United States or Nicaragua ? Vote for the TOP Country of the Week !
Moni wailla miehen mieldä ylen kattoi koto-kielen walistuksen wahingoksi.» Vieläpä niin myöhään kuin v. 1826 tuntui näitä samoja »vaikutuksia» Juteinin sydämessä, sillä hän silloinkin Runotähteitä-nimisessä runokokoelmassaan lauloi ivaa uhkuvat, katkerat sanansa, jotka tunnemme J. Krohn'in usein mainitusta teoksesta, Suomal. Kirjallis.
Minusta tuntui, meitä pilvi kattoi sees, sankka, luja, kiilto-kirkas niinkuin timantti, johon silmä Päivän sattuu. Tuo ikihelmi sisähänsä meidät näin sulki, kuten vastaan ottaa vesi säteitä valon, silti särkymättä. Jos olin kappale ett' toinen toiseen ulottuvainen mennä voi, min pakko on olla niin, kaks kappalta jos yhtyy,
jo siellä olin, missä seikat kummat kiinnitti katseeni; ja siks hän, jolle mun huoleni ei outo olla voinut, kauniina, lempeänä kääntyi minuun: »Luo Luojan nosta mielen kiitos», lausui, »hän ensi tähteen saattanut on meidät.» Minusta tuntui, meitä pilvi kattoi sees, sankka, luja, kiilto-kirkas niinkuin timantti, johon silmä Päivän sattuu.
Tuon käsin koppoen lensi nyt Argontappaja aimo, Hellesponton luo heti ehti ja äärihin Troian, siellä hän asteli kuin soma poikanen, ruhtinassynty, haituvat poskillaan, iän kukkeudess' ihanimman. Taa kun mahtava kumpu jo jäi, kuss' uinuvi Ilos, niin hevot, muulit juoksustaan pysähyttivät, juottaa virrast' aikoivat, hämy yön kun maita jo kattoi.
Kattoi pöydän, käänsi paistit, kaasi kaljaa tuoppiin. Hymy kiersi silmihin ja nauru poskikuoppiin. Tapahtunut tuolla oli kirkon kaarten alla äsken ihan ihmeellistä ja outoa hälle vallan. Suudellut oli mestari häntä kaksi kertaa suulle. Oi, miten paljon puhumista nyt hällä ois ollut kuulle! Isä ei mitään tietänynnä. Isä, isä parka! Kesken taloustoimiansa kamariin hän karkaa,
Minä reväisen siveyden-naamarin kasvoiltasi, ja huudan kaikille näille sinun jumaloitsijoilles, että minulla on oikeus sinuun, että sinä jo kaksi vuotta olet ollut minun henttuni, että sinä " "Antti, Jaakko!" huusi Klairon kimakalla, käskevällä äänellä. "Tulkaa tänne! Viekää tuo herra ulos! Hän on minulle vastuksellinen." Kreivi S:t Audème huudahti ja kuolon kalveus kattoi hänen kasvonsa.
Mutta nyt ei siinä enää moneen vuosikymmeneen ole näkynyt minkäänlaista merkkiä. Ukko lähti nyt kuusen sivua pitkin askelin astua lohnimaan ja tyven kohdalle päästyään huudahti ihastuneesti: Kun on ainoastaan yhtä näppäistä syltä pitempi kuin paksu. Tämä on kolmetoista syltä pitkä ja runsaasti kaksitoista syltä läpimitaten kattoi maata oksillaan. Vai on se sentään syltä pitempi!
Mut sulta, sult' ol' yksin apu, suoja, Jumala, veli, kuink', oi voitontuoja, sua kutsunenkin, kunnia on sun!» Näin lausui mies, loi alas silmän, astui taas satulaan ja häipyi pois, ja yö jo kattoi maat, sen kyyneleihin kastui jo varjotumma tuonen niittotyö.
Vieri ääni äidin virren, kyynelet enemmän vieri, läikkyi lämpö äidin lemmen, tahto taivaisten enemmän: lumet läksi, suot sulivat, nurmet nousivat nukalle, kiuru kimposi sinehen, lehti puuhun lempeähän, joka kattoi maammon kummun, missä lintunen levähti, kukahti käkösen kulta, huomentuulonen humahti. Tuo oli tarina maasta mainitusta, kukkivasta keskellä meren sinisen, alla täyden päiväntähden.
Pikku kreivi Aksel ei estellyt, ja hänen ylhäisyytensä, joka hetki hetkeltä muuttui yhä iloisemmaksi ja sydämmellisemmäksi, suostui pyyntöön selittäen että «vähän aamiaista semmoisessa seurassa maistuisi mainiosti». Ihastuneena ja palavalla innolla kattoi Bergström pöydän ylhäiselle vieraalle.