United States or American Samoa ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Niin sinä antaisit lyödä?» kuului miesjoukosta kysyvä muistutus. »Antaisin» lisäsi päätään punaltaen Jukke »antaisin kahdestikin, antaisin monastikin. Ai, ai että se löisi. Silloin sanottaisiin Vaaralan isännälle, että kuka käski. Ei muuta kuin kruunun kinttaat käteen ja tuonne noin Kakolata kohti tai Siperiaan. Ai, ai, jos se löisi. Se olisi lystiä. Se olisi lystiä.»
Niin koetan tällä retkelläni ansaita ja säästää niin paljon, että syksyllä kotiin tultuani maksan Vaaralan ukko-vainaan aikuiset velat, jotka ovat teidän kaikkien sisarusten ja veljesten yhteisiä, ja silloin eroamme jälelleen sinne minun rakkaaseen Tannilaani. Tämä toivo viihdyttäköön teitä siellä kotona.
Silmänurkkiin ilmaantui kyyneleet, kasvot värähtelivät salaperäisesti ja kieli aina välimiten liikahteli hieman raolleen unohtuneessa suussa. Vaarala Hannan kotitalo oli lähellä noin vaan pari tuhatta askelta Tannilasta talvipäivän nousua kohti. Vaaralan kartano ei kuitenkaan näkynyt Tannilaan.
Noin kolme sataa askelta Vaaralan kartanosta Tannilaan päin kohosi korkeammalle huoneitten kattoja Pajasärkän nurmipeitteinen kalliokielinen kumpu, jonka suojaan kätkeytyi Vaaralan kartano, ettei näkynyt kuin tyynellä pystyyn kohoavat savut ja luhdin nurkkaan pystytetty korkea viiri. Tässä asui Hannan kolme naimatonta veljeä Jukke, Topias ja Joona.
Välikirjat oli Vaaralan miesten kanssa tehty ja päätetty peikoine perheineen muuttaa Vaaralaan asumaan. Viime yönsä vietti Antti Tannilassa. Katkonaisesti hän nukkui ja säikähtäen heräsi joka kerran. Oli kuin henkihaltijattaret olisivat olleet vihoissaan eivätkä voineet suoda lepoa. Paljon ennen päivää hän jo kokonaan valveutui ja mieli oli musta kuin terva; hän ei tiennyt mistä se oli.
Mutta Jukke hykerteli käsiään riemusta ja hyvästä mielestä, levottomana vietti yönsä käyskellen Vaaralan kartanon vaiheella ja miettien, miten hän nyt laittaa kaikkea, mitä ikänä osaa vaan, niin tulevana syksynä täytyy Antin maksaa. Sittenkun ne Antti maksaa ja eroaa, niin sitten hän tuopi Lahnasjärveltä rikkaan komean emännän tähän valmiiseen taloon. Sen perintörahoilla erottaa toiset osakkaat.
Ei luulisi, että onkaan entisen Vaaralaisen, sen tarkan kinnarin poika tuo nykyinen Vaaralan isäntä. Niin kehuivat työmiehet aina Jukelle itselleen ja vakuuttivat ei löytyvän toista koko kirkolla semmoista. Tästä Jukke aina riemastui kehumaan itseään: »Semmoinen se juuri pitää olla isäntä kuin minä olen. Siihen on minulla ihan syntymäluonne, siihen on ihan synnynnäinen taipumus.
Eikä ennen päästänyt rauhaan, ennenkun oli päätös valmis, että perustetaan kansakoulu säilyttämään lapsia sortumasta siihen likahautaan, minkä partaalla ne nyt ovat kotona, ja kasvattamaan niitä elämää varten, sillä aikana kuin veloista syntynyt ukkospilvi salamoillaan sytyttää ja hävittää yhteisen kodin... Antti päätti nyt jättää Vaaralan aivan Juken valtaan. Ei ajatellut katsoa päin, ei perin.
Sen pöydän otti nyt Jukke ja ukko Koponen ja siihen nyt Jukke tilasi ukon ehdotuksesta parasta konjakkia pullon ja kaksi lasia. Mutta kun Juken tuttavat näkivät aikeen niin, ennenkun pullo ja lasit tuotiinkaan, kokoutuivat aivan seinäkseen pöydän ympärille tervehtimään ja toivottamaan onnea, jopa innostuivat ja nostivatkin Juken sulhasmieheksi ja Vaaralan isännäksi.
Huomenna oli jo se päivä, jolloin Vaarala joutuu vieraalle. Tätä kuka on Vaaralan uusi isäntä riensi Antti katsomaan ja kuulemaan Suvannon kaupunkiin. Mieli tuntui vaan raskaalta ja kolkolta. Ei heinäkuun helteinen päiväkään auteresta punertavalla paisteellaankaan suvennuttanut mieltä, niin tuntui se tyhjältä ja kuitenkin pakottavalta.