Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. toukokuuta 2025
Mutta jos ei tarkka katsantoni erehdy, niin viittaapa sun silmäs vähän sitä kohden. TITUS. Ei, herra kapteeni, ei! PATRIK. Sano, etkö ole pistänyt vaksiis vähän lipparia? TITUS. Ei, ei! PATRIK. Sopiihan sitä tutkistella. Puhalla raikkaasti. Tunnusta kuinka monta tuoppia. TITUS. Kolme! PATRIK. Haa!
Niin hän kauvan kalliolla seisoo, Viimein aamutuuli puhaltaa, Korkee kuusi kunnahalla pauhaa; Sinnen katsoo kalliolta mies, Ja hän kohottaavi tukehtuvan rintans, Aatoksissansa hän haastelee: »Ilo elämäin on hautaan pantu, Itse murheellisna ristinä Seison haudan äänettömäl kummul. Mihen katsantoni teroitan? Mitä vartoon, koska rakentelen? Maata Tuonen, Kalman santapeltoo.
Pois kauvas, Canzion petollinen kuva, ja kiirehdi, katsantoni, korkeuteen päin, jossa lemmen ruhtinas asuu! Häntä katselee jo sieluni silmä kultapilvien keskellä tuolla. Siellä seisoo hän purpurahameessa, kasvot aurinkona loistaa ja kirkas gloria piirittää hänen päänsä. Sinua palvella tahdon enkä muistella kavalata mailmaa. Pois mielestäni miehen haamu!
Ei mikään kasvi lehti-lehvä taikka kovempi-runkoinen voi siellä elää, kun taivu ei se tuulen tahdon mukaan. Takaisin tänne sitten älkää tulko! Pian Päivä nousee, tienne näyttää, mistä on loivin pääsy vuoren kukkulalle.» Katosi hän. Ma puhumatta sanaa nyt nousin. Oppaakseni kaiken käänsin niin katsantoni kuin myös mielenkiinnon.
Haa! enpä tarvitse yhtään todistajan silmää, mun katsantoni huomaa kohta mitä tavaraa veressänne kiehuu, se katsanto, jonka säde läpitunkee ohkasemman laudanki. Ettekö usko sitä? TOMMI. Sen vahvasti uskomme, ja kohtapa hurraten saamme nähdä kuinka Preussiläinen kaatuu lävistettynä katsantonne sädemiekalta. PATRIK. Ai ai! Noh, olkoon menneeksi. »Kuinka Preussiläinen kaatuu». Sinä kanalja pojaksi!
Mitä tiedän minä? Ja mitä tiedän, kuinka loisin nyt katsantoni sinuun? Kuinka? Morsiamenako? Sinuun? Hohoo! Ja mitä morsiuskruunulla minä, kruunulla ja seppeleellä mun kulmillani? No me katsomme toinen toiseemme tyyneydellä aina kuin ennenkin; ja samoin olkoon tässä myös asuntos ja toimes ajan tuonnemmas. Ja muista: sanaakaan ei kihlauksesta ja vielä vähemmin häistä. Häistä!
En, vaan katsantoni Päin kuolon maahan tahdon teroittaa Ja hiljaa vuottaa hetkein lyömistä. Mut jospa, niinkuin myöskin maine sanoo, Sä vankeuden synkäss' yössä istut, Niin kahlees katkaise ja kiidä tänne Läpi vihollisen maan kuin hirmumyrsky; Mut ehdittyäs kotomaahas viimein, Se myrsky olkoon lempee liehaus.
Ei mikään kasvi lehti-lehvä taikka kovempi-runkoinen voi siellä elää, kun taivu ei se tuulen tahdon mukaan. Takaisin tänne sitten älkää tulko! Pian Päivä nousee, tienne näyttää, mistä on loivin pääsy vuoren kukkulalle.» Katosi hän. Ma puhumatta sanaa nyt nousin. Oppaakseni kaiken käänsin niin katsantoni kuin myös mielenkiinnon.
Puhkeisiko eroon rakkaus murheenkukkaseksi nyt jäähyväisten pahteisessa ilmassa? Toki, hänessä vaan aina ja levotonna aatokseni väikkyy, ehkä näyttääkin toista katsantoni komea rauha. Hän ei ansaitse helleyttä, jota lapsikas sieluni hengittää häntä kohtaan; kylmä on hänen sydämmensä. Ja mikä tuo kunnioituksen naamari hänen kasvoillansa?
Mutta, haa! tämä ei olekkaan unen harhausta, vaan profeetallista houretta, koska astuu kohtalomme pimeänä varjona katsantoni eteen; ja kuule mitä ennustan: Me olimme onnelliset, mutta sinä meidän onnemme tapat; sinä itse olit onnellinen, mutta itse sinä onnesi tapat ja samalla sen toisen ystäväs onnen. Tunnonvaivain raivottaret komerostansa jo ovat teroittaneet silmänsä sua kohtaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät