Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Nämä tiet ovat mulle rakkaat, nämä tuvat harmajat ja valkeat ikkunalaudat ja pihalla pihlajat. Mut oudot on kylällä katseet ja äänet outoja on. Olen alati vierahissa ja iäti koditon. Kylän koira sen tuntee kyllä, ei mulle se leppyä voi. Ruispellon takaa yössä sen haukunta jo soi. Minun tieni kylähän kulkee ja suojahan rauhaisaan ja iloon, ikävähän, mut ei kotihin konsanaan. Kotiseutu
Sanoivat samalla suulla, yhen kielen kerkesivät: "Ei ole tuota ennen kuultu noin suloista soitantoa, sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana!" Kuuluvi sorea soitto, kuului kuutehen kylähän. Eik' ollut sitä otusta, ku ei tullut kuulemahan tuota soittoa suloista, kajahusta kanteloisen. Mi oli metsän eläintä, kyykistyivät kynsillehen kanteloista kuulemahan, iloa imehtimähän.
Elä itke neito rukka. Ei sua etäälle vieä, Ei vieä vesien taaksi, Saksanmaalle saatettane; Vieähän vähäsen maitse, Yli salmen saatetahan, Yli kynnyksen kylähän, Poikki pellon naapurihin; Turkki tuoahan jälestä, Vaippa vasta saatanehe.
Me kuljemme kylästä kylähän näin, ohi kylien koirien räkyttäväin, ja keskellä raition raakuuden sävel soipa on keväimen. Me kaksi, me tulemme metsästä ja me metsien ilmaa tuomme, me laulamme nuoresta lemmestä ja lempemme kuvan me luomme, me luomme sen maailman tomusta niin kuin Luoja loi ihmisen Eedeniin ja korvesta kohoitamme me sen kun vaskisen käärmehen.
Sitte jällen kahden kanssa, Jotka kulkevat kylähän, Emausta etsimähän, Tiellä pitkältä puhuupi, Aivan oikein opetti. Viimein näkyi viidenneksi Illalla yhdelletoista, Kuin oli Tuomas kulkevilla, Muut olit ko'ossa kaikki: Kussa pelkäsit kovasti Vihan julmain juutalaisten, Ovet sulkevat surusta, Lyövät lukkohon lujasti.
Saipa sotka poimimahan, poimi kyynelet merestä, alta selvien vesien, kantoi Väinölle kätehen: jo oli muiksi muuttunehet, kasvanehet kaunoisiksi, helmiksi heristynehet, simpukoiksi siintynehet, kuningasten kunnioiksi, valtojen iki iloksi. Vaka vanha Väinämöinen, toinen seppo Ilmarinen, kolmas lieto Lemmin poika siitä lähtevät selälle, tuonne kylmähän kylähän, pimeähän Pohjolahan.
Tuntee miehen muukalaisen Kimmo kiljuvin sisuksin, täss' on miesi, tuossa pulkka, tänne petran jäljet toivat; kohoo jo verinen veitsi, käsi käskee, tunto kieltää. Laki on Lapissa: auta aina miestä matkalaista! »Kohoahan suksilleni», virkkaa, »vien sinut kylähän. Kylässä on lämmin kylpy.» Hiihtelevät hiljallensa, Kimmo eessä, mies takana, taempana Hiiden vuori.
RUOJA: Ei kylyt kylähän jouda. Menköön toisehen talohon. PIIKA PIKKARAINEN: Käynyt on joka talossa, saanut kiellon kaikkialta. Oi, häntä armahda emäntä! Kovin on kurjassa tilassa tyttö rukka: kengät rikki, riepuina hamehen helmat, paita aivan aukinainen, siihen vielä syntymätön alla ankean sydämen. Suo hälle kyly emäntä. RUOJA: On kyly kytömäellä lautan lapsia latoa.
Asialle mies kylähän, vaimo varten syömistänsä. Vertaelee vaimoista ei ulkotoimituksiin olevan. Aura atroja parempi, kirnunmäntä tarpoimia. Atro eli atrain on raudasta tehty, moni väkäinen, pitkävarrellinen kalaniskuase, jota toisissa paikoin arinaksi ja ahinkaaksikin sanotaan.
Et sinä sitä totellut, Et kuullut minun sanoa; Läksit sie revon rekehen, Suen juoksevan jälille, Läksit karhun kantapäille, Sekä korjahan kosijan. Kutti, kutti, neito rukka! Kuules vielä, kuin sanelen: "Kun olit rakas rahoin, Käpäs kättä antamahan, Niin ole rakas rekehen, Sekä sievä lähtemähän. Käpäs käymähän kylähän; Ori suitsia purevi, Rautoja ratustelevi, Reki neittä vuottelevi."
Päivän Sana
Muut Etsivät