Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. lokakuuta 2025
Ja valo, mulle vielä outo, äsken jost' ääni lauloi, loihe lausumahan kuin se, jonk' ilo vain on tehdä hyvää: »Tienoossa ilkeän Italian siinä, mi välillä Rialton on ja Brentan, Piaven virranvetten, kumpu kohoo, ei korkea, mut kummun kukkulalta laskeusi alas kerran soihtu, joka sen seudun kaiken saattoi kauhun valtaan.
Loihe nyt lausumahan sotaärjyinen Diomedes: "Tässä on mies ei kauempaa ole etsiä tarvis jos vain neuvoni kelvannee eik' ärsytä teitä oudoks ottamahan, vaikk' onkin mull' ikä nuorin. Vaan pojaks sankarin itseni myös minä mainita mahdan, Tydeun, jolleka Theben luo lepokumpu on luotu.
Viimein vanhus loihti lausumahan; viisahalle oli vihje selvä, vaikka vain kuin huvikseen hän lauloi, niinkuin virsi vieri, sanat sattui: »Korven kuninkaaksi karhu syntyy, kankahalle kauneheksi honka; ihmislast' et tiedä, suuruuteenko, voimaan, tyhjään turhuuteenko syntyy.
Samalla puolen vaunuin seisten yhä ja yhä paikallaan, hän hurskahille nyt Enkeleille loihe lausumahan: »Te päiväss' ijäisyyden valvokaatte, ett' yö, ei uni peitä askeltakaan, min astuu radoillansa vuosisadat. Siks vastaukseni vain huolta kantaa, ett' ymmärtäis mua hän, mi tuolla itkee näin näyttäin yhtä suuriks syyn ja tuskan.
Käy kurttuun otsa, huulet murtoon vääntyy, Vert' itkee sydän, silmä maahan kääntyy Ja rintaa vasten päänsä kallistuu; Hän äsken iskun taivahalle heitti, Mut mustat pilvet ennustähdet peitti, Nyt lausumahan aukee miehen suu: »Mä nähnyt olen kukan kuihtuvaisen, Kuink' alle myrskyn painuu palmupuu; Oon nähnyt kalman murhaa, nähnyt naisen, Kuin kultaansa hän surren lakastuu; Olenpa nähnyt kuinka Rooman kansa On hautaan vienyt miehet parhaimpansa, Ja haudoilla vuoskaudet itkenyt; Vaan nähnyt konsanaan en surmaa mointa: Kuink' kansa, kansain kuulu, ilman tointa Jää, hukkuu pois, näen ensi kerran nyt.»
»Mik' on sun, että maahan vain sa katsot?» Oppaani loihe mulle lausumahan, kun oli päästy ohi Enkelistä. Ma hälle: »Mietin niin ma käydessäni näkyä äskeistä, mi kiehtoo mua, niin ettei aatokseni siitä eroo.» »Tuon näit», hän lausui, »velhon vanhan, jonka vuoks yksin ylhäällä tääll' itketähän; myös näitkö, kuinka inhast' irti päästään?
Topaasi kirkas, joka kallehinta kaunetta tätä kaunistat, ma pyydän, nimesi että minun kuulla soisit.» »Vesani oi, min varronnasta mulle jo ilo versoi, kantataattos olen!» Näin loihe lausumahan hän mulle ensin. Ja sitten: »Hän, jost' ottanut on heimos nimen ja joka kauemmin kuin vuosisadan jo kiertää vuoren ensi reunaa, oli
Ja liekin sisältä, mi ensin mulle puhunut oli, valkeudessaan kasvain minulle loihe muudan lausumahan: »Ijäisen ollen valon kirkastama, ma siihen katson, siitä löydän aattees ja myöskin niiden alkusynnyt syvät. Epäilet, tahdot, että sanoin selvin, avoimin selittäisin haasteloni, niin että ois se ymmärrykses mukaan,
Kun silmä aukes aukeemistaan, näin ma, hän että portaall' ylimmällä istui, mut katsantoaan kestää en ma voinut. Kädessä hällä paljas miekka oli, mi säteet säihkytti niin meitä kohden, ma että turhaan tuonne nähdä mielin. »Ei etemmäks!» hän loihe lausumahan. »Mit' tahdotte? Miss' onkaan saattajanne? Tulonne teille vahingoks voi olla.»
Niin valmiit oli kuorot kumpaisetkin ja alttiit amen tuohon lausumahan, niist' että näkyi ruumistensa kaipuu, ehk' ei vain omain, mutta maammojenkin ja taattojen ja muiden lempimäinsä, heist' ennen kuin nää ikiliekit tuli. Mut katso! Silloin ympäriltä kirkkaus tasainen yhtyi valoon entisehen kuin koska valkenevi taivaanranta.
Päivän Sana
Muut Etsivät