol' tiehen päästyä tuskin Jo nukkuvat kuolohon. Mut kiiruhtaa minun täytyy, En jouda mä lepäämään: Ken lepohon itsensä heittää, On kuollut jo eläissään. Aatteet. Eestä aattehitten sotimaan Innokkaana nuorukainen riennä! Aatteen valtaan antau kokonaan, Olit joukoss' suurra taikka piennä.
Joku kantaa lamppua näkyy vain oven raosta jäljet orgiain. Joku kaatunut pullo valossa kiiltää. Yön halki karkea nauru viiltää. Lie harhanäky tuo hirmuinen, lie hullua petosta silmien. Kaikk' on hiljaa, on vaipunut lepohon. Tuo nainen hän sentään äitisi on, sinä neitsytvuoteessa uinailet ja tän' yönä kadulla ollut et. Mut ken siellä? Ken lyö ovehen? Kenen askeleet yöss' ovat kajahtaneet?
Tervehdys. Synkkä kuuro, taivaan valjetessa, Väistyy tieltä ilta-auringon, Aallon tuutu-lasna heiluessa Päivän myrsky uinuu lepohon. Hän, jok' aikaa jo mua kaipajaapi, Viel' ei laskevan mun purtta nää; Rannall' ehkä hän nyt ruikuttaapi, Kyynelsilmin tänne tähystää.
Kuin silmä äityen poikaansa sairasta katsellen: Laskeeko lepohon yölläkään raskaan, kuumehoureisen pään? Herääkö äkkiä parkaisuun, painajaiseen ja sadatteluun? Pohjoinen huokuu katkerin, kolein tuulin. On toukokuu. Arkana astuu ihminen katujen viertä katse maassa, sinisin huulin ja rinnassa arki. Auringon kylmät säteet lankee viistoon. On toukokuu. Kelmeät varjot.
Mutt' synkkänä, röyhkeenä Ja vaatteet korvettuneina Darg Jo kuolevaisena istui Kuin haahmo laivalla vaan. Hän lausuvi: "Kuningas, Käyn unheen lepohon mielelläin, Rukoilen vaan tämän eestä, Mi yksin surevi mua. Et nää hänen kasvoissaan Mun vertani. Sillä ketään ei Maan hylky, heittiö jätä Velkansa perilliseks'.
Näät kaikki kulta, mik' on ilman alla ja ollut koskaan on, ei vois nyt auttaa lepohon yhtään uupunutta noista.» »Oi Mestari», ma lausuin, »virka vielä: ken on Fortuna tuo sun mainitsemas, mi jakaa, säätelee maailman lahjat?» Hän mulle: »Voi, te tomun lapset houkat! Kuin vähä onkaan teissä tieto! Kuule siis opetukseni ja ota vastaan!
Miekkansa, Jo kuolon iskuun nostettu, vaipui Hiuskiharoille Hjalmarin, niinkuin ois' Se lepohon niille laskenut vaan. Siit' asti Hjalmar rohkea, vapaana, Kaukaisten merten aaltoja kyntää; Ja Fjalar istuu rauhassa kotonaan Ja leppynyt sydän riemuisa on. Kun joskus joutuu ilta ja linnassa On vieraita ja vaahtinen malja Käy mieheen miehestä, sekä kannelta Runoilijat harmaat soittelevat,
Päivän Sana
Muut Etsivät