Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Kaksi vuorokautta olemme Timon kanssa olleet vedettä, ja tuska tuntuikin olevan lähellä, kieli rupesi kuivumaan suulakeen ja rintaa poltti kuolettava kuivuus. Toinenkin valtion herra eri paikassaan juomalasin kokoisella, hopeanvärisellä motilla ammensi vettä suuhunsa ja väliin aina ähkäisi, kun se oli kylmää, mutta kauan kestikin tuo tahti, vuoroon ähkäiseminen ja vesimotin kaataminen.
Se oli uusi, ja kumminkin se oli sydämmen kotoisin tunne, sen lämpimin kieli. Se oli erilainen kuin entinen rakkaus, ja kumminkin se oli yhtä ymmärrettävä ja yhtä tuttu. Uusi ja erilainen se oli siksi, että se kohtasi kaikkia erotuksetta, ja jota vastoin entinen inhimillinen rakkaus valitsi jotkut pitääkseen heitä parempina toisia.
Se seurasi useimmiten Lilliä ja juoksi oitis rannalle ehdittyään, mielissään järveen, niin että vesi roiskui sen vahvan turkin ympärillä. Tusse paran täytyi koko päivän kärsiä kuumuutta, se makasi tavallisesti ruohikossa läähättäen kieli pitkänä, ja siksi vilvoittava vesi aina välillä tuntui sille niin hyvältä.
Silmänurkkiin ilmaantui kyyneleet, kasvot värähtelivät salaperäisesti ja kieli aina välimiten liikahteli hieman raolleen unohtuneessa suussa. Vaarala Hannan kotitalo oli lähellä noin vaan pari tuhatta askelta Tannilasta talvipäivän nousua kohti. Vaaralan kartano ei kuitenkaan näkynyt Tannilaan.
Markus kauhistui niin tavattomasti, että kieli alussa kielsi häneltä palveluksensa; vasta kun pahan ihmisen veri vuoti hänen jalkainsa eteen, sai hän jälleen puheensa ja huusi kaikin voimin: "Apua, apua!"
»Oi, sa mi vihaas eläimellisesti osoitat häneen, jota syöt», ma virkoin, »miks teet sen: lausu! Lupaan sulle, että jos jostakin sa syyllä syytät häntä, ja kerrot syntinsä ja keitä ootte, sen sulle korvaan ylämaailmassa, ellei mun kuivunut lie kieli silloin.» Kolmasneljättä laulu Nyt suunsa nosti julmast' atriastaan tuo syypää, kuivaten sen suortuvihin pään saman, jonka niskaa purrut oli.
Kas eikö mull' oo kyllin tavaroita Kun lyyryin soi ja lauluin iloitsee? Ja eikö mull' oo tajuttava kieli Vaikk' etelänki lasten mustimpain: Sekeellä otsallain tää raikas mieli Ja rakkaus vapaassa katseessain? Oon onnekas! muodoissa tuhansissa Ihanne armas tielläin karkelee, Tien pääss' on kunnia vaulat suortuvissa, Mua kutsuu naurusuin ja viehkäisee.
Laula, laula kieli keito, Suu kurja sulin pakaja! Etpä silloin laajoin laula, Etkä aivan pitkin piuska, Tuonen tuopin tuomisilta, Manan kannun kantamilta; Kehnot siell' on tuopin tuojat, Kannun kantajat katalat. Laula, laula kieli keito, Suu kurja sulin pakaja!
Ja kieli soinnukas, min säveleessä on Pohjan syvyys, lounaan helkkinää, laps unhoon jäänyt, esiin astui seessä, ja kuvaansa se katsoi lähteen veessä ja hämmästyi jo ihanuuttaan ylevää. Nyt Gyllenborg se lauloi, henki vakaa, vaikk' kävi härmään joskus siivet tuon. Oi, karit kohtaa meitä tavantakaa, ja vilu hyytää voi myös runon vuon.
Hän mulle huusi: »Miks niin ahnahasti mun enemmän kuin muiden tilaa tarkkaat?» Ma hälle: »Siksi, että muistan sinut, sun oli silloin hiukses kuivat, oothan Alessio Intermini, Luccan miesi; siks sua enemmän kuin muita katson.» Hän mulle silloin, lyöden otsaluutaan: »Mun tänne upottivat mairitukset, jost' ei tää kieli koskaan saanut kyllin.»
Päivän Sana
Muut Etsivät