Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Kerranpa taasen eräänä elokuun iltana istuu hän veljesten luona, haastellen metsäretkistänsä pohjoisilla mailla. JUHANI. Vai niin. Mutta kuinkas sitten? TAULA-MATTI. Niin, kuinkaspa kävi? Tultiin siitä oikein moiselle aukolle, heiluvaan suohon, ja suksilla sujuttiin yli tuon pöhisevän haudan.
Lents olisi mielellään taipumuksensa mukaan pitänyt pienet häät, mutta Annilla oli oikein, kun sanoi: "Minä hyvin tiedän, mikä olisi sinulle mielenmukaisinta ja siihen myöntyisinkin, mutta ihmisten tähden meidän täytyy pitää suuret häät, ja kerranpa elämässä häitä vaan vietetäänkin.
Tokkohan hän oli käynyt portailla tähystelemässä tielle päin? Kerranpa näin hänen seisovan ovessa, näin hänen pistävän vaaleatukkasen päänsä ulos, näin lumihöytäleitä lankeavan hänen kiharoille hivuksillensa, sulavan otsalla, ripustelevan ailmäripsistä, kukapa tiesi, mitä ne näkivät sieltä? Tuossahan se talo olikin. Kylmä väräys tuntui koko ruumiissani ja pisteli kovasti rinnassa.
CASSIUS. Sen kunnon sinussa ma tunnen, Brutus, Niin totta kuin ma ulkomuotos tunnen. No niin, nyt onkin kunniasta puhe. En tietää voi mit' arvelette sinä Ja muut täst' elämästä, mutta minust' Olematonna paremp' ois kuin elää Ja kaltaistani peljätä. Kuin Caesar Vapaana minä synnyin, samoin sinä; Sam' oli meillä ravinto kuin hällä, Ja kestämme kuin hänkin talven kylmät. Kerranpa oli kolkko, raju ilma,
Lupasivat kättä lyöden. Tuli kolkkous talohon, kova aika kummallekin, kulki yksin ukko, yksin maita maisteri vaelti, kumpikin rypyssä otsin, silmin synkin, syyttäväisin. Kerranpa kesäisnä yönä vävy istui ikkunassa, tuumi kohtalon kovuutta, saapui siihen nuorikkonsa, näytti puutarhan polulle, virkahteli virnahuulin: »Katsopas isän iloja, katso tuonne tuomen alle!»
Hänt' aatellessa sydän vuotaa verta Ja petollinen sielu tuskaa tuntee Anteeksi! Pyörryn. CYMBELINE. Tyttäreni? Kuinka? Miehistä mieles! Mieluummin sun elää Suon täyden luonnonmääräsi kuin kuolla, Ennenkuin lisää kuulen. Toinnu! Puhu! JACHIMO. Kerranpa onneton se kellon lyömä! Roomassa olkoon kirottu se huone!
Mut tuntematonnapa Suomenmaan Minä korpia raivailen Ja kontion kanssa mä painin vaan Kuka muualla huomaa sen? Maat kaukaiset kerranpa peljätti Sotaratsuni temmellys: ui meren poikki jo valtasi Koko maailman hämmästys. Vaan kunnian kentällä synnyinmaan Unohuttanut hänkö ois? Ei, taas ikävöi se jo Pohjolaan Tyveneen pian sieltä pois.
GILBERT. Kerranpa vielä mielin kysyä ja tutkistella. Ken on tuo haamu kummulla tuolla, kuin kari, niin liikkumaton? Mutta hänen tunnen nyt. KASPER. Etkö tuntis häntä, kolmen mailman-osan sankaria, Corsican poikaa. Siinä käsivarret ristissä rinnoilla hän seisoo kylmä ja äänetön, syvissä mietteissä hän seisoo kuin tahtoisi hän käsittää elämän arvelon. Jaa, siinä hän seisoo, huulilla katkera hymy.
Kerranpa Korppi-Sakari oikein suuresti kiittikin häntä: "Sin'et ole tuhma", sillä Amrei oli pitkän soittamisen jälkeen sanonut: "Merkillistä, mitenkä tuo viulu saattaa niin kauan pidättää hengitystään, sitä en minä voi tehdä". Ja kun kotona hiljaisina talviöinä musta Maranna kertoeli säihkyviä ja peloittavia noitasatuja, silloin sanoi Amrei usein, syvään huo'aten, kun satu oli loppunut: "Voi Maranna, nyt mun täytyy hengäistä; sen aikaa kuin te juttelitte, täytyi minun pidättää hengitystäni".
Kerranpa loiskasi hän uneksuen vuoteeltansa ylös, huutain hirmuisella äänellä: »Ahman-poika, ahman-poika! Ottakaat kiinni se kurjankaula!» Tälle huudolle muut, puoleksi heräten, ärähtivät äkeästi loukoistansa; vaipuivat kuitenkin pian uneensa taas.
Päivän Sana
Muut Etsivät