United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vesi ja kura roiskahtaakin vähän väliä kulkijan rinnoille ja kasvoille. Vaivalloista on moinen taivallus ... niin kuin nykyään koko poloisen ramman elämä. Mutta hänen jalkansa ovat niin huonot ja väsyneet, että on helpotus auttaa joskus niiden toimintaa käsillä ... sellaisilla paikoilla, missä ei ole vieraita ihmisiä näkemässä.
Täällä mun luuni on, maantien laidassa, aaloen alla, tänne mun kuopannut on rakas vaimoni mun, rientäen luotani ensimmäisen kulkijan kaulaan. Vuossadat nukkuessain tien yli on tomunneet, kulkenut on rikas, köyhä ja kulkenut viisas ja narri, onnellistapa ei kulkenut ainuttakaan. Kulkija, ken nyt juur ohi käyt, voit laskea sauvas, jäädä mun vierellein hetkeäs vuottamahan.
Voi, voi, mitä se fröökinä kysyy! Se oli semmoinen kulkijan. Kyllähän sen tietää; kun molemmat tykkää toisistaan, ihminen on niinkuin muu luontokappale ! Mutta minun olisi pitänyt vaatia häntä ensin vihille, sanoi pastori. Ja Jumala rankaisi minua, kun en sitä tehnyt. Se ei ole totta. Jumala ei rangaissut sinua, vaan antoi anteeksi ja siunasi sinua, kun synnytit lapsen.
Ja sitäpaitsi, vaikka ihmisen kuluttava jalka olikin jättänyt sen niin monen sulan ajaksi tallaamatta, niin ei se kuitenkaan milloinkaan joutunut aivan käyttämättä olemaan. Polku, joka kerran on kunnolla auki kulunut monen kulkijan jäljiltä, säilyttää sitten melkein ainaiseksi lumousvoimansa jokaiseen jalan kulkijaan.
Jos hän ois' niin viisas kuin hän kerskaa, Nyt hän tuntisi hetkensä, Miekkan' eessä lupas' hän seista ennen Kuin sen kuolo estävi kostosta." Kun hän sai sen sanoneeksi, haamu Nousi laaksosta verkalleen, Vuoren kukkuloille se tiensä otti, Kummullen jo Fjalarin luokse sai. Kuningas nyt hämmästyi kun tunsi Muodon harmajan kulkijan;
Ja sama on tarina kaikkien muiden niin kauas kuin seudun tään väki muistaa. Eukko harmaata kangasta kutoo. Kulkijan poskelle kyynel putoo. Kaadu metsä niinkuin kaski, seiso jalka niinkuin seinä! Muuten mielesi lahovi. Näin minä tuulispään tulevan yli korven, latvat taipui, puun-tyvet tanahan jäivät, kaikki kaatui paikallensa. Noin on mieleni minunkin.
Ja kiitospa vihdoin viimeinen, kun laulun lahjan sa annoit, kun riemut ja murheet lapsosen näin sävelten siivillä kannoit, sen sulta, sulta ma yksin sain ja sulle siitä mä vastaan vain ja leiviskästäni tilin teen, miten käytin mä kanteleen. Soi, helise kulkijan kannel vain! Halo aaltoja laulajan haaksi! Käy purjehin täysin ja pullistuvain, jätä välkkyvä jälki taaksi!
Kiviturpeen tähkä, minä vapisen vuokses, kun koillistuuli käy korskana luokses. Yli vainion kiitäin se kiukusta puhkaa, raekuurolla ruoskii ja ulvoo ja uhkaa. Sen tahto jo taittaa ikimetsien hongat, sen tahtoon taipuu ukonpilvien longat. Miten monta se mursi sun ystävääsi! Alas mahtajan eessä jo taivuta pääsi. Mut kulkijan korva mykän kuiskeen kuuli: Lyö, sorra ja surmaa, tee työtäsi, tuuli!
Huurteiset metsät kimaltelivat tuhannen tuhansissa kiiluvissa koristuksissaan ja pakkasesta paukkuvat nurkat tuntuivat ampuvan kunnialaukauksia tuon ohitse kulkevan, resuisen joukon kunniaksi. Siellä täällä jaksoi talvinen sää luoda vielä jonkun punertavan ruusunkin jonkun kulkijan kalpeille kasvoille.
On siitä jo vierryt montakin vuotta, moni tähti on tielläni vilkkunut, olen monta ma etsinyt, seurannut suotta, moni mieltä on kulkijan ilkkunut, ja metsä on humissut suuri ja sakea, täytynyt leipää ja lämmintä hakea, tiet umpiset astua auki, missä tuprusi tuisku ja maa oli lakea.