Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Väinö vanha maan herätti: Kukkia unesta kutsui, Ajoi kontion pesästä, Saartajan salolle johti, Aallon kansan jään kiroista Päästi päivyen hyväillä, Aartehia maalle antamahan. V
Ne olivat jo monta maalaistolloa ja nuorta varatuomaria hämille saattaneet. Paavo Kontion suhteen se ei kuitenkaan onnistunut. Tämä tunsi liian hyvin vanhan kuomakultansa. Vastauksen asemasta hän istutti vieraansa sohvankulmaan ja tarjosi hänelle sikaria.
Hänen miehensä on kuollut, vastasi Jaakko Jaakon-Lauri vakavasti. Paavo Kontio hypähti tyrmistyneenä seisomaan. Kuollut? Milloin ja missä? Kuusistossa. Eilen-illalla noin klo 1/2 10. Kunnanlääkäri, joka heti kutsuttiin saapuville, on todennut kuolin-ajan. Nyt oli Paavo Kontion vuoro viinilasinsa pohjaan tyhjentää.
Mies, sinä Untolan korvessa mun kontion kynsistä kerran pelastit. KULLERVO. Sen muistan. TIERA. Enkö sulle kiitoksia velkaa ole? KULLERVO. Hyväntekeväisyydestä en sua toki silloin auttanut, vaan tein sen huvikseni. Mutta kuinka seisovat ilmat? TIERA. Teit sen vaan huviksesi? KULLERVO. Tiedätkö pohjoisesta? TIERA. Tuolta luulemme hänen puhaltavan, koska palkeensa käyvät. Eriskummallinen mies!
Kroof hämmästyi. Tämä oli ensi kerta tuon jänisjutun jälkeen, kun Miranda häntä löi, ja silloin oli käsi ollut lapsen, joka ei loukannut. Nyt oli asianlaita toinen; ja karhu tunsi, että tuo pitkä muukalainen oli tähän erotukseen syynä. Sydän kuohahti vihaisesti kontion karvaisessa rinnassa.
Tuossa tukalassa tilassa kului syyskesä kekrin tienoille. Iikka oli varttunut oivalliseksi metsästäjäksi ja pian oli hän paikkakunnan kuuluisin kyttä. Hän oli jo ollut kahdessa karhuntapossa osallisena ja yhden kontion oli hän kaatanut yksinänsäkin. Kaikki ne karhun tapot tapahtuivat ulkopitäjissä, sillä oman pitäjään metsät olivat huonot eikä niissä isompaa riistaa ollut.
"Lupaus hyvä, anto parempi." "Miehen sana miehen kunnia." Korpiemme raivaajille. Synkkä metsä ennen peitti salomaita Suomenmaan, Tuskin lomiin korpikuusten pääsi päivä paistamaan; Ikihongat, satavuosin paikoillansa seisoneet, Kauvan peitti isänmaamme päivärinnat, jyrkänteet. Kauvan kaikui korpimailla vihellykset kontion; Herrana se siellä liikkui, kuninkaana kuusikon.
Mut tuntematonnapa Suomenmaan Minä korpia raivailen Ja kontion kanssa mä painin vaan Kuka muualla huomaa sen? Maat kaukaiset kerranpa peljätti Sotaratsuni temmellys: ui meren poikki jo valtasi Koko maailman hämmästys. Vaan kunnian kentällä synnyinmaan Unohuttanut hänkö ois? Ei, taas ikävöi se jo Pohjolaan Tyveneen pian sieltä pois.
Mutta Sinikka-rouva ei vastannut mitään muuta kuin: Te ette saa, te ette saa... Mitä minä en saa? Te ette saa ajatella minusta mitään halpamaista. Muuten mitä hyvänsä! Mutta ei halpamaista, ei halpamaista... Hän purskahti uuteen itkunnyyhkytykseen. Paavo Kontion tuli nyt todella paha olla. Hän koetti kaikin voimin lohduttaa.
He katsoivat toisiaan silmästä silmään, tuijottivat niinkuin ei olisi ollut ketään muita koko maailmassa kuin he kaksi ja niinkuin he olisivat tahtoneet toistensa sydämenpohjista etsiä oman elämän-arvoituksensa ratkaisua... Ja jälleen täytyi Paavo Kontion ihmetellä omaa suunnatonta mielenmalttiaan. Jälleen soinnahti sama hopeakannel. Saanko luvan esitellä?
Päivän Sana
Muut Etsivät