United States or Bermuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Alliselällä tapasi jo kulkijat ilta ja ihmetellen katselivat vänrikki ja ylioppilas kesäistä, laskeuvaa aurinkoa, joka punertavaan vaippaansa kääri hiljaisen maiseman ja täytti sydämmen oudoilla rauhan kaipion tunteilla. Herrojen tähden ei nyt venheissä kukaan tohtinut hiiskahtaakaan, vaan Kotalahden kohdalla kuului metsästä piika Leenan sointuisa laulu.
Ja nyt hän ajatteli että tuo tunnon pohjalta kohoava ääni on vaan raskas kaipion tunne, jonka vaelteleva mies tuntee povessaan kaikkialla ollessaan kaukana kodistaan.
Leijonakin kukkaseensa Mieltyi naarasleijonaan; Uroskyyhky kultasensa Lauloi kukkaseksi vaan. Luonnon morsiamet täytti Aamukaste keväinen. Miehen sydämessä näytti Aatehelmet piillehen. Yksin, varsi kukkaa vailla, Kaipion hän tunsi vaan; Onnen keskelt' orvon lailla Viel' ei löydä onneaan. Luonnon Herra, luotu maata Eedeniksi hoitamaan, Itse riemuita ei saata, Varsi kaipaa kukkastaan.
Näin jäi tuttavammekin elämään edelleen; ja rauhassa hän elämäänsä vietti. Joka päivä hän kuuli lintujen laulua, kuuli ilon-ääniä ja kaipion vienoa viserrystä. Mutta kun hän jo oli melkeen unhottanut ihmiset, eikä enää peljännyt mitään, silloin eräänä kirkkaana aamuna tuli pieni tyttö hiljalleen puron reunaa myöten poimien kukkia, jotka hän pieneksi vihkoksi solmi. Lapselliset, kirkkaat olivat hänen silmänsä: sininen niissä oli syvä pohja ja siellä syvyydessä kuvasteli puhdas sielu. Nämät silmät tähysivät kukkasen, katsoivat siihen hellästi, ikäänkuin rukoillen, ja supukkainen suu puheli: kaunis vuokko, tahdotko sinäkin tulla pieneen vihkooni lisäksi, äitini on kipeänä, tahtoisin käydä kaupungissa ostamassa rohtoa, vaan rahaapa ei ole; oi tullos avukseni, jotta kauniin vihkosen saan, sen hinnalla voisin ehkä jotakin ostaa.
Mitä se oikeastaan oli ei hän itsekkään tiennyt, ennenkun hän taas eräänä iltana kuullessaan kanarialintusen laulua heidän kansallis-lauluaan, elävästi muisteli Kanarialintua Suomessa. Silloin tunsi hän povensa tuimemmin sykkivän, tunsi kaipion salaperäistä paloa rinnassaan.
Nuorelta odotetaan aina jotakin uutta. Onhan siihen oikeus niinkauan kuin kaivataan edistymistä. Sentähden sanoo Almqvist aivan mielevästi, että "vanhat katsovat nuoriin kuin pappeihinsa". Odoteltiin uutta ja tuon uuden kuvaili kukin oman luonteensa ja sisällyksensä vaatimusten mukaan. Tuota uutta odoteltiin vanhassa pappilassakin. Kaipion syitä kyti sielläkin vanhoissa sekä nuorissa.
Tuli näytti syttyvän ja tuhansiksi kappaleiksi särkevän istuimen, ruhjoen ruhtinaan kalliit jäsenet. Voi julmaa kuvaa! Toisten kuvien joukossa on tuhansia avonaisia hautoja, joihin surevien sukulaisten vapisevat kädet kylvävät kukkia, murheen ja kaipion jäähyväis-lahjaa.
On suurten sulhojen aika poissa, on laulu kuollut ja murhe koissa. Hän paistoi päivänä talvi-öissä, hän kuulti kullassa, kirjovöissä. Hän tuoksui tuomena tanhualla ja urhot leikki sen lehvän alla. Hän kukki kumpuna Suomen suossa, hän lauloi koskena laakson vuossa. Nyt syys on manssa ja sydämissä ja kansa kaipion kyynelissä. On suurten sulhojen aika poissa, on laulu kuollut ja murhe koissa.»