Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Jäi katuviereen seisomaan ja virokseen hyvitteli sen kohdalla olevan talon suurta harmaata koiraa. Kauppias Frants poikkesi Antin luo ja sivukävellessään voittomielisellä painolla kuiskasi: »Vaarala on meidän.» Tuo sana kiskasi Antin ihan kohoksi ja lähti kuin käsketty kauppias Frantsin mukana kävelemään sen kotiin.
Huomenna oli jo se päivä, jolloin Vaarala joutuu vieraalle. Tätä kuka on Vaaralan uusi isäntä riensi Antti katsomaan ja kuulemaan Suvannon kaupunkiin. Mieli tuntui vaan raskaalta ja kolkolta. Ei heinäkuun helteinen päiväkään auteresta punertavalla paisteellaankaan suvennuttanut mieltä, niin tuntui se tyhjältä ja kuitenkin pakottavalta.
Antti jäi kammariinsa Hannan mentyä, tunsi Jumalaa kiittävän liehauksen sielussaan, joka ikäänkuin muistutti pyhäpäivää ja veti silmät hyllyllä makaavaan raamattuun. Sen otti samassa käsiinsä. Ensi avauksessa aukesi eteen Davidin Psalmit. Silmät jo avatessa sattuivat lauseeseen: »Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.» Vaarala myydään pakkohuutokaupalla.
Antti ei virkkanut mitään, vaan tuntui mielessä että kauppias Frantsilla on hänelle jotakin sanomista, niin ei kiirehtinyt poislähtöön, vaikka olikin tullut huoneeseen ilman kutsumatta, istui vaan tuolille oven pieleen odottamaan, mitä talon herra sanoo. Ne ensimmäiset sanat »Vaarala on meidän» tuntuivat mielessä somalta.
Jos siinä ei olisi ollut mitään syrjätarkoitusta, niin olisihan hän sanonut »Vaarala on minun», mutta se »meidän» sana tuntui somalta, että mieli tuntui ylenevän aivan väkistenkin. Kauppias Frants puhui aina vähän. Niinpä hän nytkin ennen ajatteli ennenkuin puhui.
Minä viihdyn sangen herttaisesti täällä näitten kultaisten aarteitteni lämmittävillä vaiheilla. Enkä muista, vaikka koko Vaarala menisi kuin Sodoma ja Gomorra, kunhan sinä vaan pelastuisit paremmin kuin Lotin emäntä. Minä ukko Loti olen jo pelastunut ja joudun ajallani teitäkin pelastamaan, kunhan tällä välin varotte itsenne suolapatsaaksi joutumasta.
Silmänurkkiin ilmaantui kyyneleet, kasvot värähtelivät salaperäisesti ja kieli aina välimiten liikahteli hieman raolleen unohtuneessa suussa. Vaarala Hannan kotitalo oli lähellä noin vaan pari tuhatta askelta Tannilasta talvipäivän nousua kohti. Vaaralan kartano ei kuitenkaan näkynyt Tannilaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät