Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. lokakuuta 2025
Siihen ei Hermanni, joka nyt koko suven oli ollut erittäin innostunut urheiluun, sanonut juuri mitään. Poika oli yhä edelleen harvapuheinen ja osoitti taipumuksia äitiinsä. Iltasin, kun Hermanni pienen navetan päädyllä urheili ja isä kivellä istuen poltti piippuaan ja katseli, teki äitiin oikein ikävän vaikutuksen. Hänellä oli aina lapsuudesta asti ollut syvä kunnioitus vakavaan työhön.
SYLVI. Olen kyllä! Tahdotko koettaa? Pikku Sylvi raukka! SYLVI. No, Viktor, aijotko heittää minua kivellä? VIKTOR. Kivellä? Ei, sitä en tee. SYLVI. Mihinkä sinä sitten vaadit minulta rohkeutta? VIKTOR. Kokonaan toiseen asiaan. Jopa arvaan! Sinä tahdot tietää, uskallanko rakastaa sinua ja tulla sinun omaksesi. VIKTOR. Ei, ei, kuinka voit semmoisia ajatellakaan? Emmehän me saa rakastaa toisiamme.
Niin viettivät he yönsä: valvoi aina kaksi, muiden ma'atessa sammaleisella kivellä; ja pitkä oli yö. Koitti viimein toki aamu, aurinko nousi ja kohosi ylös taivaalle, mutta sama oli heidän kohtalonsa vielä; ainapa sarvet, heitä piirittäen, keikkuivat Hiidenkiven ympärillä, ja kovin jo heitä likisteli nälkä.
Tuttemuj seisoi kivellä ja arveli, miten maihin pääsisi. Siinä oli vielä vettä välillä. Mitäpä siitä, minä uin, ajatteli Tuttemuj, hän oli jo unohtanut ettei osannutkaan uida. Samassa tuli jotakin näkyviin lepikosta. Lehmähän se olikin! Sen perässä tuli toinen ja kolmas lehmä, ja vihdoin tuli härkäkin. Niiden teki mieli veteen seisomaan, lepikossa kun oli niin paljon sääskiä. Kenties niitä janottikin.
Keväällä, heti auringon sulattua viimeisen jääkappaleen järvestä, istui poika kivellä veden laidassa ja onki; mutta hän katsoi ani harvoin pikkuista kuoripoloa, joka nyökki ja nyökki kynällänsä vedenkalvossa, ja jos kala näppäsi, hän tuskin sitä huomasi, ennenkuin se alkoi kiitää siiman kanssa.
Eikö Andrélla jo lapsuudest' ollut vakaa tunto siitä, että kaikki oli hänen tähtensä? Samoin kuin Lamik Rikkut oli runoilijakin jumala, jota tuomitsemaan ei kenelläkään oikeutt' ollut. Täss' oli hengellinen sukulaisuus molempien fanttasiioissa: ne lensivät taivaasen. Ens hetkenä seisoi André kivellä korkeammalla polvillaan olevata joukkoa. Varo sinuas, varo sinuas, runoilija!
Kiiruusti kiipee hän kallionlohkareelta kallionlohkareelle ja pääsee viimein alas joen pintaan. Melkein keskellä jokea kohoaa kaksi isoa kivilohkaretta. Näitä vasten töytää kuohuva vesi mitä rajuimmalla väkevyydellä. Toisella näistä kivilohkareista näkee Yrjö onnettoman veljensä olevan; osa hänen ruumiistaan on kivellä, muu ruumis vedessä, joka on verestä punaisena.
Pienoinen kivi läksi ikäänkuin enteenä vierimään, ja kaikki, jotka alhaalla seisoivat, seurasivat sitä silmillänsä alas asti. Muutamat eivät jaksaneet kestää tuota näkyä, vaan läksivät pois. Tyttö yksin seisoi vielä kivellä käsiänsä väännellen ja ylös katsoen.
Menneiden aikojen muisto valtasi Inkerin mielen... Näin ihana kevät oli silloinkin, kun hän Tuomaan kanssa käveli tuota polkua. Tuolla kivellä he olivat istuneet. Tuosta oli Tuomas löytänyt ensimäisen kevätkukkasen. Sen he olivat vieneet Sikelle... Siitä oli nyt kymmenen vuotta... Inkeri ei huomannut, että laulu äkkiä lakkasi ja Sanna ilohuudolla juoksi heitä vastaan.
Savensekainen hietapohja on silloin niin kuiva, ettei löydy muuta kuin siellä täällä joku vesilätäkkö, jossa kalanpoikia uiskentelee, sillä välin kuin tuolla ulkona veden rajalla yksi ja toinen kahlaaja-lintu kävelee, tahi joku yksinäinen kalalokki istuu kivellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät