United States or Nigeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuka olisi tuntenut hänet ankaran mestari Aatamin lempeäksi tyttäreksi, Mainiemen ihanimmaksi kukkaseksi, joka jo kuusi vuotta sitten oli ojentanut kätensä ylioppilas Johannekselle, kun tämä vihdoinkin monivuotisten kateederikahakkain jälkeen oli päässyt niin pitkälle, että sai komministerin viran etäällä Ahvenanmaan luotojen keskessä?
Tuoksuheinä tuskin vaan Kukkaseksi huomataan; Niin sen muoto kaino on, Vaatimaton, loistoton. Usein lähin ruohonen Nuokkuu vaan sen tuoksullen, Muut ei tunne, tiedäkään. Kukkaseuraan loistavaan Tuoksua sen kaivataan, Mutta harvoin löydetään. Useammin löytää sen Halpa paimentyttönen. Tääll' ei etsi riitoja Honka kuusen rinnalla. Koivu tuomen, pihlajan Luona näyttää suostuvan.
Missä Kullervo? Hänt' etsin. Lähtee vasemmalle. Kellojen kalinan kuulen. Kiitos, metsä mieluiseni, Viel' on karjani elossa, Paimenen kiroista päässyt. Suojele, suloinen metsä, Vastakin vahingon alta Minun kaunis karja kulta. Sitä kaitse, kasvattele, Ruoki rasvamaitoiseksi, Että Ilmarin emäntä Sulostuisi voisulasta, Kalevalan kukkaseksi, Sepon itsensä iloksi.
Moisen koivun Suomen kunnahalle Agrikola kaatamatta jätti: Kirkon, kihlakunnan kukkaseksi, Josta toivon-käki kukkuaapi, Voiman-henki kokkolinnun lailla Innon-liekin iskee ihmisihin. Niin on koivahainen kunnahalla Suomen kansan onnen oksapuuna, Kaunisteena kaiken viljelyksen.
Kai lieden hehkuvaksi Sun lämpös sais, Työahjon kirkkahaksi Se kuumottais, Vaan umpun unet vienot Se riistää vois, Ja kukan helvyt hienot Se polttais pois. Jo tuomet kaikki lehtii, Mä kukka en; Kevääni, jos se ehtii, On myöhäinen. Vaan säteheks sä mulle? Et konsanaan! Ma kukkaseksi sulle? En milloinkaan!
Niinkuin heleävärisenä ruusuna kasvaa Parsifalkin, kun hän viimein herää polvistumaan kuningattaren edessä ja viivähtävästi suutelee hänen valkeata kättänsä. Väistyykö olemasta? Värähtääkö kukkaseksi? Hiljaa on kuningatar istunut, unhoittanut silmänsä Parsifalin silmiin, ihanana punastuksena on hän viimein oientanut kätensä, nostanut Parsifalin polvistumasta ja istuttanut rinnallensa.
Leijonakin kukkaseensa Mieltyi naarasleijonaan; Uroskyyhky kultasensa Lauloi kukkaseksi vaan. Luonnon morsiamet täytti Aamukaste keväinen. Miehen sydämessä näytti Aatehelmet piillehen. Yksin, varsi kukkaa vailla, Kaipion hän tunsi vaan; Onnen keskelt' orvon lailla Viel' ei löydä onneaan. Luonnon Herra, luotu maata Eedeniksi hoitamaan, Itse riemuita ei saata, Varsi kaipaa kukkastaan.
Tekotavan koristeellisuus tulee kaiken tyylittelyn korkeimmaksi kukkaseksi. Ajan taide on muuttunut romantiseksi, salaperäiseksi, symbolistiseksi. Juhani Aho seuraa ajan virran mukana, mutta omalla tavallaan. Se on hänelle sitäkin helpompaa, kun hänen silmänsä alunpitäen on ollut kääntynyt taaksepäin.
Mielelläni istun täällä Rannan kukkatarhassa; Omenoit' on pääni päällä, Ympär' ruusuin tuoksua. Tyynnä, rauhallisna noita Ruusuja ma katselen, Mieli ei tee omenoita Muuta, muuta aattelen. Saapuu ruusujen luo kukka, Alle omenaisen puun: Terässilmä, tummatukka, Sanat soivat ruususuun. Silloin rauha rinnassani Vaihtuu outoon tuskahan: Kukkaseksi muuttuvani Soisin neidon poimivan.
Ei tieä nimeä tuolle, millä mainita nimellä. Emo kutsui kukkaseksi, vieras vennon joutioksi. Etsittihin ristijätä, katsottihin kastajata. Tuli ukko ristimähän, Virokannas kastamahan. Ukko tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi: "En mä risti riivattua, katalata kastakana, kun ei ensin tutkittane, tutkittane, tuomittane." Kenpä tuohon tutkijaksi, tutkijaksi, tuomariksi?