Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. toukokuuta 2025
Vasta lopulla hän oppi huomaamaan, ettei hänen personallinen lumousvoimansa riittänyt. Kun hän ei Saarenkaan väestöstä tavannut ihmissieluja, joita hän olisi saanut opettaa niin kauvan ja niin pitkälle kuin olisi voinut ja tahtonut, päätti hän lähteä Pohjolaan, jossa kuului asuvan ylpeä ja kaunis, salaisiin taitoihin perehtynyt kansa.
Ja sitäpaitsi, vaikka ihmisen kuluttava jalka olikin jättänyt sen niin monen sulan ajaksi tallaamatta, niin ei se kuitenkaan milloinkaan joutunut aivan käyttämättä olemaan. Polku, joka kerran on kunnolla auki kulunut monen kulkijan jäljiltä, säilyttää sitten melkein ainaiseksi lumousvoimansa jokaiseen jalan kulkijaan.
Päivät, jotka olivat ennen joutuneet iltaan pian kuin puro putouksessa, alkoivat tuntumaan pitkiltä ja pääkirjan numerot menettivät ihmeellisen lumousvoimansa. Ajatukset katkoivat aineellisuuden kahleet ja puodilla, kaupanteolla ei ollutkaan enään suurta arvoa. Topias koetti ajatuksiaan vangita, mutta ei voinut.
Bertelsköld oli vieläkin vaiti. Puna hänen poskillaan kävi yhä heleämmäksi. Kreivitär huomasi sen. Hän ponnisti äärettömän lumousvoimansa viimeisilleen. Bertelsköld ... panen teihin viimeisen toivoni. Kaikki muut keinot ovat kuninkaan taipumattomuuden tähden olleet turhat. Ilman teitä on kaikki hukassa. Teidän kädessänne on sukuni onni.
Anna siis minulle tämä eksynyt vanki, että hän hopealyyryllään huvittaisi minua yksinäisyydessäni. Jos hän todellakin on noitanainen, niin minulla on vastavaikuttavainen voima hallussani, ja minä voin vastustaa hänen lumousvoimansa." "Mitä? Naisia vielä useampia!" huudahti Aben Habuz. "Eikö ole sinulla tanssija-naisia jo kyllin sinua huvittamassa?"
Ja kun runoilija oli käskyn täyttänyt, hän jatkoi, kasvot ja silmät säteilevinä ilosta: "Kuinka! mitä kuulen! hänen kuuluisa telttansa, johon ruhtinaatkin vaan vapisten astuivat, siinäkö nyt maan-moukkat vähääkään kursailematta ovat pehtaroinneet! ... kuinka! hänen kappelinsa! ... nuo kalliit Burgundin pyhimykset jäännösrasioinensa ja lippainensa ... kaikki hänen poimu-reunuksensa kullasta, silkistä ja sametista ... hänen kirjauksiin ja kuviin taotut aseensa ... hänen mainiot timanttinsa ja rubiininsa ... hänen suuri herttuallinen sinettinsä ... nuo kultamaljan kaulavitjat ... tuo kuuluisa, kalliilla kivillä koristettu hattu ... kaikki ne ovat olleet nähtävinä, koskettavina, pilkattavina, liattavina! ... ah! ah! ah! aika lystikäs asia!... Sitten hänen tykkinsä ... ja mikä vielä on paljoa tärkeämpi, hänen lumousvoimansa ... kaikki on mennyt!... Hahhah! eipä hän enää olekkaan Kaarlo Hirveä, Kaarlo Voittamaton... Ei! ei!
Lempisatuni vaalenivat ja kadottivat lumousvoimansa tämän tositapauksen rinnalla. Ja mies, joka ei voinut unhottaa uskotonta rouvaa, joka kadottamisen tuskasta mieletönnä syöksi puutarhojen lävitse, oli siis herra Claudius voiko hän todellakin tuntea mitään niin syvästi? "Rakastaneeko hän vieläkin sitä rouvaa?" keskeytin minä hiljaa äänettömyyden.
Päivän Sana
Muut Etsivät