Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Sten Bjelke, jonka suonissa vuoti monta sataa vuotta vanha aatelisveri, paiskasi kiivaasti pikarinsa Bertelsköldin pikariin, niin että viini siitä maahan läikähti, ja huusi niin, että kaikki sen kuulivat: piruko sinua riivaa, Vähän Beltin vähäinen kreivi, kun et juo! Luuletko meidän suolavettä särpivän? Bertelsköld tyhjensi maljansa sanaakaan vastaamatta.
Mutta sitä kesti vain muutamia silmänräpäyksiä. Häntä raivostutti oman kiihtymisensä tunto ja häntä iletti palavat, miltei janoiset silmät ja sherryn lemu, joka läikähti hänen kasvojaan vasten. »Istukaa ja juokaa, ja sillä hyvä!» Hän tarttui rajusti madeira-pulloon, kaataen lasit täyteen. »Oo!» huudahti tyttö silmät suurina, »Juomaankos te tulittekin?» »Juomaan!»
Oi runoilija sa runoilijain, mikä mahti sun säkeesi singonnalla! Ilon aalto mun läikähti rinnassain ja mun jalkani kulkivat karkelemalla. En vaihtaisi sfäärien soitteluun, en enkelilauluun tuomion aamuna sun liverrystäs, leivonen, joka ilmoitat maisen kevään kuun, joka annat mun riemusta juopua, onnesta ikikirkkaan, kiitävän hetkisen! SYD
"Eräälle ajatukselle, joka juuri juolahti mieleeni, armas veli. Kun tuo vesi läikähti polvelleni, sanoin sille mielessäni: 'Vesi, olet rohkeampi kuin milloinkaan rohkea Tristan. Sille minä nauroin. Mutta jo olen liikoja puhunut, veljeni, ja minä kadun." Hämmästyneenä ahdisteli Kaherdin häntä niin kauan kysymyksillään, kunnes hän vihdoin sanoi totuuden ja ilmaisi hääyönsä salaisuuden.
Mutta kun Lydia taukosi, toinen vaaleankeltainen välähys läikähti ilmiin, jok'ei nyt väistynyt, vaan kesti yhä pidentyen ja muuttuen punaisemmaksi ja uhkaavammaksi. Lydia huudahti ja kirja putosi hänen käsistään. Centurio kavahti seisaalle ja kysyi, mikä hätänä oli. Lydia osotti sormellansa ikkunasta ulos. Tuota pikaa centurio kokosi mielensä. Sillä kauhea näky nyt ilmestyi.
Ja kussa hän kulki, siell' ihmiset suli, sydänlähtehet läikähti, korkeni koi, kuin juhla hän halk' elon harmajan tuli, sotatorvet ja rummut ja karkelo soi, maa vapauden ruusuja kukki, mut eipä vain ruusuja, ruskotti kukkeus uus: hänen jäljissä lainehti laiho ja leipä ja lempeys ja miel'alan aatelisuus.
Hän oli alun pannut, jatkakoot muut. Jo hyrskyi venhe Kontokosken kuohuissa, läikähti vähän vaahtoista vettä sisään vouti vainajan padon päässä, rusahti venhe, ja varpelaidat longahtivat, mutta notkeana nuolena sujahti pursi suvantoon ja siinä oli kirkko ahteella ja tuolla pappilan ikkunat illan auringossa rusottaen!
Tämän säilytän minä, lausui Johannes merkitsevästi. He tulivat kadulle. Lämmin huhtikuun ilta läikähti heidän kasvoilleen. Johannes palasi kotiinsa sinä iltana vasta kauan puoli-yön jälkeen, posket polttavina, pää kuumana risteilevistä ajatuksista. Hänelle oli tapahtunut jotakin, jonka hän oli luullut kuuluvan jo aikoja sitten sivuutettuun kehityskauteensa. Nainen oli pettänyt hänet!
Milloin tummansininen hohde kuin eteläntaivaan syvin sini milloin välähti kirkas vihreä, joka liikkui rauhattomasti kuin suunnattoman käärmeen kiemurat milloin savun seasta läikähti häikäisevän kirkas puna, joka valaisi koko kaupungin portilta toiselle sitten kaikki jälleen riutui sairaan kalpeaan niinkuin henki, joka on ruumiista lähtemässä.
Jos sydän laulamahan laikahti, niin surullisna sieltä laulu nousi, ja äidin tuskat, isän murehet mun helkkyi soinnuissani hiljaisissa. Eloni ahtaudesta sinä yksin mun nostit vapautehen kauniiseen; pois huolten pilvet otsaltani pyyhit, teit vapaaks mun, niin että sieluni voi lauluun rohkeahan ylentyä; jos kiitosta siis saanee teokseni, on teidän ansio ja teos teidän.
Päivän Sana
Muut Etsivät