United States or Belgium ? Vote for the TOP Country of the Week !
NUORI JOUKO. Heikko on emoni usko. Veljenikö laulajaksi! Väinön kanssa voittosille? Iloksiko vai suruksi? Suruksi koko suvulle. KIRRI. Miksi, Aino, noin epäilet? Miksi aavistat pahoja? Etkö voisi nyt iloita Tuumistamme urhokkaista? AINO. Suon teille suvisen ilman, Vaan ei myrskyt vallassani. Tuolla on ihana ranta, Tyyni, kaunis lummepauni. Siell' olen istunut kivellä.
Pitkin ahdasta ja mutkaista, kivellä laskettua kujaa, jossa hevosen kaviot kaikuen kilahtelevat kiviin, ratsastamme muutamain kookkaiden, valkeiksi rapattujen kaksi- tahi kolmikerroksisten talojen ohi. Euroopalaiset kauppiaat ja virkamiehet asuvat täällä lähellä toisiaan ja kapeaan porttiin on portinvartija asettunut niin mukavasti kuin asianhaarat sallivat.
Ja nytkö täytyy hänen todella merestä erota?... Ei, tuhannesti ei! Voihan vanhuskin vielä haapiossaan salmia soudella. Saattaahan hän edes istua kauniina päivänä rannan kivellä katselemassa meren läikkyvätä pintaa. Ja merihän se viimein saarelaiselle hänellekin laulaa viimeisen tuutulaulun, kun joutuu avaralle iäisyyden merelle lähtemisaika.
Häntä värisytti astuessaan. Sormen johdolla luki hän huonosti hoidetun haudan kivellä oman nimensä: Ebenezer Scrooge. "Olenko minä se mies, joka makasi vuoteessa?" huusi hän polvillansa. Sormi kääntyi haudasta häntä päin, ja sitten takaisin jälleen. "Ei, henki! Oi ei, ei!" Sormi oli yhä sinnepäin. "Henki!" huusi hän, tarttuen lujasti kiinni sen vaippaan, "kuule minua!
Iisakin isä-vainaja oli laskenut lautalla niin läheltä kalliota, kuin mahdollista oli, ja koettanut huutaa miehiä pysyttelemään kivellä, jotta ehdittäisiin ryhtyä toimiin. Mutta kosken pauhu nieli äänen, ja miehet kai tulivat siinä kuohujen keskellä lopulta mielenvikaan...
Kuinka ihanata!... Maisteri ei istunut enää kivellä metsässä, hän istui yliopistossa, opetus-istuimella, hän puhui hartaille kuulijoille, niin innollisesti, niin... Samassa kuului vähän matkan päässä pyssyn laukaus. Koneen-omaisesti läksi maisteri kulkemaan sinnepäin, josta laukaus oli kuulunut.
Eräänä iltana, kun Eugen palasi kävelyltään rantatietä myöten, näki hän Julia neidin istuvan kivellä tien vieressä. Hän istui pää käden varassa ja tuijotti merelle, ja näytti siltä kuin ei hän, katsellessaan kaunista elokuun kuutamoa, olisi huomannut häntä ensinkään. Eugenin ei tehnyt mieli puhella ja hän aikoi juuri varovasti hiipiä pois, kun Julia neiti äkkiä käänsi kasvonsa häneen päin.
Sattuipahan toinen kivi toista takaraivaan, kun lähtivät älisten juoksemaan kotiinsa, ja vielä kolmatta selkään, vaikka olivat jo ainakin viidenkymmenen sylen päässä menossa. Osasin minä toki siihen aikaan viskata kivellä mihin lehteen puussa tahansa, sanoi Mikko vakuudeksi. Oli tällä poikasena kummallisia taipumuksia, sanoi Ville.
Kuinka kaikki yht'äkkiä oli muuttunut Lönnrotin istuessa kivellä hongan alla ja vanhaa runovirttä kanteleella säestäessä!
Immikkö aholla itki, Heinätiellä hellehteli, Kirjavaisella kivellä, Paistavalla paaterella. Kyselimmä, lauselimma: "Mitä itket impi rukka, Impi rukka, neito nuori, Ken sua pahoin pitävi, Velikö pahoin pitävi?" "Veljeni hyvin pitävi." Immikkö aholla itki, Heinätiellä hellehteli, Kirjavaisella kivellä, Paistavalla paaterella.